Valikko
Urheilu

Ruotsalaiset ihastuivat Puljujärveen: ”Hänestä tulee yksi maailman parhaista”

Jesse Puljujärvi iski MM-finaalissa Ruotsin verkkoon kolme maalia.

Kolme maalia jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa tehnyt Jesse Puljujärvi kerää ylistystä Ruotsissa.

Pikkuleijonat murjoi Yhdysvaltain Grand Forksissa pelatussa loppuottelussa Ruotsin maalein 6–1. Puljujärvi teki toisessa ja kolmannessa erässä Suomen kolme viimeistä maalia.

Ruotsalaiset kiekkoanalyytikot eivät ottelun jälkeen ylisanoja säästelleet, kun he kuvailivat Puljujärveä.

”Tämä oli vasta matkan alku. Hänestä tulee yksi maailman parhaista pelaajista”, Ruotsin yleisradion SVT:n asiantuntija Chris Härenstam kommentoi Puljujärven otteita tuoreeltaan.

”Hän pelaa kuin aikuinen. Hän on kuin NHL-pelaaja 17-vuotiaiden joukossa. Kaikki, jotka pitävät jääkiekosta, nauttivat hänen pelistään”, hehkutti puolestaan SVT:n Jonas Andersson.

”Ruotsalaisin silmin tämä näyttää tietenkin nyt pahalta”, hän totesi.

Puljujärven otteet herättivät ihastusta myös Kanadassa. TSN:n kanavan kommentaattori Craig Button sanoi rakastavansa Puljujärveä.

”Rakastan sitä, että Puljujärvi haluaa kiekkoa itselleen. Hän haluaa todellakin ratkaista: mitä laukauksia, mitä maaleja!”

Puljujärven kausi on ollut tuloksekas. Hänestä tuli kiekkohistorian kolmas pelaaja, joka on voittanut saman kauden aikana sekä alle 18-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. SM-liigasta tuloksena oli pronssia.

Puljujärvi on mukana todennäköisesti myös aikuisten MM-joukkueessa.

18-vuotiaiden MM-kisoissa Puljujärvi ehti pelata neljä ottelua ja tehdä niissä seitsemän tehopistettä (5+2).

Lähteet: Aftonbladet, Expressen,

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Leijonat
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kaksivuotiaana taitoluistelun aloittaneen Emmi Peltosen harjoittelu vaatii sumplimista – ”Emmi ostaa omaa jääaikaa sieltä mistä saa”

  2. 2

    Patrik Laine ratkaisi patentti­rankkarillaan – Joel Armia sivalsi alivoimalla häikäisevän osuman

  3. 3

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  4. 4

    19-vuotias Fredrik Jensen toi Suomelle tasapelin maaottelussa Itävaltaa vastaan: ”Ajattelin, että miksi ei?

  5. 5

    Jokerien lähtö KHL:ään pakotti maalivahti Kevin Lankisen HIFK:hon: ”Minulle ei olisi ollut tilaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  3. 3

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  4. 4

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  5. 5

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Kate Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta tähtiin?

    2. 2

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Kongossa siepattu ruotsalainen YK:n työntekijä on löydetty kuolleena

    7. 7

      Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    10. 10

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Sara Forsbergin piti esiintyä Kate Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta tähtiin?

    5. 5

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää