Valikko
Urheilu

Hypetys Tapparan ympärillä ylittää kaikki odotukset, mestaruuslippiksiä painetaan lisää koko ensi yö

Pitkät 13 vuotta mahtuivat väliin, kun Tappara pystyi uusimaan jääkiekon Suomen mestaruuden.

Pitkät 13 vuotta mahtuivat väliin, kun Tappara pystyi uusimaan jääkiekon Suomen mestaruuden.

Tappara kaatoi Kärpät Oulussa 2003, ja onnistui monen yrityksen jälkeen viemään SM-kullan kotihallissaan IFK:ta vastaan.

”Paljon isompi hypetys kuin 2003”, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoi.

”Ihan koko päivän oli jonoa toimistolla, kun mestaruuspaidat ja -lippikset kävivät kaupaksi. Lippikset loppuivat kesken, kun niitä ehdittiin tehdä vain 600–700”, Leinonen sanoi.

Mutta ei hätää Tappara-fanit. Koko yö painetaan uusia lippuksiä, jotka tulevat aamulla myyntiin, lupasi GM Leinonen.

Tappara kääri kirkkaimmat mitalit ja seuran kassaan kilahtavat suurimmat setelit.

”Kiva nähdä, mikä on Liigan tuloutuksen ero viime vuoteen, kun Kärpät pelasi finaalissa”, Leinonen sanoi.

Hopeajoukkue ei äkkirikastunut viime vuoden tuloilla. Leinonen ei muistanut tarkkaa summaa, mutta 100 000–200 000 euron väliin asettui Tapparalle tullut potti.

IFK:n kotihalli on Liigan tuottoisin, kun TPS ei saa myytyä Turku-halliaan lähellekään täyteen. Eikä TPS pelannut play offsissa tänä keväänä kovinkaan pitkään. Kärpät pudotti TPS:n puolivälierissä.

”Taloudellisesti meidän kausi menee positiivisesti, mutta katsotaan nyt, kun saadaan kaikki kuitit tuloutettua”, Leinonen sanoi.

Tapparan kokoonpanossa on liikehdintää mestaruuden jälkeen, mutta Leinonen ei ollut huolissaan. Patrik Laine lähtee yrittämään NHL:ään, kunhan saa varauksen kesällä.

”Jos hän tällä tasolla pystyy pelaamaan, kyllä hän siellä pystyy kairaamaan pelipaikan”, Leinonen sanoi.

Tehohyökkääjä Kristian Kuuselalla ei ole sopimusta ensi kaudeksi, vaikka Tappara on tarjonnut jatkopestiä.

Kuusela kyyttä paikkaa KHL:ään, jos tie aukeaisi sinne.

”En ole huolissani. Lähtijöitä oli viime kaudella enemmän.”

Tapparan torijuhla alkaa keskustorilla torstaina kello 18.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Tappara
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    C-juniorin seuranvaihto maksoi salibandyssa 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  3. 3

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  4. 4

    Lasten ja nuorten urheiluun liittyviä tapauksia yhä useammin juristien käsiteltävänä

  5. 5

    Taitoluistelun MM-kisat tuovat miljoonia euroja Helsinkiin – television äärellä yli 300 miljoonaa silmäparia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  2. 2

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  3. 3

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  4. 4

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  5. 5

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    6. 6

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      C-juniorin seuranvaihto maksoi salibandyssa 5 000 euroa – tässä syy

    10. 10

      Rikkoiko tien kuoppa renkaasi – korvausta ei välttämättä saa, tietää viranomaisten tiukkuuteen törmännyt espoolaisnainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    6. 6

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    7. 7

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    8. 8

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    9. 9

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    10. 10

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää