Huippu-urheiluyksikkö saa monilta kiitosta – harva puree ruokkivaa kättä julkisesti

Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön rooli ja onnistuminen jakavat mielipiteitä. Pienissä liitoissa koetaan, ettei kaikkia lajeja kohdella tasapuolisesti. Isot liitot ovat tyytyväisiä saamaansa tukeen.

Urheilun lajiliittojen tyytyväisyys Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön (HUY) toimintaan on parantunut viimeisen kahden vuoden aikana.

Se käy ilmi HS:n soittokierroksella eri urheiluliittojen toimitusjohtajille, puheenjohtajille ja toiminnanjohtajille.

Silti monet pienet lajiliitot kokevat, etteivät ne saa tarpeeksi apua ylempää. Vastaavasti isot liitot, kuten Jääkiekkoliitto, katsovat, että Huippu-urheiluyksikkö on onnistunut hyvin tehtävässään.

”Jos asiaa olisi kysytty pari vuotta sitten, olisin ollut kärkevämpi kuin nyt. Paljon on menty eteenpäin”, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen sanoo.

Nurminen kiittelee erityisesti urheiluakatemioita, joissa on saatu paljon aikaan. Akatemiat alkavat kouluttaa muun muassa jääkiekkolehtoreita. Olympiakomitea on jääkiekkoseurojen ohella yksi hankkeen kustantajista.

”Tärkeää, että akatemiamalli toimii myös joukkueurheilussa”, Nurminen sanoo.

Pienissä liitoissa sen sijaan koetaan, ettei lajiryhmiä kohdella tasapuolisesti.

”HUY:n lajivastaavalla ei jää hirveästi aikaa meille. Ollaan aika pieni laji Olympiakomitean silmissä, mutta emme ole missään protestiryhmässä”, erään lajin toiminnanjohtaja sanoo.

”En edes tiedä, kuka HUY:ssä on meidän lajivastaavamme”, jatkaa toisen liiton puheenjohtaja.

Nimensä mukaan Huippu-urheiluyksikkö vastaa Suomessa huippu-urheilusta. Sen johtajana toimii Mika Kojonkoski.

Hänellä on apunaan kahdeksan lajiryhmävastaavaa, jotka ovat yksikön tärkeimmät yhteyshenkilöt 82 urheiluliittoon.

Lajivastaavista Olli-Pekka Kärkkäiselle kuuluvat kestävyyslajit, hiihto, ampumahiihto, pyöräily ja suunnistus, Kimmo Mustoselle alppilajit, freestyle ja lumilautailu, Antti Paanaselle beach volley, sulkapallo, tennis ja squash, Jukka Rautakorvelle palloilulajit, Pasi Sarkkiselle kamppailulajit ja Kimmo Yli-Jaskarille tarkkuuslajit, kuten ammunta ja golf.

Kojonkoski muistuttaa, että Huippu-urheiluyksikön kaikki paikat ovat katkolla, kun seuraava olympiadi päättyy eli ensi syksynä Rion kesäolympialaisten jälkeen.

HS:n kyselyssä harrastajamäärältään pienien tai menestykseltään muita heikompien lajien edustajat eivät mielellään esiinny omilla nimillään.

”Olympiakomitea on merkittävä rahoittaja. Emme halua ärsyttää ketään, mutta Huippu-urheiluyksikön roolia on syytä selventää”, sanoo eräs HS:n haastattelema lajijohtaja.

HUY on opetus- ja kulttuuriministeriön ohella keskeinen liittojen tukija. Kyse on paljolti myös rahasta, mikä on ikuisuusaihe suomalaisessa urheilussa.

Arvostelijoiden mielestä HUY ei ole riittävän hyvin sisällä valmennuksessa ja koulutuksessa.

”Lajivastaavien pitäisi ymmärtää, että he eivät ole valmentajia vaan managereita. HUY ei ole läpivalaissut, missä on valmentamisen kehittämisen kohteet tai mihin lisärahoitusta tarvitaan. Iso puute. Monessa liitossa päättävät elimet eivät tiedä, mitä HUY tekee”, pitkän linjan urheiluvaikuttaja sanoo.

”Valmennuskoulutus on heikko kohta. Yhteistyö ei ole täysin mutkatonta. Liittojen voimavarat ovat rajalliset. Miten HUY voi paremmin tukea lajeja, joissa voi menestyä?” Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Olli Nepponen kysyy.

Hän ei halua arvostella ketään yksittäistä henkilöä. ”HUY:n roolia on silti syytä selventää”, hän sanoo.

Suomen Hiihtoliiton Mika Kulmala on yksi HUY:n toimintaan tyytyväisistä toiminnanjohtajista. Maastohiihto kuuluu HUY:ssä ykköskategorian lajeihin.

Hän tukee ajatusta, ettei HUY:n tai opetusministeriön pidä tukea lajeja, joilla ei ole elinvoimaa.

”Tukea ei voi levittää liian laajalle. Jokin laji voi pullahtaa pois, kuten mäkihyppy. Lajia ei voi pitää pinnalla sen takia, että sillä on pelkästään historiallista arvoa.”

Hiihtoliitto nimesi äskettäin mäkihyppyyn itävaltalaisen päävalmentajan Andreas Mitterin, joten seuraavaan kahteen vuoteen laji ei ole ”tappolistalla”.

Vaikkei rahaa tulekaan tarpeeksi kaikille, liitot kaipaavat HUY:ltä asiantuntijuutta ja henkistä tukea ristiriidoissa.

”Meillä oli vaikea tilanne ennen Sotšin talviolympialaisia 2014. Liitto oli riekaleina. Silloin HUY:n tuki oli ratkaisevan merkittävä, että asiat saatiin kuntoon”, Kulmala sanoo.

Yleisurheilu on ollut viime vuosina kasvava laji, ja harrastajamäärät ovat nousseet.

Millainen suhde Suomen Urheiluliitolla on Huippu-urheiluyksikköön?

”HUY haluaa aidosti tukea ja olla mukana. Meille on tullut lisää keskustelukumppaneita, mutta rahanjaossa yleisurheilu on ollut jatkuvasti laskevalla käyrällä”, SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen sanoo.

Hänen mielestään on hyvä, että huippu-urheiluun haetaan yhtenäisyyttä.

Osassa yleisurheiluväkeä arveluttaa HUY:n lajivastaavan Mika Lehtimäen kaksoisrooli.

Hän on yleisurheilun lajivastaava ja kommentoi samaan aikaan omia urheilijoitaan Ylen asiantuntijana.

”Ovatko urheilijat hänelle tarpeeksi avoimia?” kysytään.

Lehtimäki ei koe toimivansa kaksoisroolissa. ”En petä urheilijoiden luottamusta. Tunnen porukan parhaiten lajivastaavista. Olen kuitenkin miettinyt, että asemastani tulisi enemmän keskustelua. Olen herkällä korvalla”, hän myöntää.

Hänen mielestään asiassa on kaksi puolta. Jos yleisurheilijoilla menee huonosti ensi kesänä EM-kisoissa tai Rion olympialaisissa, Ylen tehtävänä on haastatella häntä.

”Se olisi paljon kiusallisempaa kuin olla kommentaattorina.”

Toisena puolena on, että hän kokee tekevänsä pr-työtä yleisurheilun puolesta. ”Yleisurheilu ei ole tämän päivän seksikkäin laji.”

Kuinka hyvin Huippu-urheiluyksikkö on omasta mielestäsi onnistunut vajaan neljän vuoden aikana?

”On menty paljon eteenpäin yhteistyön ilmapiirin kehittämisessä. Olemme tulleet kattolamppujärjestöstä urheilijoiden ja liittojen rinnalle. Asioista päätetään lajien kanssa”, Lehtimäki sanoo.

Hänen mielestään urheilun rakenteissa on yhä korjattavaa.

”Myönnän, että aika ajoin menen turhautuneena nukkumaan. Amatöörit päättävät ammattilaisten asioista. Harvinaisen pienistä asioista päätetään yhä urheiluliittojen valtuustoissa.”

Huippu-urheiluyksikössä operatiivinen johto päättää operatiivisista asioista. Olympiakomitean hallitus ei voi muuttaa HUY:n päätöstä. Hallitus voi korkeintaan palauttaa asiat Huippu-urheiluyksikköön.

”HUY haluaa olla päätöksenteossa mallina lajiliitoille.”

Huippu-urheiluyksikössä on haluja päättää nykyistä enemmän lajiliittojen valtiontuesta.

”Päätöksiä menee paljon meidän ohi. Nyt ollaan edelleen akselin keskellä, jossa molemmat, sekä järjestö että valtio, päättävät. Tämä on yksi asia, joka pitää ottaa esille. Arvostelen systeemiä, en opetusministeriötä”, sanoo Lehtimäki, joka on myös HUY:n huippuvaiheen ohjelman johtaja.

Opetusministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen korostaa, että lainsäädäntö rajoittaa, mitä avustuksia voi delegoida järjestöille.

”Kenttä ei ole yhtenäinen, että järjestö itse jakaisi rahaa. HUY:n tehtävänä on rahoittaa huippu-urheilua, opetusministeriön muuta. HUY:n tehtävänä on löytää kipukohtia lajeista ja auttaa niissä”, Tolonen sanoo.

Näin huippu-urheilu- yksikkö syntyi

 Suomen Olympiakomitea asetti kesällä 2010 toimikunnan, jonka tehtävä oli uudistaa suomalaista urheilua.

 Syntyi Huippu-urheilun muutostyöryhmä Humu, joka jätti loppuraporttinsa joulukuussa 2012.

 Olympiakomiteassa vastuu huippu-urheilusta annettiin erilliselle Huippu-urheiluyksikölle, HUY:lle.

 Sitä johtaa Mika Kojonkoski apunaan kahdeksan lajivastaavaa.

 Olympiakomitea rahoittaa HUY:n kautta huippu-urheilua mm. apurahoina.

 HUY vastaa myös valmennuskeskuksista, urheiluakatemioista ja tutkimuksesta.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  2. 2

    Näin täpärälle meni – huimat kuvat näyttävät, että nenä, heittäytyminen tai sormien ojennus ovat tuoneet voittoja

  3. 3

    ”Maali se on hunajata”, raikuu TPS:n otteluissa – musiikki ja urheilu ovat usein aika kamala yhdistelmä etenkin vierasjoukkueen kannattajan mielestä

  4. 4

    Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

  5. 5

    Pikkuseura järkytti Real Madridia – 54 vuotta vanha maailmanennätys jäi rikkomatta, edes Ronaldon paluu ei auttanut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohutossut saattavat nousta vielä kerran ratkaisevaan rooliin maratonin ME-yrityksessä – juoksukone näyttää, miten pärjäisit Cooper-testissä ME-maratoonarin kanssa

  2. 2

    Voittamaton Floyd Mayweather esittelee taas leveää elämäänsä ”palatsissaan” – hyllyt täynnä makeisia ja jättimäinen elokuvateatteri

  3. 3

    Neymarin ja Cavanin kiista saa lisäkierroksia – brasilialaistähdeltä tyly ele sosiaalisessa mediassa

  4. 4

    Sukupuolineutraalius puhuttaa Ruotsissakin – maan suurin jalkapalloseura pohtii nimensä vaihtamista: ”Olemme myös Euroopan suurin tyttöjalkapalloseura”

  5. 5

    NHL-fanit irvailivat Jesse Puljujärven kielitaidolle – suomalaistoimittajan napakka puolustupuhe huomioitiin Ruotsissa: ”Lapsellista koulukiusaamista”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  5. 5

    Formula 1 -tähti Lewis Hamilton jätti liharuoat ja siirtyi vegaaniruokavalioon: ”Lehmien tuottaman saasteen määrä on uskomaton”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Valtavaa lounas- ja virikesetelitukkoa mukanaan kantanut mies herätti epäilykset ravintolassa Kalliossa – väitti ostaneensa 25 000 euron setelit torilta

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    6. 6

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    7. 7

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    8. 8

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    9. 9

      Uusi alkoholilaki muuttaa radikaalisti yöelämää: juomista voi jatkaa aamuviiteen, ravintoloista ostaa juomia kotiin ja tiskiltä hakea erityisvahvoja drinkkejä

    10. 10

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Meksikon pelastustyöt etenevät ”kilpikonnan vauhdilla” – Maanjäristyksessä romahtaneen koulun raunioista kaivetaan nyt esiin 12-vuotiasta tyttöä, josta jäi näkyviin vain käsi
    3. Uusi alkoholilaki muuttaa radikaalisti yöelämää: juomista voi jatkaa aamuviiteen, ravintoloista ostaa juomia kotiin ja tiskiltä hakea erityisvahvoja drinkkejä
    4. Andrew Manze sai Radion sinfoniaorkesterin muuttamaan terävää sointiaan
    5. Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia
    6. EU-komissio yrittää saada Facebookin kaltaiset digijätit maksamaan kunnon verot – E-kaupan verotus vain puolet verrattuna perinteiseen vähittäiskauppaan
    7. ”Pientä kulumaa kulmissa” – Harvinainen Harry Potter ja viisasten kivi -kirja myytiin 81 000 dollarilla
    8. Sijaispula kärjistyi helsinkiläisessä päiväkodissa: Vanhempia on syyskuun aikana hoputettu jo kaksi kertaa hakemaan lapsensa pois
    9. Valtavaa lounas- ja virikesetelitukkoa mukanaan kantanut mies herätti epäilykset ravintolassa Kalliossa – väitti ostaneensa 25 000 euron setelit torilta
    10. ”Maali se on hunajata”, raikuu TPS:n otteluissa – musiikki ja urheilu ovat usein aika kamala yhdistelmä etenkin vierasjoukkueen kannattajan mielestä
    11. Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”
    12. Näytä lisää