Valikko
Urheilu

Nanna Vainio voitti ja nappasi todennäköisesti paikan Rion olympialaisiin

Suomen Nanna Vainio pelaa tänään perjantaina sulkapallon EM-kisojen puolivälierissä.

Suomen Nanna Vainio pelaa tänään perjantaina sulkapallon EM-kisojen puolivälierissä.

Vainio eteni Ranskassa pelattavan turnauksen puolivälieriin kukistettuaan torstai-iltana virolaisen Kati Tolmoffin kolmessa erässä pistein 13–21, 21–15, 21–19.

Edellinen puolivälierässä ollut suomalainen on Anu Nieminen vuonna 2002.

Voitto toi todennäköisesti Vainiolle paikan Rion olympiakisoihin.

”Peli oli aika hermostunutta puolin ja toisin, mutta Nanna uskoi itseensä enemmän ja oli riittävän aktiivinen sekä rohkea”, päävalmentaja Veli-Markus Melleri sanoi Sulkapalloliiton tiedotteessa.

”En ole tarkemmin laskenut pisteitä, mutta eiköhän olympiapaikka tullut.”

Vainio sanoi olevansa voitosta ”uskomattoman onnelinen”. Hän toivoi, että pisteet riittävät olympiaturnaukseen.

”Olin ottelussa hermostunut ja uskon, että Katikin oli. Puolivälissä toista erää sanoin itselleni, että Nanna sinä haluat tätä voittoa enemmän.

”Hoin sitä itselleni uudestaan ja uudestaan. Sen jälkeen yritin vain taistella.”

Vainio kohtaa puolivälierissä hallitsevan maailmanmestarin Carolina Marinin.

EM-kisat ovat viimeinen kisa, jonka pisteet lasketaan Rion olympiakarsintaan.

Pelaajavalinnat Rion Olympialaisiin tehdään 5. toukokuuta julkaistavan maailmanlistan mukaan. Suomen Olympiakomitea julkistaa pelaajat lopullisesti kesäkuun ensimmäinen päivä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • sulkapallo
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa

  2. 2

    HJK teki liki puolen miljoonan euron voiton ja investoi stadioniinsa

  3. 3

    Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

  4. 4

    Kiekkofanit laskevat taikuri Juhamatti Aaltosen maalittomien otteluiden määrää: ”Säästellään, säästellään”

  5. 5

    Ilves sysäsi Tapparan kuilun partaalle ja virittelee kevään kiekkoyllätystä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  2. 2

    Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

  3. 3

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  4. 4

    Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa

  5. 5

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  3. 3

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    8. 8

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      Reutersin kysely: Republikaanit syyttävät kongressia Obamacaren korvaajan romuttamisesta, eivät niinkään Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää