Valikko
Urheilu

Räikkönen hoiti Vettelinkin kotiläksyt

Ei saanut Ferrari toivomaansa puhdasta harjoituspäivää vieläkään.

Ei saanut Ferrari toivomaansa puhdasta harjoituspäivää vieläkään. Kimi Räikkönen haki kolme tuntia turhaan toimivia säätöjä autoonsa, ja Sebastian Vettel menetti lähes koko toisen ajojakson elektroniikkavian pysäyttämänä.

”Eihän tämä ihanteellinen avaus ollut. Oli taas yksi niitä päiviä, kun joutuu kamppailemaan rengaspuolen haasteissa, eikä saa autoa menemään niin kuin haluaa”, Räikkönen sanoi.

”En saanut yhtään kunnon kierrosta, mutta onneksi on vasta perjantai ja harjoitustuloksilla ei ole merkitystä. Olen varma, että pystymme parantamaan paljon lauantaina.”

”Uusi moottori ja uudet osat autossa ovat tähän asti toimineet hyvin. Emme käyttäisi uusia osia, jos emme uskoisi niiden parantavan autoa”, Räikkönen julisti.

Vettel oli tallikaveriaan nopeampi kummallakin ajojaksolla, vaikka pystyi ajamaan yhteensä vain 29 kierrosta.

”Meille tuli elektroniikkavika, mutta olen varma, että se kyllä saadaan korjatuksi. Ikävä menettää niin paljon ajoaikaa, ja varsinkin iltapäivän pitkät vedot kisavirityksessä, jotka olisivat näyttäneet, miten kilpailukykyisiä olemme tällä radalla. Kimi teki tiimin kotiläksyt, eikä se näyttänyt huonolta.”

”Venäjällä tiedämme suurin piirtein, mitä on odotettavissa. Voin yhä oppia aika paljon muiden tekemisistä näissä harjoituksissa. Aika-ajossa meillä on vielä jotain hommia parantaaksemme sitä. Auto tuli koko ajan paremmaksi”, Vettel summaili.

Ferrari päätti vaihtaa Vettelin autoon vaihdelaatikon, joten hän saa viiden lähtöruudun rangaistuksen sunnuntain kisaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Ikäpresidentti Räikkönen yhä parhaassa tikissään – ”Katsotaan sitten, kuka on kärjessä”

  3. 3

    Kaikkien aikojen suomalainen formulakausi alkaa – onko Valtteri Bottaksen aika vai ottaako Kimi Räikkönen toisen mestaruutensa?

  4. 4

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  5. 5

    Komarov loisti vierasvoitossa – Matthews nousi Laineen rinnalle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa

  3. 3

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  4. 4

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  5. 5

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Ampumavalmentaja Asko Nuutinen on kuollut – Suomen ampumahiihtäjät surunauhoissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    6. 6

      CNN: FBI:n mukaan Trumpin avustajat saattoivat tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa Clintonia vastaan

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    9. 9

      Helsingissä on huutava pula pienistä asunnoista – kuntavaali­ehdokkaat täysin eri mieltä ratkaisukeinoista

    10. 10

      Trumpin maalitauluksi joutuneen WTO:n pääsihteeri: Vapaakauppa ei tuhoa työpaikkoja, sen tekee teknologinen kehitys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää