Urheilu

Kouvoille täpärä voitto Korisliigan ensimmäisessä loppuottelussa

Pyrintö yritti kolmen pisteen heittoa viimeisillä sekunneilla, mutta ei onnistunut.

Kotijoukkue Kouvot voitti maanantaina niukasti Tampereen Pyrinnön Korisliigan ensimmäisessä loppuottelussa Kouvolassa.

Ottelu meni jatkoajalle, jonka jälkeen Kouvot oli kaksi pistettä parempi lukemin 91–89.

Pyrintö yritti kolmen pisteen heittoa viimeisillä sekunneilla, mutta ei onnistunut.

Ottelun varsinainen peliaika päättyi 83–83. Puoliajalla Kouvot johti 45–39, mutta Pyrintö nousi välillä ohi.

Pyrintö johti ottelua jo yhdeksällä pisteellä neljännellä neljänneksellä, mutta Kouvot oli vahvempi kamppailun ratkaisuhetkillä.

Jatkoaika oli hermostunutta suorittamista molemmilta joukkueilta etenkin viisiminuuttisen alkupuolella.

Kouvojen noustua nopeasti 88–83-johtoon otti Pyrintö eron kiinni ja kampesi itsensä pisteen johtoasemaan reilut puolitoista minuuttia ennen päätössummeria.

Kamppailun ratkaisuhetket ja koko viimeinen minuutti oli kuitenkin Kouvojen heiniä.

D.J. Richardson pääsi vapaaheittoviivalle, kun pelikellossa oli jäljellä noin puolisen minuuttia ja nosti Kouvot 90–89-johtoon.

Seuranneesta hyökkäyksestä Minardin kolmonen ei suostunut löytämään korisukkaa, joten Pyrinnön oli pakko rikkoa isäntien David Gonzalvezia ja lähettää tämä vapaaheittoviivalle.

”Tässä vaiheessa kautta on hyvin vaikeaa tuoda peliin mitään sellaista, millä saisi aina varman lay-upin tai kolmosen. Tai ainakin me sitten ollaan säästetty niitä vielä myöhemmiksi ajoiksi. Molemmilla oli hyvin selkeät ”actionit”, joilla eri tilanteisiin lähdettiin”, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen sanoi tiedotteessa.

Kouvojen riveistä kovinta jälkeä finaalisarjan avauksessa tekivät 26 pistettä heittänyt D.J. Richardson sekä 22 pistettä pussittanut Kyle Shiloh.

Pyrinnön parhaimmistoon lukeutuivat tupla-tuplat mieheen toimittaneet Ricky Minard (19/10/5 syöttöä) ja Esian Henderson (14/11) sekä vahvan toisen puoliajan pelannut J’Nathan Bullock (18/8).

”Pyrintö on äärimmäisen vahva ja fyysinen joukkue. Neljä pelaajaa pystyy haastamaan koska tahansa, ja esimerkiksi Bullock oli maaginen tänään toisella puoliajalla. Ottelusarja jatkuu tästä siten, että molemmat joukkueet koittavat ottaa vastustajan parhailta pelaajilta ”ykkösoptiot” pois. Ei tämä valmentaminen sen kummempaa tässä vaiheessa ole”, Lehtonen sanoi.

Miesten Korisliiga:

1/7 loppuottelu (mestariksi neljällä ottelulla):

Kouvot–Pyrintö ja. 91–89 (22–10, 23–29, 14–27, 24–17, 8–6)

Kouvot: D.J. Richardson 26/4, Kyle Shiloh 22/4, Thomas Gipson III 16/13, David Gonzalvez 13/3, Alexander Madsen 6/6/4 torjuntaa, Ville Kaunisto 5/8, Ilari Seppälä 3/0, Tuomas Hirvonen 0/1.

Pyrintö: Ricky Minard 19/10/5 syöttöä, J'Nathan Bullock 18/8, Damon Williams 16/6, Antero Lehto 16/0, Esian Henderson 14/11, Joonas Cavén 6/1, Ville Pekkola 0/2.

Erotuomarit: Johannes Sarekoski, Miltiadis Ioannidis, Ville Selkee.

Yleisö: 2621.

Kouvot johtaa voitoin 1–0.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä

  2. 2

    Lentopallomiehet odottavat EM-kisojen alkua kännykällä kalastaen: ”Ollaan pelattu Pro Pilkkiä kovasti täällä pari päivää”

  3. 3

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  4. 4

    Lentismaajoukkueen tähtihakkuri mainosti maltalaista vedonlyöntiyhtiötä, pelikaveri seisoi vieressä Veikkauksen logo rinnassa – näin Veikkaus reagoi

  5. 5

    Vapaaottelun UFC-mestari Jon Jones kärysi jälleen dopingista – edellinen käry tuli erektiolääkkeestä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  2. 2

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  3. 3

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  4. 4

    Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

  5. 5

    Arvostettu valmentaja vaatii Norjan hiihtoliiton johdon eroa: ”Yksi tapaus voi olla sattumaa, kaksi ei”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    4. 4

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    5. 5

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    6. 6

      Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

    7. 7

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    8. 8

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    9. 9

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    10. 10

      Koirien asusteista tuli suomalainen hittituote – ”Omistajaa saatetaan katsoa pahasti, jos koira on ilman takkia nollakelissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää