Valikko
Urheilu

Vaasa hakee yleisurheilun huipputapahtumaa vuodelle 2017 – maajoukkueiden EM-kisat sopiva tavoite myös nuorille urheilijoille

Vaasassa voidaan nähdä huippuluokan yleisurheilua Euroopan tasolla ensi vuonna.

Vaasassa voidaan nähdä huippuluokan yleisurheilua Euroopan tasolla ensi vuonna.

Vaasa tavoittelee maajoukkueiden EM-kisojen ykkösliigan kilpailua. Myös Tallinna ja Bulgrian Stara Zagora kilpailevat isännyydestä.

Euroopan yleisurheiluliitto (EA) valitsee kisaisännän 14. kesäkuuta.

Vaasassa on järjestetty yleisurheilun Euroopan cupin ykkösliiga vuosina 2001 ja 2007. Nykyisin saman tapahtuman nimi on maajoukkueiden EM-kisojen ykkösliiga.

”Vaasan kaupunki on myös vahvasti hakemuksen takana”, hakukomitean puheenjohtaja Ingemar Sundelin sanoo tiedotteessa.

”Kaarlen kenttä peruskorjattiin ennen vuoden 2013 Kalevan kisoja. Se on hyvässä kunnossa ja kooltaan sopiva tällaiseen kilpailuun.”

Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtajan Jorma Kemppaisen silmissä Vaasan kilpailu olisi kotimaiselle yleisurheilulle erinomainen välietappi vuoden 2017 Lontoon MM-kesälle.

”Meillä on kasvamassa vahva nuorisokaarti. Ykkösliiga olisi monelle nuorelle sopiva ensimmäinen aikuisten maajoukkue-edustus, kovassa kansainvälisessä seurassa. Vaasa olisi oiva paikka taistella myös noususta superliigaan, kotikentästä on tunnetusti etua”, Kemppainen sanoo.

Vaasaan kisoja hakevat yhteistyössä Suomen Urheiluliitto, Vasa Iddrottssällskap ja Vaasan kaupunki.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  2. 2

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  3. 3

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  4. 4

    Espanjassa valtava dopingtakavarikko – poliisin haltuun miljoonia annoksia kasvuhormonia

  5. 5

    Tykinkuulahyökkääjä Micke Åsten pääsi katettuun pöytään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  4. 4

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    6. 6

      Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu Suomeen juhlavuoden merkittävimpänä valtiovieraana

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille

    9. 9

      29 vankia karkasi kaivamaansa tunnelia pitkin Meksikossa

    10. 10

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää