Urheilu

Lähes kaiken saavuttanut Pekka Korpi jahtaa Vermossa taas puuttuvaa voittoa

Finlandia-ajon ykköstila haussa 23. kertaa

Pekka Korpi on voittanut käsittämättömän pitkällä urallaan ravihevosten valmentajana ja ohjastajana lähes kaiken, muttei koskaan Finlandia-ajoa.

Tänään äitienpäivänä siihen avautuu jälleen uusi mahdollisuus, nyt 23. kerran. Edellisen kerran Korpi yritti hakea Finlandian voittoa vuonna 2011, mutta kisa jäi väliin, kun silloin hevosena ollut Plantagenet loukkaantui.

Jos voittoa ja 110 000 euron ykköspalkintoa ei tulekaan, Korpi ei ainakaan voi syyttää siitä lähtöpaikkaa. Hänen valmentamansa ja ohjastamansa seitsemänvuotias tamma Twigs Voici sai arvonnassa ykkös­radan.

”Se ei aina välttämättä ole paras paikka lähteä, muttei huonokaan”, 66-vuotias ravi­veteraani sanoo.

Twigs Voici on Korven oma löytö Ruotsin tammamarkkinoilta. Nyt se on saanut ensi kertaa paikan todella isoon kilpailuun.

Korpi ei kuitenkaan arvioi tammaa kirkkaimpiin voittajahevosiin. Sen viimeisimmät lähdöt ovat olleet epävarmoja. Vappuaattona Seinäjoella se jäi 60 000 euron päälähdössä ilman palkintoja kuudenneksi.

”Hevonen sai jonkinlaisen iskun silmäänsä, joka meni tukkoon. Onneksi vaiva meni ohi”, Korpi sanoo.

Seinäjoella yhtenä radan tukkona oli saksalaisen Wilhelm Paalin ohjastama italialaisori Ringostarr Treb.

”Ringostarr häiritsi Seinäjoella muita. Paalilla ei ole koskaan tapana jäädä pussiin, ja hän ajaa kintuille”, Korpi arvostelee.

Ohjastajat kohtaavat uudestaan Finlandia-ajossa. Paalin hevonen lähtee ulkoa, radalta yhdeksän. Kisan ranskalainen, Anna Mix, lähtee Korven vierestä.

Anna Mix on Ranskan parhaita tammoja, jonka voittosumma on Finlandia-ajon kymmenestä hevosesta suurin, yli 730 000 euroa. Korven Twigs Voicin voittosumma hipoo 200 000:ta euroa.

Twigs Voici on vielä kehittyvä hevonen. ”Se näkee välillä vielä mörköjä ja katselee tarkasti ympärilleen. Mukava hevonen muuten”, Korpi sanoo.

Twigs Voicin lisäksi Vermon päälähdössä on kolme muuta suomalaista hevosta. Ari Moilasen ohjastama Bret Boko puolustaa voittoaan viime vuodelta.

Finlandia-ajon voittaja saa ensi kertaa suoraan paikan toukokuun lopulla Tukholmassa ajettavaan Elitloppetiin.

MTV3 näyttää Finlandia-ajon suorana kello 17 alkavassa ravilähetyksessä. Päälähtö alkaa kello 17.45. Suomen­hevosten Erkon pokaali kello 14.30.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”

  4. 4

    Viron Ott Tänak kasvatti johtoaan Saksan MM-rallissa – Juho Hänninen parhaana suomalaisena viidentenä

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  4. 4

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  5. 5

    Zlatanin pojat ovat perineet isänsä suuren suun – ”Luulimme sinua hyväksi, onko vamma hidastuttanut?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    5. 5

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää