Urheilu

Cocks otti neljännen peräkkäisen käsismestaruuden – Teemu Tamminen paukutti 14 maalia

Tammisella on Cocksin tavoin koossa jo kahdeksan mestaruutta.

Riihimäki

Riihimäen Cocksin vasen laitahyökkääjä Teemu Tamminen, 28, latoi 14 maalia ja oli ykköshahmo joukkueen neljännen peräkkäisen käsipallon SM-kullan ratkaisussa.

Tammisella on Cocksin tavoin koossa jo kahdeksan mestaruutta.

Cocks vei sunnuntaina ratkaisevan kolmannen finaalin 34–26 (19–13) ja otti mestaruuden puhtaasti voitoin 3–0.

Tamminen teki molemmilla jaksoilla seitsemän maalia, eli hän iski enemmän osumia yhdellä jaksolla kuin seuraavaksi parhaat maalihait koko ottelussa.

”Finaalisarjassa oli hyvä fiilis ja hyvää kannustusta. Mestaruudet ovat yhtä arvokkaita, mutta keväällä voitettu Baltian liigan voitto on ykkössijalla”, Tamminen sanoi.

Tamminen nöyryytti kauniaislaista HC Westiä kahdella omalta puolustusalueelta heitetyllä kauko-osumalla.

”Ne eivät ole lainkaan niin helppoja miltä näyttävät”, Tamminen huomautti.

Tamminen heitti seitsemän metrin rankkariosumia avausjaksolla neljä ja tauon jälkeen kaksi lisää.

Tammisen mielestä Cocks pelasi kauden parasta puolustuspeliään finaalisarjassa. Cocks voitti kolme loppuottelua yhteismaalein 103–73.

Westin Sten Toomla antoi ensimmäisellä puoliskolla vierasjoukkueelle toiveita tekemällä kuusi maalia, mutta hän ei tehnyt tauon jälkeen enää yhtään osumaa.

”Stenin pitäisi laittaa kroppa kuntoon, sillä hänellä käy suu paremmin kuin jalat”, Tamminen kuittasi vääntönsä Toomlan kanssa.

Tamminen aikoo huilata treeneistä pari viikkoa. ”Pari päivää tätä voi juhlia. Vanha ei oikein jaksa enempää. Kiva olla kotonakin”, Tamminen sanoi.

Cocksin valmentaja Kaj Kekki myönsi, että hänellä oli motivoimista itsessään, ettei kausi jäänyt kesken.

”Kun tipahdimme EHF cupista, kohteluni oli rajua. Jatkoin, kun elättelin toivetta Baltian liigan voitosta”, Kekki sanoi.

Kekki valmensi Cocksia neljä kautta.

”Ei mennyt ihan täydellisesti, kun yksi Suomen cup meni ohi. Nyt aion vetää happea seuravalmennuksesta, mutta jatkan maajoukkuevalmentajana”, sanoi 11 SM-kultaa valmentajana voittanut Kekki.

3/5 loppuottelu (mestariksi kolmella voitolla):

Cocks–West 34–26 (19–13)

Cocks: Teemu Tamminen 14, Nico Rönnberg 6, Kristian Jansson 4, Antti Valo 3, Vitalie Nenita 3, Juri Lukjantshuk 2, Gheorghe Safronii 1, Andreas Rönnberg 1.

West: Sten Toomla 6, Richard Sundberg 5, Miro Koljonen 4, Peik Sjöblom 3, Topias Laine 3, Wilhelm Hammarberg 2, Alexander Lång 1, Fredrik Forss 1, Måns Ahlström 1.

Cocks voitti SM-kultaa, Westille hopeaa. Mestaruus on Cocksille neljäs peräkkäinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Käsipallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Manchester United latoi neljä maalia Swansean maaliin, Mane pelasti Liverpoolin

  4. 4

    Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  3. 3

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  4. 4

    Chelsean päävalmentaja repesi hillittömään naurukohtaukseen toimittajan kysyttyä rikollisesta kohtelusta: ”Kaikki tietävät, mitä tapahtui”

  5. 5

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    9. 9

      Krp: Turun puukottaja valikoi uhreikseen naisia – loukkaantuneet Suomen, Italian, Ruotsin ja Britannian kansalaisia

    10. 10

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää