Valikko
Urheilu

Ruotsi hyytyi kahden maalin johdossa, Tšekki nousi rinnalle ja ohi

Ruotsin MM-kisat ovat alkaneet vaisusti. Avauspäivänä Tre Kronor hukkasi pisteen Latviaa vastaan ja maanantaina se taipui Tšekille johdettuaan 1. erässä kahdella maalilla.

Tšekki on aloittanut MM-kisat hyvin. Se on kaatanut jo Venäjän ja Ruotsin eli etukäteen arvioiden kovimmat vastustajansa A-lohkossa. Saldoa tahraa tosin hieman se, että Latvia kaatui vasta voittolaukauskilpailun jälkeen.

Maanantaina Tšekki ei häkeltynyt Ruotsin kahdesta osumasta, vaan nousi takamatkalta 4–2-voittoon.

Ruotsi aloitti siis hyvin. Robert Rosén iski ylivoimalla ja Martin Lundberg herkullisesti alivoimalla aivan 1. erän lopussa.

Toinen erä oli kuitenkin täysin Tšekin. David Pastrnak kavensi, Jan Kovar tasoitti ja Michal Birner vei joukkueensa 3–2-johtoon reilun kymmenen minuutin tehojakson aikana.

”En tiedä, mitä toisessa erässä tapahtui. He [Tšekki] olivat kuumemmassa vireessä kuin me. Ehkä me mukavoiduimme vähän liikaa”, Ruotsin Linus Omark pohti Aftonbladetille.

TPS:ssäkin pelannut Birner sinetöi loppulukemat kolmannessa erässä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekon MM-kisat
  • Jääkiekko
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  2. 2

    Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  3. 3

    Oulun uhkaussoitto tuli ulkomaisesta numerosta – Palloliitto kiistää vetovilppiyrityksen

  4. 4

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  5. 5

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  6. Näytä lisää
  1. 1

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  2. 2

    Samuel Purolasta Euroopan toiseksi nopein alle 20-vuotias pikajuoksija

  3. 3

    Juoksijalupaus Alisa Vainio jää pois Kalevan kisoista – syynä hengitysvaikeudet

  4. 4

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  5. 5

    Tourin etappivoittaja Edvald Boasson Hagen käytti laskupäätä ja voitti Tourin 19. etapin valitsemalla lyhyemmän puolen liikenneympyrässä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    4. 4

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    5. 5

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    6. 6

      Moni kaupunki markkinoi itseään auringonpaisteella, mutta missä kesät ovat oikeasti kaikkein lämpimimmät? HS:n kartta näyttää jokaisen kunnan tilanteen

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Kylmän vielä kestää, nälkää ei

    9. 9

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    10. 10

      Hollywood-tähden vodkayritys suivaantui brittipariskunnan chilikastikkeisiin – ”He haluavat hävittää kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää