Valikko
Urheilu

Nico Rosberg psyykkasi tallikaveriaan tämän lähtöongelmista

Maailmanmestari Lewis Hamilton lähtee paalulta Espanjan GP:hen, mutta on epäonnistunut seitsemässä edellisessä kisassa.

Montmelo

Nico Rosberg putosi kahden perättäisen paalupaikan jälkeen toiseen ruutuun Espanjan Grand Prix -kisan aika-ajoissa.

Mercedeksen lehdistötilaisuudessa Rosbergiltä kysyttiin, oliko hänellä välipäivä.

”Ei tunnu todellakaan mukavalta, kun olen toinen. Haluan olla ykkönen joka päivä. Voittamiseen vaaditaan iso taistelu Lewisin [Hamilton] kanssa. Kun häviää, tuntuu huonolta, sillä nämä kamppailut ovat aina todella iso haaste”, Rosberg setvi.

Sunnuntaina Rosberg lähtee taas voittamaan.

”Kuten sanoin tänne tullessani, haluan jatkaa voittamista. Jos on tilaisuus voittaa, aion käyttää sen hyväkseni. Ei se tietenkään helpolla tule. Tämä rata on ohittamisen kannalta vaikea.”

Rosberg psyykkasi tallikaveriaan muistuttamalla tämän epäonnistumisista edellisissä kisoissa.

”Lewisin itseluottamus ei voi tällä hetkellä olla korkeimmillaan starteissa, kun neljä edellistä ovat menneet huonommin. Siinä piilee yksi mahdollisuus. Jos se ei onnistu, toinen voisi olla rengaspuolella”, Rosberg suunnitteli haastaen avoimesti tallikaverinsa.

Aika-ajo oli kaikille hankala.

”Se näkyi siinä, miten vaikeaa eri kuljettajille tuli renkaiden kanssa eri tilanteissa. Oli vaikeaa saada renkaat toimimaan. Se vaatii omaksumista. Täytyy aina pystyä omaksumaan eri olosuhteet parhaalla tavalla”, Rosberg sanaili.

Kauden kolmannen paalunsa Australian ja Bahrainin jatkoksi ottanut Hamilton otti kaiken irti hyvästä aika-ajotuloksesta.

”Olen tyytyväinen, kun joka kerta saatuani mahdollisuuden aika-ajossa, olen myös ottanut paalun. On aina upea tunne, kun aika-ajo on päättynyt, olen paalulla ja se paine helpottaa”, Hamilton korosti.

Hän lähtee sunnuntaina katkaisemaan jo seitsemän GP-kisan mittaiseksi venynyttä voitotonta putkeaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  2. 2

    Hiipuva maalitykki Aleksandr Ovetškin osuu sittenkin, rikkoi harvinaisen merkkipaalun NHL:ssä

  3. 3

    Räikkönen nieli lievän pettymyksen, vaikka kisa oli parempi kuin moneen vuoteen

  4. 4

    Bottas ei harkinnutkaan Lewis Hamiltonin ohittamista: ”Äärimmäisen vaikeaa olisi ollut yrittää”

  5. 5

    Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  2. 2

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  3. 3

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  4. 4

    Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa

  5. 5

    Yön NHL-kierros: Sebastian Aho ennätysputkessa – Barkov loisti murskavoitossa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    4. 4

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    5. 5

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    6. 6

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    10. 10

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    4. 4

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    5. 5

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    6. 6

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    9. 9

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    10. 10

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää