Valikko
Urheilu

Matias Kosken vauhti kohdallaan EM-altaassa

Antti Kasvion 23 vuotta vanha SE 200 metrin vapaauinnissa seuraava tavoite.

Lontoo

Matias Koski pääsi ensimmäisenä suomalaisena finaaliin EM-uintien iltajaksossa Lontoossa.

Yhdysvalloissa opiskeleva Koski sijoittui päämatkallaan 200 metrin vapaauinnissa välierissä seitsemänneksi ajalla 1.47,58 minuuttia. Loppukilpailu käydään tänään keskiviikkona.

”Hyvältä tuntui. Halusin päästä vain finaaliin, ajalla ei ollut väliä. Olisi hienoa saada mitali”, sanoi Koski, joka oli aamun alkuerien viidenneksi nopein ajalla 1.47,48.

Matkan SE 1.47,11 on Antti Kasvion nimissä 23 vuoden takaa. ”SE tulee, jos on tullakseen. Se on ajallisesti seuraava tavoite.”

Koski on jo valittu Rion kesäolympialaisiin. Myös siellä tavoitteena on loppukilpailu. Tavoite on kiven alla. Välierien nopein, hollantilainen Sebastiaan Verschuren oli omalla sekuntiluvullaan, 1.45,87

Jenna Laukkanen oli yksi illan suosikeista 100 metrin rintauinnin välierissä. Sotkamolainen oli ajallaan 1.07,67 alkuerien toiseksi nopein.

Illan välierissä vauhti hyytyi. Laukkanen johti vielä puolimatkassa, mutta putosi yhteisajoissa yhdeksänneksi. Hän on ensimmäisellä varasijalla keskiviikon finaalissa.

”Tosi pettynyt. En tiedä, mitä tapahtui päivän aikana”, Laukkanen surkutteli.

Hänen välieräaikansa 1.08,28 oli puoli sekuntia hitaampi kuin alkuerissä. Niin suuri ero on harvinaista tällä tasolla.

”Hyydyin, meni yliyrittämisen puolelle ja tekniikka hajosi.”

Laukkanen sanoi odottaneensa paljon Lontoon EM-uinteja, vaikka hän kevensi harjoitteluaan kisoja varten vain viikoksi.

Takana oli kova harjoitustalvi viime joulukuussa voitettujen kahden lyhyen radan Euroopan mestaruuksien jälkeen.

”Ehkä olisi pitänyt jättää muutama kova harjoitus tekemättä”, mietti Laukkanen, jonka toinen päämatka, 200 metrin rintauinti on torstaina.

Silja Känsäkoski nousi EM-altaasta aivan eri ilmeellä kuin Laukkanen. Känsäkoski jäi samassa erässä ajallaan 1.08,85 vain kolme sekunnin sadasosaa ennätyksestään. Yhteisajoissa hän oli 15:s ”Tosi tyytyväinen.”

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Tyson Furylta villi arvio nyrkkeilymaailman kohutuimmasta ottelusta – historiallinen tyrmäys 35 sekunnissa: ”Se tekisi hyvää oikeille ihmisille”

  2. 2

    Juventuksen teinitähti teki jalkapallohistoriaa – jatkosopimus uhkaa kariutua traktorilupauksen vuoksi

  3. 3

    Lauri Markkanen on perfektionisti, joka taitaa brändäyksen: Varaustilaisuutta varten hän teetätti kuusi pukua, sisävuoreen oli ommeltu Suomen lippu

  4. 4

    Sinivalkoinen formulaääni ihmeissään Räikkösen ja Bottaksen kolareista – ei muista vastaavaa tapausta historiasta: ”Jo naurattaa”

  5. 5

    Huippujalkapallossa päästäisiin parempiin suorituksiin, jos keskinäinen kilpailu vähenisi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

  2. 2

    F1:n suomalainen kaksinaisuus – Bottas takoo mallikasta tulosta, Räikkönen ei

  3. 3

    Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

  4. 4

    Ovatko yksinpurjehtijat päästään sekaisin? Alex Thomson kiersi maailman ympäri 74 vuorokaudessa – ei nukkunut kertaakaan yli tuntia kerralla

  5. 5

    Pitkämäki ja Purola säväyttivät – Suomi nousi Superliigaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

  2. 2

    Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

  3. 3

    NHL-liigaan varattiin yhteensä 23 suomalaista, ensimmäisellä kierroksella varausennätys – näin suomalaiset sijoittuivat

  4. 4

    Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

  5. 5

    Entinen tennistähti Boris Becker törsäsi kymmenien miljoonien omaisuuden – asetettiin konkurssiin: ”Hänestä saa kuvan miehenä, jonka pää on hiekassa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seuraa: Suomi ensin -mielenosoitus lopetetaan – Poliisi otti ainakin kaksi kiinni Rautatientorilla

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja olisi leikannut kotoutumisjärjestöjen tuista lähes puolet – katso lista hankkeista, joilta haluttiin vetää rahoitus

    4. 4

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    5. 5

      Britannia kertoi viimein brexit-tarjouksestaan – näillä ehdoin EU-kansalaiset saisivat jäädä

    6. 6

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    7. 7

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    8. 8

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    9. 9

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    10. 10

      Dramaattiset kuvat ja video näyttävät Espoon polttopulloiskun täystuhon: pitsat jäivät pöytiin, kun asiakkaat pakenivat räjähdysmäistä paloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    3. 3

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    4. 4

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    5. 5

      HS seuraa: Suomi ensin -mielenosoitus lopetetaan – Poliisi otti ainakin kaksi kiinni Rautatientorilla

    6. 6

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    9. 9

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    10. 10

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää