Urheilu

”Perusäijä” Koski neljäs EM-altaassa

Antti Kasvion lähes 23 vuotta vanha SE meni vihdoin rikki EM-altaassa.

Lontoo

Matias Koski sai mieluisan syntymäpäivälahjan uinnin EM-kisoissa Lontoossa.

Hän sijoittui 200 metrin vapaauinnissa neljänneksi. Sijoitus harmitti synttärisankaria, mutta loppuajassa oli aihetta riemuun.

”Tulihan se sieltä. Tätä olen jahdannut pitkään. Kiva lahja”, sanoi Koski, joka alitti ajallaan 1.46,98 minuuttia Antti Kasvion lähes 23 vuotta vanhan Suomen ennätyksen, 1.47,11.

Koski lähti loppukilpailuun viidenneksi parhaalla ajalla, mutta osoitti altaassa taistelijan luonteensa.

Hän aloitti kovaa ja oli puolimatkassa kisassa toisena. Sen jälkeen vauhti alkoi kostautua ja Koski putosi mitaleilta.

”Alkoi hapottaa. Tiesin, että pitää lähteä lujaa, jos haluaa mitaleille”, sanoi 22 vuotta keskiviikkona täyttänyt Koski.

Hollannin Sebastiaan Verschuren voitti Euroopan mestaruuden ajalla 1.46,02.

Koski hävisi pronssin Britannian James Guylle selvästi, 0,46 sekunnin sadasosalla.

Koski muutti kolmevuotiaana Hämeenlinnasta perheensä kanssa Yhdysvaltoihin. Suomalaiselle yleisölle hän on melko tuntematon.

Myöskään Kasviota Koski ei ole koskaan tavannut. ”Olen toki kuullut hänestä. Hän on ollut hyvä esikuva ja edustaja Suomelle”, sanoi Koski, jonka isä Matilla on myös uintitaustaa.

Isä valmensi poikaansa kolmetoistavuotiaaksi ja on sen jälkeen toiminut aktiivisesti taustalla. Nyt valmentajana on Jack Bauerle.

Miten kuvailet itseäsi suomalaisille nyt, kun sinut aletaan tuntea paremmin kuin tähän asti?

”Perusäijä”, Koski nauroi.

Hän opiskelee psykologiaa ja liikuntatieteitä Athensin yliopistossa Georgiassa.

Koski on jo valittu Rion kesäolympialaisiin, jonne hän valmistautuu Yhdysvalloissa. ”Tänä kesänä en tule käymään Suomessa isovanhempien luona.”

Rion A-rajan 1.47,93 hän on alittanut nyt neljä kertaa. Hän on rikkonut myös 400 metrin vapaan olympiarajan, joten Riossa voi olla edessä monta starttia. ”Toivottavasti.”

Vuoden 2012 kesäolympialaisissa Lontoossa Koski ui samassa altaassa kuin nyt 400 metrin vapaauinnissa 22. tilalle.

Vuoden 2014 EM-kisoissa hän oli nykyisellä päämatkallaan 200 metrin vapaauinnissa kymmenes ajalla 1.48,06.

Koski on uinut aiemmin myös 800 metriä ja 1 500 metriä, mutta ne ovat jääneet pois ohjelmasta.

EM-kisoissa hän ui vielä sadan metrin vapaata, jonka alkuerät ovat tänään.

Koski haastaa matkalla Ari-Pekka Liukkosen, joka on puhdas sprintteri ja 50 metrin erikoismies.

Suomen urheilulla on meneillään juhlaviikot, kun Leijonat tavoittelee jääkiekon maailmanmestaruutta Venäjällä.

Koski ei seuraa jääkiekkoa. ”Mutta olen huomannut, että muut meidän joukkueessa puhuvat siitä paljon.”

Tanja Kylliäinen ja Mimosa Jallow karsiutuivat jatkosta omilla matkoillaan. Kylliäinen oli 200 metrin sekauinnissa kolmastoista ja Jallow yhdestoista 100 metrin selkäuinnissa.

Kylliäinen ui välierissä huonommin kuin aamun alkuerissä.

”Olen väsynyt. Tarvitsen lepoa”, sanoi Kylliäinen, joka on myös jo valittu Rioon.

Kylliäinen rikkoi olympiarajan marraskuussa, mutta sen jälkeen näytöt ovat jääneet heikoiksi.

Jallow sen sijaan paransi aamun aikaansa roimasti illan välierissä.

Rion raja, 1.00,25, minuuttia, jäi Lontoossa vielä vajaan sekunnin päähän.

”Tuntui helpolta alusta loppuun. Kunto on kohdillaan, mutta ehkä sitä yrittää liikaa”, Jallow sanoi.

”Harmittaa, kun tulee keskeneräisiä [aikoja].”

Uimareilla on aikaa rikkoa Rion raja heinäkuun alkuun asti.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  2. 2

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  3. 3

    FC Barcelona vaatii Neymarilta miljoona­korvauksia kohusiirrostaan

  4. 4

    Jokerien hyökkääjä Olli Palola kertoo, miltä tuntui lentää ulos Leijonista huippukauden jälkeen

  5. 5

    Johaug pääsi varsin vähällä – CAS pelasti silti hiihdon ja antidopingtyön uskottavuuden

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  2. 2

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  3. 3

    Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla myös ensi kaudella: ”Ei minun tarvitse tehdä pidempää sopimusta”

  4. 4

    Nyrkkeilyn yllätysmestari Horn ei usko McGregorin osuvan Mayweatheriin: ”Jos on yhtään järkeä, taklaa ja ottaa kuristusotteeseen”

  5. 5

    Jokeri-vahti Karri Rämö kasvoi NHL:ssä Miikka Kiprusoffin pitkän varjon alla: ”Oli hauska kuunnella niitä juttuja, kun he haikailivat hänen peräänsä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  5. 5

    Mika Häkkinen paljastaa: paluu F1-sirkukseen kariutui McLarenin surkeaan autoon – ”Pelkkää kärsimystä”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Jehovan todistajille tulvii surunvalitteluja ulkomailta, nuori nainen jakoi esitteitä joutuessaan puukotetuksi – Turun uhreista kaksi makaa yhä hengityskoneessa

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    5. 5

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

    10. 10

      Turun puukotusten pääepäilty ja kolme muuta vangittiin, vapautettu mies sanoo tunteneensa Mechkahin ”urheiluharrastuksen kautta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää