Valikko
Urheilu

Laukkanen, Liukkonen ja Kivirinta uivat jatkoon – Jallow illalla finaalissa

Jenna Laukkanen, Veera Kivirinta ja Ari-Pekka Liukkonen pääsivät jatkoon alkueristään EM-uinneissa Lontoossa.

Lontoo

Jenna Laukkanen, Veera Kivirinta ja Ari-Pekka Liukkonen pääsivät jatkoon alkueristään EM-uinneissa Lontoossa.

Laukkanen oli lauantain aamukisoissa kolmenneksi nopein 50 metrin rintauinnissa. Kivirinta oli samalla matkalla kymmenes.

Illalla uitaviin välieriin pääsi kuusitoista nopeinta.

Laukkanen ui kauden parhaan aikansa, 31,01. Hänen SE-aikansa on 30,79. Naisten 50 metrin rintauinti ei ole olympiamatka.

”Tykkään silti uida sitä, vaikka pääpaino on olympiamatkoilla, 100 ja 200 metrillä”, Laukkanen sanoi.

Kivirinta ui myös kauden parhaansa, 31,42.

Liukkonen jatkaa välieriin alkuerien kolmanneksitoista nopeimmalla ajalla, 22,49. Hänen ennätyksensä on 21,93.

Liukkonen kärsii tukkoisuudesta ja flunssasta, joten on epävarmaa, pystyykö hän uusimaan kahden vuoden takaisen EM-pronssinsa 50 metrin vapaalla.

Mimosa Jallow, Hanna-Maria Seppälä, Tessa Nurminen ja Fanny Teijonsalo karsiutuivat 50 metrin vapaauinnin alkuerissä.

Jallow oli 24:s, Seppälä 30:s, Nurminen 33:s ja Teijonsalo 48:s.

Illalla Jallow ui 50 metrin selkäuinnin loppukilpailussa, joka alkaa kello 19.05 Suomen aikaa.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  2. 2

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  3. 3

    Kaksivuotiaana taitoluistelun aloittaneen Emmi Peltosen harjoittelu vaatii sumplimista – ”Emmi ostaa omaa jääaikaa sieltä mistä saa”

  4. 4

    Patrik Laine ratkaisi patentti­rankkarillaan – Joel Armia sivalsi alivoimalla häikäisevän osuman

  5. 5

    Neymar iski upealla soolomaalilla Brasilian MM-kisoihin – Argentiinalle nolo tappio ilman Lionel Messiä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  3. 3

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  4. 4

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  5. 5

    19-vuotias Fredrik Jensen toi Suomelle tasapelin maaottelussa Itävaltaa vastaan: ”Ajattelin, että miksi ei?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Supo: Iskujen uhka Suomessa on kohonnut

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Jopa yli 20 prosenttia koululaisista oireilee psyykkisesti – opettajat ovat usein neuvottomia, kertoo tutkija

    8. 8

      Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

    9. 9

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    10. 10

      Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    8. 8

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    9. 9

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    10. 10

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää