Valikko
Urheilu

Kaksi viikkoa jännitystä, fanitusta ja uskoa – katso HSTV:n videokooste Leijonien MM-taipaleesta

Suomen maajoukkue kulki jääkiekon MM-kisoissa finaaliin saakka voitosta voittoon. HS kokosi suomalaisten tunnelmia turnauksen tärkeinä hetkinä.

Leijonien hieno voittokimara finaaleista välieriin keräsi illasta toiseen miljoonia suomalaiskatsojia television ääreen. Jääkiekko oli kahden viikon ajan suurimpia puheenaiheita.

HSTV jännitti Leijonien kisamenestystä yhdessä fanien kanssa kaduilla ja ravintoloissa niin Helsingissä kuin Pietarissa ja finaali-iltana Moskovassakin. Oheisen videokoosteen avulla voit kokea uudestaan esimerkiksi tärkeiden puolivälierä- ja välieräotteluiden humua sekä syventyä Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestyksekkään ylivoimapelin saloihin.

Sunnuntaina finaalia katsottiin Helsingissä joukolla Hernesaarenrannassa ja Kauppatorille rakennetussa katsomossa. Toivoa pidettiin yllä pitkään ja pettymys oli suuri, kun MM-kulta karkasi käsistä. Osa lohduttautui pulahtamalla tappiosta huolimatta Havis Amandan suihkulähteeseen.

Lauantaina Helsingin Hernesaarenrannan ulkoilmakatsomossa väki räjähti huutoon kun Suomi voitti Venäjän välierässä maalein 3–1. Joel Reinikainen ja Tomi Rusanen juhlistivat voittoa hyppäämällä välittömästi jääkylmään mereen.

Punavuoren Riff-baarissakin kädet nousivat kohti kattoa, kun Sebastian Aho iski 3–1 Venäjän maaliin. Huudot raikuivat pitkin seiniä.

Vaikka Suomi lopetti ensimmäisen erän Venäjää vastaan maalin tappioasemasta, Pete Putaansuun usko leijoniin ei horjunut. Hän ennätti piipahtaa urheilubaari Sports Academyn ulkopuolelle Kaivokadulla ja jakaa tuntonsa.

Kallion Roskapankissa kuului monia v-alkuisia sanoja ja voivottelua, kun Venäjän maali syntyi. Maija Grönroos ja Katja Kokko olivat löytäneet hyvät istumapaikat illan jännitysnäytelmän ajaksi.

Helsingin Kansalaistorilla kaverukset Jussi Pelkonen ja Lassi Silventoinen olivat hieman eri linjoilla matsin tärkeyden suhteen. Pelkoselle piti pariin kertaan sanoa, ketkä pelaavat vastakkain, kun taas Silventoinen varautui jo illan matsiin.

Ravintolapäivän aikana Lilli Riikonen, Hertta Tapper ja Aino Kaatra myivät sinivalkoiset pelipaidat päällä muun muassa Suomi–Venäjä-rinkeleitä.

Ratiovaunu kasissa kaverinsa teemabileisiin matkannut Aino Harvola oli pukeutunut historia-aiheiseen asuun. Eikö hän aio katsoa illan Suomi–Venäjä-ottelua? Harvola vastaa vältelleensä jääkiekkoa, muun muassa kavereidensa jääkiekkoaiheisia päivityksiä.

Helsingissä asuva, venäläissyntyinen Artur Kukov oli lauantain Venäjä-ottelun alla kovan paikan edessä. Kumpaa kannattaa lauantain jääkiekon MM-kisojen välierässä, asuinmaa-Suomea vai synnyinmaa-Venäjää?

Suomen valtteja jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa on ollut tehokas ylivoimapeli. HS esitteli Venäjä-ottelun alla Suomen ylivoimapelin perusratkaisumallit, joista silmiinpistävin on Patrik Laineen laukaus suoraan syötöstä vasemman puolen aloituspisteen kaarelta.

Ennen otteluaan Venäjää vastaan leijonien piti kukistaa Tanska. Ilmari Huotari kertoi katsovansa matsia työpaikallaan. Pentti Molander aikoi todennäköisesti katsoa matsin kotona. Usko Suomen voittoon oli vahva. Maailmanmestaruuskisat ovat keränneet lohkopeleistä lähtien miljoonayleisöjä, joten Helsingin kaduillakin vastaus kysymykseen aikomuksesta katsoa Tanska-peli oli lähes poikkeuksetta ”kyllä” tai ”joo”.

Kuka on kisojen paras pelaaja? Tapparan B-juniorit eivät anna kiekkolupaus Patrik Laineelle ääniä. ”Kyllä mä sanoisin, että se on toi Artemi Panarin Venäjältä. Se on aika huikea pelimanni”, sanoo sentteri Aku Kinnari, 17, Tampereen Kaukajärven Sentteri-hallissa.

Hyvä Suomi! Neljä nolla! Leijonien seitsemäs voitto Kanada-ottelusta keräsi voitonhuutoja Pietariin saapuneilta suomalaisilta kisaturisteilta. Voitolla Suomi varmisti lohkovoiton ja eteni puolivälieriin, jossa vastaan asettui Tanska. Japa Petäjä, Arja Sorvari ja Heidi Immonen tunnelmoivat voittoa samalla, kun taustalla soi J. Karjalaisen Sankarit.

HSTV ja Bluesin A-juniorit juhlistavat kaksi viikkoa sitten MM-kisojen alkua videolla, josta selviää muun muassa se, miten oikeaoppinen lämäri lähtee. Siirrä paino alas ja käännä lantio maalin suuntaan, katso kiekkoa, katso maalia ja päätä, mihin lauot, opastaa Erno Holopainen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekon MM-kisat
  • Leijonat
  • Jääkiekko
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  2. 2

    Sisällissodan runtelema Syyria on lähempänä jalkapallon MM-kisoja kuin Suomi koskaan

  3. 3

    KalPa haastoi, Pelicans sekosi – ”Keskittymisemme katosi hylätystä maalista, ja se on lapsellista”

  4. 4

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  5. 5

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  2. 2

    IFK:n kone ei menisi koskaan läpi katsastuksesta – kaikki viittaa siihen, että kausi päättyy TPS:n käsittelyssä

  3. 3

    Pelaaja-agentti: NHL-pelaajat valmiit boikotoimaan MM-kisoja tukena USA:n naisjoukkueelle – liitto yrittänyt värvätä ”kaljaliigan” pelaajia

  4. 4

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  5. 5

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    3. 3

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    4. 4

      Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa? Lihavuuden syy voi olla aivoissa

    5. 5

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    6. 6

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    7. 7

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    8. 8

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    9. 9

      Kokoomuksen ja vihreiden kamppailu Helsingin suurimman tittelistä on erittäin tasainen: ”Todella pieniähän nuo erot ovat”

    10. 10

      Louhimies eri mieltä tv-johtaja Sairasen tiukasta kritiikistä – kiista Suomen elokuvahistorian muistettavimpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Suurpalon sammutus jatkuu läpi tiistain vastaisen yön Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    8. 8

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    9. 9

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    10. 10

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää