Valikko
Urheilu

Näin hopealeijonien ura jatkuu MM-turnauksen jälkeen

Menestys MM-turnauksessa voi merkitä käännekohtaa osalle pelaajista.

Suomen MM-hopeaa voittaneet jääkiekkoilijat eivät liiemmin aikaa hukkaa kisojen päätyttyä, sillä ammattilaispelaajan kesä on lyhyt.

Monella Leijonien pelaajalla on jännittävä syksy, joka voi määrittää jopa loppu-uran suunnan.

Patrik Laine: Kaikkein eniten odotetaan tietenkin uutisia Patrik Laineesta. Nuorukainen matkaa heti kesäkuussa NHL:n varaustilaisuuteen Buffaloon. Siellä hän osallistuu kärkivarauksille järjestettäviin monipuolisiin kuntotesteihin ja eri seurojen haastatteluihin.

Todennäköisesti Laineen nimen huutaa Winnipeg. Lähes yhtä luultavaa on se, että Laine solmii hänet varanneen seuran kanssa nopeasti tulokassopimuksen ja lähtee uuteen kotikaupunkiinsa harjoitusleirille. Nuorilla pelaajilla ne alkavat tavallisesti syyskuun alkupuolella.

Tai hetkinen. Tamperelaista voi olla vaikea sivuuttaa Leijonien World Cup -joukkueen viimeisiä paikkoja täytettäessä. Edustustehtävät menevät tulokasleirin edelle ja joka tapauksessa Laineelle jää aikaa valmistautua NHL-kauteen, joka alkaa 12. lokakuuta. Nähtäväksi jää, tarvitseeko Laineen käydä farmissa vai irtoaako pelipaikka isosta liigasta saman tien.

Mikael Granlund: Suomen kenties paras pelaaja MM-Venäjällä osoitti, että isossa kaukalossa kulkee. Granlundin liike ja kamppailuvoima ovat parantuneet hurjasti viime vuosina ja pelipaikka on vaihtunut keskeltä laitaan.

Granlund ei ole onnistunut NHL:ssä kuin välähdyksittäin. Nyt on kaikki eväät läpimurtoon myös kapeassa kaukalossa. Ehjä viime kausi ja hyvä MM-turnaus. Selvä rooli mahdollisesti Mikko Koivun ketjun laidalla helpottaa keskittymistä verrattuna siihen, että pitäisi lunastaa ykkös- tai kakkossentterin vaativa paikka vaihtuvien ketjukaverien kanssa pelaten.

Atte Ohtamaa: Jokereissa KHL:ää pelannut Ohtamaa oli Leijonien suurimpia yllättäjiä. Puolustava puolustaja blokkasi vetoja, raatoi alivoimalla ja tuki peliäkin. Ohtamaa teki myös Unkari-pelin voittomaalin.

Kanadalaisen TSN:n asiantuntija, entinen NHL-pelaaja Ray Ferraro povasi Ohtamaalle jopa mahdollisuutta päästä kokeilemaan Pohjois-Amerikassa. Jos tarjousta ei tule, jatkanee Ohtamaa mustelmien parannuttua Jokereissa.

Tomi Sallinen: Ei ollut kovin suuressa Leijonissa, mutta mitalistien pelaajat huomataan aina. Salliselle menestys tuli hyvään paikkaan, sillä hän on tällä hetkellä ilman seuraa. Ruotsalainen Djurgården ei näet uusinut hyökkääjän sopimusta.

Tarjouksista tuskin tulee pulaa ja Sallinen nähtäneen jossain Euroopan huippuliigoista ensi kaudella.

Mikko Koskinen: NHL kosiskeli Koskista jo viime kesänä, mutta Pietarissa ja KHL:ssä viihtyvä maalivahti antoi pakit. Kookas torjuja saa Venäjällä hyvää palkkaa, kotimaa on lähellä ja homma toimii.

Toisaalta urheilija on urheilija ja uudet haasteet kiinnostavat. Esitys MM-kisoissa oli sitä luokkaa, että NHL:stä voi tulla tällä kertaa tarjous, ”josta ei voi kieltäytyä”. Sopimus SKA:n kanssa lienee pitävä, mutta jos lähtöhaluja ilmenee, kaikesta voidaan sopia.

Teemu Pulkkinen: ”Pululle” MM-kisat eivät tuoneet kaivattua urabuustia, vaikka harjoitusottelut lupasivat vielä toista. Koko kevään Detroitin vilttiketjussa maannut Pulkkinen koki Leijonissa saman kohtelun, kun epäonnistui näytönpaikassaan Unkaria vastaan ja otti vielä tyhmän jäähynkin. Perfektionisti Kari Jalonen ei sitä sietänyt ja Pulkkinen istui loput pelit.

NHL-ura on nyt käännekohdassaan. Detroitissa ei luultavasti ole enää saumaa, mutta AHL-näytöt ja potentiaali ovat sen verran tuoreessa muistissa, että Pulkkinen saanee mahdollisuutensa pelaajakauppojen myötä.

Missä se tapahtuu ja kuinka Pulkkisen käy, on todella vaikea arvioida. Selvää on, että ellei maaleja synny, on edessä paluu Eurooppaan vuoden päästä.

Aleksander Barkov ja Jussi Jokinen: Floridan ammattilaiset ovat eri vaiheissa urillaan, mutta ensi kauden ennusmerkit ja odotukset ovat yhteneväiset. Panthers pelasi loistavan runkosarjan, mutta epäonnistui pudotuspeleissä.

Ensi vuonna vireen pitää pysyä keväälläkin ja siinä Barkov ja Jokinen ovat avainasemassa. Edes nuori ikä ei vapauta Barkovia vastuusta, jonka kantamisessa Jokinen ja ikinuori Jaromir Jagr auttavat paljon.

Muista MM-joukkueen pelaajista Mikko Koivu ja Leo Komarov jatkavat avainrooleissaan omissa NHL-seuroissaan. Antti Pihlström jatkanee KHL:ssä hyvin sujuneiden MM-pelien myötä, samoin kuin Jarno Koskiranta.

Hyvin kiinnostava on myös Sebastian Ahon syksy. Carolinan varaus lähtee näillä näkymin tavoittelemaan suoraan pelipaikkaa Hurricanesista.

NHL:n farmiliigoista läpimurtoa hakevat hopealeijonista puolustajat Ville Pokka ja Esa Lindell sekä maalivahti Juuse Saros.

Leijonien valmennusryhmästä päävalmentaja Kari Jalonen ja apulainen Ville Peltonen suuntaavat yhdessä Sveitsiin opastamaan Berniä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Jääkiekon MM-kisat
  • Leijonat
  • Erno Rautarinta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lapsuuden joukkuetoveri paljastaa: Cristiano Ronaldolla nolo mutta osuva lempinimi

  2. 2

    Huimat voltit videolla: freestyle-laskija teki ensimmäisenä maailmassa quad cork 1800 -tempun

  3. 3

    Emmi Peltosen rohkea luistelu hurmasi yleisön –”Olin omassa kuplassani”

  4. 4

    Arnold Schwarzenegger pani ruotuun kehitysvammaisia urheilijoita pilkanneen häirikön: ”Enemmän rohkeutta, myötätuntoa, älykkyyttä ja taitoa”

  5. 5

    Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  3. 3

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  4. 4

    Kaksivuotiaana taitoluistelun aloittaneen Emmi Peltosen harjoittelu vaatii sumplimista – ”Emmi ostaa omaa jääaikaa sieltä mistä saa”

  5. 5

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Mies pyysi kaveriltaan nukkumapaikan ja puukotti tätä yöllä useita kertoja Helsingissä – kahdeksan vuotta vankeutta

    8. 8

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      ”Turha teeskennellä iloista”, ”valtava historiallinen virhe” – EU-päättäjät reagoivat brexitin käynnistymiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    8. 8

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    9. 9

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää