Valikko
Urheilu

Äiti ja tytär Peiposen yhteistyö toimii: ”Ajatus kyti, että jospa kannattaa tavoitella olympiarajaa”

Juoksija Johanna Peiponen ja valmentajaäiti Aira Peiponen ovat tuorein esimerkki määrätietoisesta kaksikosta ja työstä, jolla päästään olympialaisiin.

Johanna Peiposen nousu eurooppalaisen kärkitason juoksijaksi ei ole sattumaa, vaan määrätietoisen työn tulosta. Näin vakuuttaa alkukauden yllättäjän valmentajaäiti Aira Peiponen.

Aira Peiponen laati viisi vuotta sitten tuolloin parikymppiselle tyttärelleen harjoittelumallin, jota noudattamalla huipulle nousun piti olla mahdollista juuri viidessä vuodessa.

Aikataulu näyttää pitävän, sillä Peiponen juoksi viikonloppuna kaikkien aikojen toiseksi nopeimman 10 000 metrin kisan ja alitti samalla selvästi Rion olympialaisten tulosrajan.

”Jossain vaiheessa keväällä rupesi näyttämään siltä, että olisi mahdollinen. Ajatus kyti, että jospa sitä [olympiarajaa] kannattaa tavoitella ja SM-maastojen jälkeen tiesimme sen onnistuvan”, Aira Peiponen kertoo.

Todennäköinen valinta olympiajoukkueeseen ei kuitenkaan muuta kauden päätavoitetta, joka on Amsterdamin EM-kisoissa.

”Siellä ovat tavoitteet, koska sijoitukset kymmenen tai jopa kuuden joukkoon ovat tilastoaikojen perusteella mahdollisia”, Aira Peiponen sanoo.

Kaksikolla ei ole liiemmin kansainvälistä kilpailukokemusta ja realiteetitkin hyvin selvillä. EM-kisoista ja ennen kaikkea olympialaisista saa lisää kokemusta. Pitkän matkan juoksussakin henkinen puoli on tärkeä.

”Tänään voi onnistua hyvin, ja huomenna jalat eivät liiku ollenkaan”, valmentaja toteaa.

Kokemusta saisi myös kansainvälisistä kilpailuista, joihin alkaa tulla kutsuja tarpeeksi kovaa juoksemalla. Peiposilla on kuitenkin selvät suunnitelmat, vaikka kosiskelut ovat jo alkaneet.

”Olisi kuulemma mahdollisuus juosta ulkomailla rahakisoja, mutta emme me lähde siihen”, etukäteissuunnitteluun luottava Aira Peiponen sanoo.

Johannan juoksu-uraan he silti tähtäävät. 25-vuotias urheilija on äidin luvalla vapautettu töistä lähes kokonaan. Myös kehityskohteet ovat selvillä.

”Nopeutta tarvitaan lisää eli vetoharjoituksia. Kestävyys Johannalla riittää”, Aira Peiponen analysoi.

Lähiajan tavoitteena on omat ennätykset 3000 ja 5000 metrillä. Eikä se kymppitonnin SE:kään kaukana ole. Ehkä jo seuraavalla vedolla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilu
  • Erno Rautarinta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Norjalaislehti: Pohjoiskorealaiset työskentelevät kuin orjina Pietarin jalkapallostadionin rakennustyömaalla

  2. 2

    Ilta-Sanomat: Tapparan lääkäri toimitsijakiellossa, raivostui poikansa ottelussa erotuomarille

  3. 3

    ”Baarimies” Valtter Virtasen esiintyminen jäi yhteen kertaan –”Ei ollut mitään hävittävää”

  4. 4

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  5. 5

    Fiskarsin oransseilla saksilla huipputärkeä rooli USA:n suurimmassa urheilukarnevaalissa: ”Suuri kunnia”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa

  2. 2

    Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

  3. 3

    HJK on suomalaisessa jalkapallossa anomalia, joka päihittäisi talousluvuillaan koko joukon jääkiekon liigaseuroja

  4. 4

    Maailman paras miestaitoluistelija Javier Fernandez on Espanjassa suosittu kummajainen – mutta mitä hän teki HJK:n Sonera-stadionilla?

  5. 5

    HJK teki liki puolen miljoonan euron voiton ja investoi stadioniinsa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  3. 3

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    4. 4

      Ay-johtajan ”kultaisesta kädenpuristuksesta” nousi kohu – Akavan Fjäder: Sopimukseeni sisältyy työvelvoite

    5. 5

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    6. 6

      Tavaroiden rikkomista, puolisolta varastamista ja elatusmaksuista luistamista – Tällaista on taloudellinen väkivalta

    7. 7

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    8. 8

      Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa

    9. 9

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    10. 10

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    10. 10

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää