Valikko
Urheilu

PK-35:n joukkueessa tappiosta huolimatta vapautunut tunnelma: ”Kopissa on pelaajia, joille seuran logo merkitsee”

Edelliset pari viikkoa myrskyn silmässä ollut PK-35 ei kyennyt jatkamaan voittojen tiellä Veikkausliigassa lauantaina.

Lahti.

Edelliset pari viikkoa myrskyn silmässä ollut PK-35 ei kyennyt jatkamaan voittojen tiellä Veikkausliigassa lauantaina.

Vantaalaisjoukkue laittoi FC Lahden ahtaalle Kisapuistossa, mutta tuloksena oli silti kirvelevä 1–2-tappio.

Tappion myötä PK-35 löytyy sarjataulukon jumbosijalta. Sarjan tasaisuudesta kertoo hyvin se, että FC Lahti nousi voiton myötä sijalle kuusi, mutta eroa vantaalaisiin on vain kolme pistettä.

Kaksijakoinen kamppailu olisi voinut päättyä myös PK:n juhliin. Lahti hallitsi avauspuoliaikaa suvereenisti, mutta tahti muuttui toisella jaksolla.

Vantaalaisvieraat vyöryttivät hyökkäyksiään jatkuvalla syötöllä kohti Miikka Mujusen vartioimaa lahtelaismaalia.

PK-35 saikin palkinnon, kun Njazi Kuqi toi kauden viidennellä osumallaan joukkueen mukaan peliin.

PK:n loppurynnistys oli hurja. Pallo pomppi useampaan kertaan lahtelaisten maaliviivalla, mutta sen pidemmälle munkki ei tietään löytänyt.

”Olimme avauspuoliajalla täysin unessa. Tiesimme, että Lahti tulee kolmen peräkkäisen tappion jälkeen hirveällä draivilla päälle, mutta emme kyenneet vastaamaan siihen yhtään”, PK-35:n kapteeni Kim Raimi sanoi.

Ensimmäisen kolmen vartin jälkeen näytti selvältä, että pisteet jäävät Lahteen. Helpolla PK-35 ei kuitenkaan luovuttanut.

”Täytyy olla tyytyväinen siihen, miten pesimme kasvomme toisella jaksolla. Fakta on silti se, ettemme saaneet pistettäkään mukaamme ja se syö miestä. Olen joka tapauksessa ylpeä jokaisesta pelaajasta”, Raimi korosti.

PK:n leirissä on nyt kaikkien sattumien jälkeen taas hyvä ja positiivinen fiilis.

”Ryhmässä on vapautunut tunnelma. Ilma on puhdistunut. Tilanteemme oli huono ja jotain piti tehdä. Nyt pukukopissa on pelaajia, joille PK:n logo oikeasti merkitsee paljon”, Raimi sanoi jopa hieman ääni väristen.

Vantaalaisten tulisieluinen päävalmentaja Shefki Kuqi oli kapteeninsa kanssa samoilla linjoilla.

”Pelaajat näyttivät nyt sydäntään. Taistelimme loppuun asti, kun monesti tämän kauden peleissämme into on lopahtanut siellä 70 minuutin kohdalla. Nostan hattua joukkueelle. Olemme eläneet vaikeita aikoja, mutta nyt alkaa helpottaa”, Kuqi sanoi.

”Se, mitä meille tapahtui, oli naurettavaa. Ammattiurheilussa sopimuksia pitää kunnioittaa. Se huoli on nyt pois. Kaikki jäljellä olevat kaverit haluavat taistella logon puolesta, ja se on ainoa asia, joka merkitsee.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • PK-35 Vantaa
  • FC Lahti
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Finskistä Sonskin kautta Telskiksi? Sonera-stadionin nimi vaihtuu

  2. 2

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  3. 3

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  4. 4

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  5. 5

    Palkinnoksi auto – hole-in-one kiihdytti Oliver Lindellin hurjaan nousuun Kenian kilpailussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  4. 4

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  5. 5

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    6. 6

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    9. 9

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää