Valikko
Urheilu

Monaco pahin paikka Räikkösen pulmille: ”Yritetään tehdä maksimitulos näistä asetelmista”

Kimi Räikkönen lähtee Monacon gp-kisaan 11:nnestä lähtöruudusta

Monte Carlo.

Kimi Räikkösen lähtöasemat Monacon gp-kisaan ovat kurjat. 11. lähtöruutu on Ferrarin suomalaisveteraanin huonoin starttipaikka yhdeksään vuoteen tällä radalla.

Mestaruuskaudellaan 2007 Räikkönen lähti Monte Carlon katuränniin 16. ruudusta.

Aika-ajo päättyi Räikkösen kuudenteen sijaan. Vaihdelaatikon vaihtaminen maksoi sitten vielä viisi paikkaa lisää.

"Jo starttipaikka kuudentena ei olisi ihanteellinen tähän kisaan. Kun vaihdelaatikkoon tuli pikku pulma, jouduimme vaihtamaan sen, ja nyt lähtötilanne on, mikä on."

"Ei näistä asemista voi kuin yrittää tehdä parhaansa. Jos onnistumme kisassa tekemään oikeat ratkaisut vaikkapa mahdollisissa turva-autotilanteissa, voimme voittaa edes jotain paikkoja takaisin."

Räikkösen viikonloppu on sujunut kangerrellen.

"Faktaa on, että saimme kyllä auton paljon paremmaksi, mitä se oli harjoituksissa. Edelleen kuitenkin jouduimme menemään aivan liian rajoilla. Kun takapää lipsuu, ja etupää luistaa, ei ole helppoa saada kierrosta kokoon."

"Jossain kohtaa kierros osuu paremmin, jossain ei. Kun rengas toimii, pito on paljon parempi, mutta kun mennään rajoilla, tasaisuuden löytäminen on työlästä."

MM-kakkosena paineita kasaantuu, kun Monacoon joutuu starttaamaan niin kaukaa kärjen takaa. Lähdetkö minimoimaan tappiota MM-sarjassa?

"Tavoite on tehdä parhaani, mihin pystymme kisassa. Tämä on varmaan pahin mahdollinen paikka startata niin kaukaa, mutta toivottavasti saamme tehdyksi jotain, jos kisassa sattuu jotain. Auto tuntuu aika hyvältä, kun renkaille saa muutaman kierroksen. Ohittaminen vain on hankalaa, mutta yritetään tehdä maksimitulos näistä asemista."

Ferrarilla oli vaikeaa jo edellisessä aika-ajossa Espanjassa. Onko tästä tullut trendi?

"Näissä asemissa olemme nyt, ainakin täällä. Alisuoritimme sitten tai ei, sitä en tiedä. Näin tämä aika-ajo päättyi, ja jos sanotte, että munasimme, en osaa vastata. Lopputulos on, mikä on, ja meidän on elettävä sen kanssa. Syistä en tiedä. Jos tietäisimme, korjaisimme ne", Räikkönen jupisi.

Sebastian Vettel pääsee kisaan neljännestä ruudusta. Hän valitti, ettei rytmi löytynyt ratkaisevissa aika-ajoissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Autourheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  2. 2

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  3. 3

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  4. 4

    Jatkaako Suomi tappiotonta karsintahistoriaansa Turkissa? – ”Pitää olla enemmän pelirohkeutta”

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  2. 2

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    5. 5

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    6. 6

      Poliisi tutkii, yritettiinkö turvapaikanhakijoiden mielenosoitusteltta polttaa – teko oli ”ilmeisen tahallinen”

    7. 7

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    8. 8

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    9. 9

      Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

    10. 10

      Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää