Valikko
Urheilu

Pariisin maanantainen sadepäivä kävi kalliiksi, tennisjärjestäjille miljoonatappiot

Djokovicin neljännen kierroksen ottelu keskeytyi ja siirtyi keskiviikolle.

Serbian Novak Djokovicin tie Ranskan avoimen tennisturnauksen mestariksi on tasoitettu lähes valmiiksi. Vain sää kiusaa Djokovicia ja koko tapahtumaa.

Mestaruus Roland Garrosin kentillä on ainoa, joka Djokivicilta puuttuu. Tuskin enää sunnuntain jälkeen.

Ennen turnausta tuli tieto, ettei Roger Federer pysty osallistumaan kauden toiseen grand slam -turnaukseen. Ehkä Federerin voittomahdollisuudet olisivat olleet niukat.

Miesten kaksinpelikaavio kellahti vinoon, kun Espanjan Rafael Nadal joutui vetäytymään rannevamman takia. Pian perään lähti Ranskan Jo-Wilfried Tsonga.

Vetäytymiset menivät Djokovicin pankkiin, kun alakerran kaaviossa ovat isot tykit mukana.

Skotti Andy Murray on turnauksen kakkoseksi sijoitettu ja hän on pelaaja, joka pystyi viimeksi voittamaan Djokivicin. Tulos on niinkin tuore kuin parin viikon takaa Rooman masters-turnauksen finaalista.

Sveitsin Stan Wawrinka, 31, voitti Ranskan mestaruuden viime vuonna. Jos hän selviytyy Espanjan Albert Ramos-Vinolasista, tulee välierissä vastaan joko Murray tai Ranskan Richard Gasquet.

Maailmanlistan kärkipään pelaajat keilaavat toisiaan ulos ennen finaalia, ja Djokovic kiittää.

Djokovicin piti pelata neljännen kierroksen ottelu Espanjan Roberto Bautista Agutia vastaan maanantaina. Sade huuhteli Pariisia niin sitkeästi, että tennis muuttui kuntosalipäiväksi.

Kovin paljon ei helpottanut tiistainakaan. Djokovic ja Bautista Agut aloittivat ja espanjalainen vei avauserän. Osat vaihtuivat toisessa, kunnes sade keskeytti ottelun toistamiseen.

Enemmän sade ja jatkuvat keskeytykset piinaavat Djokovicia kuin yksikään vastustaja.

Ykköseksi sijoitettu Djokovic haparoi pahasti Bautista Agutia vastaan, vaikka johti neljännen kierroksen ottelua keskeytyshetkellä 3–6, 6–4, 4–1.

Reilussa kahdessa erässä Djokovic ehti hävitä syöttönsä viisi kertaa. Otti hän murtojakin kiitettävästi, mutta tasaisuudesta se ei kertonut.

Kaavio yläkerta näyttää Djokivicille helpolta, mutta sateen takia hänen ohjelmastaan tulee tiukka. Hän joutuu viimeistelemään kesken jääneen ottelunsa keskiviikkona. Puolivälierä odottaa torstaina ja välierä perjantaina, jolloin tennisurakkaa riittää neljäksi peräkkäiseksi päiväksi.

Sade ei pelkästään piinaa pelaajia, vaan myös järjestäjiä ja turnauskassaa.

Kisan johtaja Guy Forget sanoi uutistoimisto AFP:lle, että maanantainen taukopäivä maksoi järjestäjille noin kaksi miljoonaa euroa. Tappiota kertyi lisää, kun tiistaina pelattiin vain hetkittäin.

Säätietojen mukaan Pariisin ilman alkaisivat selkiintyä keskiviikkona. Forget ei ole ainakaan vielä halukas edes harkitsemaan miesten loppuottelun siirtämistä ensi maanantaiksi eli niin sanotusti kolmannelle viikolle.

Miesten kaksinpelin loppuottelu on pelattu kolmantena maanantaina vain kahdesti. Romanian Ilie Nastase voitti 1973 ja Rafael Nadal kukisti Djokovicin neljä vuotta sitten 2012.

Roland Garros on neljästä grand slam -turnauksesta ainoa, jossa ei ole kattoa keskuskentän yllä. US Openiin New Yorkiin katot ovat juuri valmistumassa.

Kolme hävittyäloppuottelua

 Novak Djokovic on voittanut kaikki muut tenniksen grand slam -turnaukset paitsi Ranskan.

 Roland Garrosissa Djokovic eteni loppuotteluun ensimmäisen kerran 2012. Silloin hän hävisi Rafael Nadalille neljässä erässä.

 Nadal voitti uudestaan Djokovicin finaalissa 2014, ja taas neljässä erässä.

 Viime vuoden finaalissa Sveitsin Stan Wawrinka kukisti Djokivicin 4–6, 6–4, 6–3, 6–4.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  3. 3

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  4. 4

    Simo Lipsasen loikkakunto kestää, virtaa riittää vielä aikuistenkin MM-kisoihin – kisakoneeseen ei tullut lisäyksiä Kalevan kisoista

  5. 5

    Politiikkaan sukeltanut Ari-Pekka Liukkonen kauhoo ennätystahdissa – sekä Touko Aalto että Ville Niinistö halusivat huippu-uimarin vihreisiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  3. 3

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  4. 4

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  5. 5

    Wilma Murto ja Samuel Purola nappasivat EM-pronssia – Purola ehti pohtia, juokseeko lainkaan finaalia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    8. 8

      Verottaja on tutkinut Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin

    9. 9

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    10. 10

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    6. 6

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää