Urheilu

Italia mursi Suomen puolustuksen

Huuhkajat eivät onnistuneet saamaan laukaustakaan kohti vastustajan maalia.

Italia 2

Suomi 0

Suomen jalkapallomaajoukkue hävisi maaottelun Italialle maalein 0–2. Puoliajalla Italia johti 1–0. Ottelu pelattiin myöhään maanantai-iltana Veronan Stadio Bentegodilla.

Huuhkaja-luotsi Hans Backe oli valinnut joukkueensa pelisuunnitelmaksi jälleen 5–3–2-taktiikan, joka toi viime keskiviikkona henkisesti tärkeän tasapelin Belgiaa vastaan. Huuhkajien koko miehitys antoi kentän vastustajalleen ja keskittyi puolustamaan aggressiviisesti kuudentoista-alueen ulkopuolella. Backen bussi toimi Italian avausmaaliin asti.

Kotijoukkue siirtyi johtoon 27 peliminuutin jälkeen rangaistuspotkusta. Pilkun aiheutti seurajoukkueensa Chievon kotikentällä pelannut Perparim Hetemaj, joka potkaisi Lazio-laituri Antonio Candrevaa nilkkaan rangaistusalueen rajalla. Candreva viimeisteli lähettämällä Lukas Hradeckyn väärään suuntaan. Kun palloa suvereenisti hallitseva Italia (58%) pääsi aikaiseen johtoasemaan, oli Suomen vaikea muuttaa enää pelin luonnetta. Vaihdosta tullut Daniele De Rossi puski loppunumerot toisella puoliajalla.

Hyökkäyspelaamistaan Suomi yritti toteuttaa pitkillä palloilla Italian puolustuksen taakse. Teemu Pukki oli niiden perään kirmatessaan turhauttavan tehtävän edessä, sillä vastassa oli Juventuksen BBC-topparikolmikko: Andrea Barzagli, Leonardo Bonucci ja Giorgio Chiellini. Kun Suomi sai pelattua pallon maassa kentän hyökkäyskolmannekselle, jäivät ratkaisut, viimeiset kosketukset ja syötöt pääsääntöisesti vaatimattomiksi.

Alkulämmittelyssä loukkaantuneen Joel Pohjanpalon tilalle avaukseen noussut Pukki otettiinkin vaihtoon puoliajalla. Hänet korvasi Robin Lod.

Italian päävalmentaja Antonio Conte teki kokeiluja 3–5–2-avauskokoonpanossaan verrattuna toukokuun lopun Skotlanti-voittoon.

Salvatore Sirigu torjui maalivahtikonkari Gianluigi Buffonin sijaan. Kärjessä ei nähty Graziano PelleÉder-kaksikkoa, vaan Suomen topparilinjaa testasivat aluksi Ciro Immobile ja Simone Zaza. Azzurrin EM-kuntoa ei siis ystävyysottelun perusteella voi suoraan arvioida, mutta maa luottaa ensi maanantain Belgia-avauspelissään maltillisen puolustavaan taktiikkaan.

Lopputulos oli linjassa histo­rian kanssa. Suomi on edellisen kerran voittanut Italian 104 vuotta sitten, Tukholman olympialaissa 1912. Maalin Suomi on Azzurrin verkkoon onnistunut viimeksi tekemään 1977, kun Kai Haaskivi viimeisteli lohdutusosuman 1–6-vierastappiossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Joonas Kuisma
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Tapparan nolo lipsahdus maksoi pisteet – voittomaali syntyi, vaikka kiekko ei ylittänyt maaliviivaa

  2. 2

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  3. 3

    Yksinhuoltajaäidin aivoverenvuoto säikäytti 6-vuotiaan Petteri Koposen – nyt takana on pitkä tie koripallon huipulle ja urheilumiljonääriksi

  4. 4

    Huippunyrkkeilijän erilainen elämä: Ei osannut lukea 11-vuotiaana, isä välitti huumeita ja pesi rahaa, harvinainen ihosairaus oli nujertaa: ”Pelkäsin herääväni verisissä lakanoissa”

  5. 5

    Englannin maajoukkueen entinen kapteeni menetti vaimonsa ja äitinsä syövälle – purkaa vihaa nyrkkeilykehässä: ”Kohtaan esteet pystypäin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  2. 2

    Suomen paras keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto tekee töitä ravintolakokkina – ”Olen tosi iloinen, että minulla on tällainen tilanne”

  3. 3

    Ruotsin entisen tähtijalkapalloilijan Stefan Schwarzin uskomaton muodonmuutos: ”Kävin läpi helvetin”

  4. 4

    Manchester Unitedia on pyydetty lopettamaan kannattajiensa rasistinen tukilaulu hyökkääjä Romelu Lukakulle

  5. 5

    FC Barcelonan tähtipelaaja lensi jo Suomeen – TS: Leikkaus tiistaina Turussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Serena Williams esitteli tyttärensä somessa – nimessä ripaus äidin huippusaavutuksia

  5. 5

    TPS kohahduttaa jälleen, seura poisti cheerleaderit katsomosta – ”Yksi tauolla tanssimassa ja loput kantamassa nakkimukeja katsomoon?”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    6. 6

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    7. 7

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    8. 8

      Lapsi tunnusti murhan 16 vuotta sitten Ruotsissa mutta kiistää nyt – syyttäjä selvittää, pitäisikö tapaus tutkia uudelleen

    9. 9

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    10. 10

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    7. 7

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää