Valikko
Urheilu    |   Kommentti

Ei hyvältä näytä,

Hans Backen valmentamalla Suomen jalkapallomaajoukkueella on vielä paljon tehtävää, jos MM-karsinnoista halutaan menestystä.

Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi viimeisen maaottelunsa ennen syksyllä alkavia MM-karsintoja, kun se hävisi Italialle maanantaina lukemin 0–2.

Mitä päävalmentaja Hans Backen aikakauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta jäi käteen?

1. Hyökkäys

Maaliero kuuden pelatun ottelun jälkeen on murheellinen 1–14, ja Belgia- ja Italia-ottelut näyttivät karusti syyn tehtyjen maalien vähyyteen.

Suomi ei yksinkertaisesti saa luotua tarpeeksi maalintekotilanteita, jotta suurempaa maalimäärää voisi odottaa.

Italiaa vastaan Huuhkajat ei saanut yhtään laukausta kohti maalia ja vain yhden ohi. Italia laukoi yhteensä 21 kertaa, josta seitsemän kohti maalia.

Belgia-ottelussakin Kasper Hämäläisen maali syntyi ainoasta huippuluokan tilanteesta, joten paljon enempään ei ollut mahdollisuuksia.

Vaikka Suomen pelinrakentelussa oli aiempaa enemmän selviä rakenteita ja toisteisuutta, ei Suomi kyennyt luomaan kuin kourallisen pitkiä syöttöketjuja ja muutaman vaarallisen hyökkäyksen.

Pallonhallinnan Suomi antaa jatkossakin suosiolla vastustajalle, mutta maalintekotilanteissa ja laukaisumäärissä pitää pystyä tasaisempaan kamppailuun.

Englannin Valioliigan voittanut Leicester osoitti, että vähäisellä pallonhallinnallakin voi voittaa, jopa 38 ottelun sarjan. Ilman laukauksia ja tilanteiden luomista ei kuitenkaan voiteta mitään.

2. Puolustus

Vaikka Suomi päästi huippumaita Belgiaa ja Italiaa vastaan vain kaksi pelitilannemaalia, ei puolustuspeli vakuuttanut.

Sekä Backe että pelaajat vaikuttivat tyytyväisiltä Belgiasta saavutettuun 1–1-tasapeliin, mutta peli tuloksen takana vaikutti unohtuneen.

Belgia tuhlasi useita huippupaikkoja, joista peli olisi voinut ratketa jo hyvissä ajoin. Suomella oli tasapelissä mukana paljon onnea, ja sen varaan on huono rakentaa menestystoiveita.

Italiakin sai luotua riittävästi tilanteita ottelun voittamiseen, mistä kertoo laukaisumäärä. Lisäksi Suomi päästi taas maalin keskityspallosta, kun Daniele de Rossi puski 2–0-maalin puolustuksen keskeltä.

Suomi sai toki tiivistettyä puolustustaan pelaamalla viiden miehen alakerralla, mutta keskityksen estämisen ja pääpallojen voittamisen pitää parantua, jos MM-karsinnoista halutaan tuloksia.

3. Maalivahtipeli

Ainoa pelin osa-alue, joka Suomella on kunnossa. Lukas Hradecky pelasi vahvan kauden Bundesliigan Eintracht Frankfurtissa, ja samat otteet ovat jatkuneet maajoukkuepaidassa.

Belgian maali olisi tosin ollut estettävissä, mutta teki tukun muita hyviä torjuntoja. MM-karsinnoissa joutuu venymään jokaisessa pelissä, eikä yhteenkään lipsahdukseen ole varaa.

4. Tähtipelaajat

Suomella on Hradeckyn lisäksi kaksi kansainvälisen tason laatupelaajaa. Roman Eremenkon harteille kaatuu jokaisessa ottelussa liian suuri vastuu hyökkäyspelistä, ja vaikka mies väläytteleekin, ei tehoja tule.

Perparim Hetemaj puolestaan on Serie A:ssa sisäistänyt puolustavan keskikenttämiehen vaatimukset täysin ja saanut karsittua pelaamisestaan turhia rikkeitä. Aiheutti tosin Italialle rangaistuspotkun huolimattomalla puolustamisellaan.

Puolustuksesta puuttuu johtohahmo, joka pitäisi rivit suorina vaikeina hetkinä ja hoitaisi erikoistilanteet ja vaaralliset keskityspallot.

Hyökkäyksestä puolestaan puuttuu Zlatan Ibrahimovic, Gareth Bale tai Cristiano Ronaldo, eli maailmanluokan kärki, joka pystyisi tarvittaessa vaikka yksin ratkaisemaan tasaisia pelejä.

Näin ollen Suomi joutuu luottamaan vahvaan joukkuepeliin ja harvojen tilanteiden maksimaaliseen hyödyntämiseen. Erikoistilanteista Suomen pitäisi onnistua Eremenkon johdolla aiempaa useammin.

5. Vastustajat

Suomi kohtasi Backen ensimmäisen puolen vuoden aikana Belgian ja Italian lisäksi Puolan (0–5), Norjan (0–2), Islannin (0–1) ja Ruotsin (0–3).

MM-karsinnoissa vastaan asettuvat syksyllä Islanti vieraissa, Kroatia kotona ja Ukraina vieraissa. Turkin-matka odottaa maaliskuussa.

Suomen kaikki vastustajat pelaavat perjantaina alkavassa EM-lopputurnauksessa, joten maajoukkueen valmennus saa arvokasta viime hetken tietoa joukkueiden pelitavallisista vahvuuksista ja heikkouksista.

Belgian kaltaista tähtisikermää tai ihan Italian tasoista puolustusta ei siis ole tulossa vastaan, joten onnistuneella puolustuspelillä ja vastustajan heikkouksiin iskemällä MM-haaveet voivat elää ensi vuoden puolelle. Todennäköistä se ei kuitenkaan ole.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  2. 2

    Huuhkajat Turkissa: Suomi 2–0 tappiolla – HS seuraa ottelun kulkua

  3. 3

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  4. 4

    Bottaksella paras vauhti perjantaina

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  4. 4

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    5. 5

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    6. 6

      JSN joutui median oman poikkeuksellisen arvostelun kohteeksi, jäsenten taustojakin repostellaan – Mitä siitä pitäisi ajatella?

    7. 7

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    8. 8

      Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    6. 6

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    7. 7

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää