Valikko
Urheilu

Aikansa parhaana kiekkoilijana pidetty Mr. Hockey on poissa – Gordie Howen hattutemppu elää yhä

Maali, maalisyöttö ja tappelu samassa ottelussa. Perjantaina kuolleen Gordie Howen hattutemppu on yksi kiekkomaailman tunnetuimmista termeistä.

Maali, maalisyöttö ja tappelu samassa ottelussa. Gordie Howen hattutemppu on yksi kiekkomaailman tunnetuimmista termeistä.

Perjantaina kuollut Howe teki nimeään kantavan hattutempun tiettävästi vain kaksi kertaa. Ohiossa 88-vuotiaana kuolleen ”Mr. Hockeyn” pelityyliä tuo nimitys kuitenkin hyvin kuvastaa.

Numero ysi oli poikkeuksellinen jääkiekkoilija, taitava ja raaka pelaaja. Hän saattoi murtaa vastustajilta luita tai lyödä hampaat kurkkuun ja tehdä sitten maalin.

”Isä ei voisi pelata nykypäivänä, koska hän olisi koko ajan pelikiellossa”, Mark Howe sanoi Sports Illustratedille.

Aikansa parhaana kiekkoilijana pidetty Howe on myös kaikkien aikojen vanhin NHL-pelaaja.

Howe pelasi viimeisen NHL-ottelunsa Hartford Whalersin paidassa 52 vuoden ja 11 päivän ikäisenä keväällä 1980.

Uran piti päättyä jo 30 vuotta aikaisemmin, kun Howe törmäsi pudotuspeliottelussa rajusti laitaan. Aivoverenvuodon saanut Howe oli lääkärin mukaan onnekas jäätyään henkiin. Kaukaloon hänen ei uskottu palaavan.

Mutta Howe palasi ja dominoi NHL:ää Detroit Red Wingsin paidassa seuraavat kaksikymmentä vuotta. Matkan varrella hän voitti Stanley Cupin neljä kertaa ja NHL:n pistepörssin kuudesti.

Yhteensä Howe pelasi NHL:ssä ennätykselliset 1 767 runkosarjaottelua, joissa syntyi 1 850 tehopistettä.

1970-luvulla Howe kiekkoili myös NHL:n kilpailijaksi perustetussa ammattilaisliiga WHA:ssa. Houston Aerosissa toteutui Gordien haave, kun hän pelasi samassa ketjussa poikiensa Martyn ja Markin kanssa.

”Jos rakastat sitä mitä teet, voit voittaa mitkä tahansa esteet, säryt tai pelot ja jatkaa pelaamista pitkän, pitkän aikaa”, Howe valotti uransa salaisuutta.

Ura jatkui niin pitkään, että Howe ehti pelata Wayne Gretzkyn kanssa WHA:n tähdistöottelussa. Gretzkyn, jonka mielestä Howe on kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
  • Joska Saarinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    HS seuraa: F1-kausi starttasi Australiassa – suomalaiset sijoilla 3 ja 4

  2. 2

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  3. 3

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  4. 4

    Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä

  5. 5

    Henri Kontinen ja John Peers taisteluvoittoon Miamissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  5. 5

    Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      HS seuraa: F1-kausi starttasi Australiassa – suomalaiset sijoilla 3 ja 4

    10. 10

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää