Valikko
Urheilu

Voittomaalin tekijä Dimitri Payet: ”Täällä ei ole helppoja otteluita”

Ranskan voittomaalin tehnyt Dimitri Payet hehkui tyytyväisenä Ranskan 2–1-voittoon päättyneen avausottelun jälkeen voiton ja voittomaalinsa ansiota.

Pariisi

Ranskan voittomaalin tehnyt Dimitri Payet hehkui tyytyväisenä Ranskan 2–1-voittoon päättyneen avausottelun jälkeen voiton ja voittomaalinsa ansiota.

”Jos joku olisi kertonut minulle, millainen avausottelusta tulee, enpä tiedä, olisinko uskonut. Arkailimme ja pelkäsimme virheitä alussa”, Payet kertoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

Payetista tuli ensimmäinen maalin ja syötön EM-ottelussa tehnyt ranskalaispelaaja sitten vuoden 2000 EM-turnauksen, jolloin Thierry Henry onnistui samoin.

Payet antoi tunnustusta Romanialle.

”Meitä vastassa oli joukkue, joka on erittäin hyvä puolustamisessa. Yleisö auttoi meitä, tiedämme tietenkin, miten arvokkaita nämä pisteet olivat. Nyt voimme levätä ja valmistautua seuraavaan otteluun”, Payet kertoi.

”Jos olisimme voittaneet kahdella tai kolmella maalilla, olisimme voineet saada väärän kuvan ottelusta. Tapa, jolla voitimme, kertoo siitä, että täällä ei ole helppoja otteluita. Näitä otteluita täytyy lähteä toden teolla voittamaan”, Payet sanoi.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  4. 4

    Markku Kanerva manaili avausmaalia: ”Se oli anteeksiantamatonta” – päävalmentaja näki myös hyviä asioita

  5. 5

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  4. 4

    Vettel teki ennätyksen Australian gp:n harjoituksissa – Bottas toinen, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Katseet kohti tulevaisuuden pelaajia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  5. 5

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    2. 2

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    3. 3

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

    6. 6

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    7. 7

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Kaksi koulupoikaa nousi puolustamaan luokkakaveriaan, jota kiusattiin vaaleanpunaisen paidan vuoksi – nyt sankaritarina rohkaisee ihmisiä ympäri maailmaa

    10. 10

      Onko Emmanuel Macron Ranskan tuleva presidentti? 39-vuotias vaalien outolintu on naimisissa lukioaikaisen ranskanopettajansa kanssa ja kertoo hyviä asioita Euroopasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    8. 8

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    9. 9

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    10. 10

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää