Valikko
Urheilu

Englannin karmea taika EM-avauksissa säilyi Venäjän viimeisen minuutin tasoituksen myötä

Englanti ei vieläkään pysynyt voittamaan EM-kisojen avausotteluaan. Taika on kestänyt jo 48 vuotta.

Englanti esiintyy EM-kisoissa nyt yhdeksättä kertaa. Yhtä monta kertaa se on joutunut poistumaan avausottelustaan ilman voittoa. Lauantaina se oli jo lähellä, mutta sitten Venäjän Vasili Berezutski tasoitti lisäajan toisella minuutilla.

Marseillen stadionin englantilaisfanit saivat hurrattavaa 73. minuutilla, kun Eric Dier teki vapaapotkusta 1–0-maalin. Venäjä ei saanut koko ottelun aikana kovinkaan monta maalipaikkaa, joten lisäajan tapahtumat olivat Englannille valtava pettymys.

Se ei kyennyt purkamaan kunnolla kulmapotkun jälkitilannetta ja Berezutski pääsi puskemaan vapaasti hypättyään korkeammalle kuin Danny Rose.

”Pelasimme hyvin koko ottelun ja tasapeliin jääminen tuolla tavalla on paha pettymys. Emme selvittäneet tätä puhtaasti, mutta emme hävinneetkään”, Dyer muistutti tuoreeltaan ottelun jälkeen.

Myös valmentaja Roy Hodgson manasi tapahtunutta.

”Lopun maali oli katkera pala nieltäväksi, mutta ottelu rohkaisi meitä jatkoa ajatellen”, Hodgson sanoi AFP:n mukaan.

Englanti kohtaa seuraavaksi Walesin, joka kukisti lauantaina Slovakian 2–1.

Englannin avausottelut EM-kisoissa:

  1968: Englanti–Jugoslavia 0–1

  1980: Englanti–Belgia 1–1

  1988: Englanti–Irlanti 0–1

  1992: Englanti–Tanska 0–0

  1996: Englanti–Sveitsi 1–1

  2000: Englanti–Portugali 2–3

  2004: Englanti–Ranska 1–2

  2012: Englanti–Ranska 1–1

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jarkko Määttä lensi 200 metriä – mäkihyppyjoukkue ei pärjännyt kärkimaille

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  5. 5

    Ravimies Korhonen on amatöörinä ammattilaisten joukossa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  5. 5

    Katseet kohti tulevaisuuden pelaajia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  5. 5

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    6. 6

      Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    9. 9

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    10. 10

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    8. 8

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää