Valikko
Urheilu

Brittimellakat jatkuivat Lillessä – Uefa ei pudota Englantia EM-kisoista

Englantilaisfanien huono käytös jatkui jalkapallon EM-kisoissa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Englantilaisfanien huono käytös jatkui jalkapallon EM-kisoissa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Ranskan poliisi joutui käyttämään voimakeinoja Lillen kaupungissa mellastaneita kannattajia vastaan.

Lillessä ei kuitenkaan eilen nähty pelättyjä venäläis- ja englantilaishuligaanien välisiä tappeluita. Venäjä hävisi kaupungissa eilen pelatussa ottelussa Slovakialle lukemin 1–2. Englanti pelaa tänään torstaina hegemoniakamppailun Walesia vastaan kello 16 Lensissa.

Tappeluiden puutteesta huolimatta poliisi joutui pidättämään kaupungissa 36 ihmistä erilaisista rikkeistä johtuen. Pääosin ongelmia aiheuttivat englantilaiset, jotka kansoittivat baarit ja niiden lähialueet.

Humaltuneet kannattaja muodostivat jopa 200 ihmisen kokoisia metelöiviä ryhmiä. Näin tapahtui, vaikka alkoholin saaatavuutta oli vähennetty kaupungissa merkittävästi ja sinne oli komennettu jopa 4 000 poliisia.

Pimeän tullen poliisi joutui puuttumaan yksittäisten ryhmien välisiin yhteydenottoihin. Se turvautui muun muassa kyynelkaasuun, poliisikoiriin ja äänikranaatteihin. Yöstä selvittiin ilman mainittavampaa väkivaltaa, mutta kadut rauhoittuivat vasta aamun tunteina.

Reutersin mukaan pidätettyjen joukossa oli ainakin kolme venäläistä, joiden epäillään olleen osallisena Marseillen mellakoihin.

Uefa on aiemmin sakottanut Venäjän jalkapalloliittoa ja ilmoittanut sulkevansa sen kisoista, jos kannattajien mellakointi katsomoissa ei lopu. Se on vedonnut myös Englannin jalkapalloliittoon ja uhannut sitä vastaavankaltaisilla toimenpiteillä.

Joukkueiden fanit ottivat rajusti yhteen Marseillen stadionilla lauantaina, kun Englanti ja Venäjä päätyivät 1–1-tasapeliin kisojen avausottelussaan.

Reutersin tietojen mukaan Uefa ei kuitenkaan järjestä johtokomitean tapaamista torstaiyön tapahtumiin liittyen. Se tarkoittaa sitä, ettei Englanti ole vaarassa menettää kisapaikkaansa. Vain johtokomitealla on oikeus rankaista maata niistä rikkeistä, joita kannattajat ovat tehneet stadionin ulkopuolella.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  2. 2

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  3. 3

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  4. 4

    Esteratsastuksen kärki kohtaa Järvenpäässä

  5. 5

    Bottaksella paras vauhti perjantaina

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  2. 2

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  3. 3

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  4. 4

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  5. 5

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    2. 2

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    3. 3

      Kommentti: USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    7. 7

      Suomalainen Jeri Sopanen taisteli Kuuban vallankumouksessa, seilasi Jacques Cousteaun kanssa ja teki kansainvälisesti palkitun elokuvauran – kotimaassaan hän jäi täysin tuntemattomaksi

    8. 8

      Selfieiden käsittelystä on tullut valtava bisnes – ja samalla aitous etääntyy arjestamme nopeammin kuin koskaan

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää