Valikko
Urheilu

Piilovirtsaa, uhkailua ja satoja antamattomia näytteitä – Wadan raportti näyttää Venäjän dopingskandaalin absurdit mittasuhteet

Maailman antidopingtoimisto (Wada) julkaisi eilen keskiviikkona raportin, joka näyttää Venäjän dopingskandaalin todelliset mittasuhteet.

Maailman antidopingtoimisto (Wada) julkaisi eilen keskiviikkona raportin, joka näyttää Venäjän dopingskandaalin todelliset mittasuhteet. Wadan mukaan maassa on jätetty tänä vuonna antamatta satoja testinäytteitä. Lisäksi viranomaisia on uhkailtu säännöllisesti.

Raportin julkaisuajankohta on erittäin merkittävä. Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) päättää huomenna perjantaina Wienissä, hyväksytäänkö venäläiset yleisurheilijat mukaan Rion olympialaisiin.

Wadan mukaan Venäjän aseistetut turvallisuusviranomaiset ovat uhkailleet dopingtestaajia erityisesti varuskuntakaupungeissa. Heitä on myös uhattu maastakarkotuksella.

Monet venäläisurheilijat asuvat varuskuntakaupungeissa juuri sen vuoksi, että testien välttely on niissä helpompaa. He ovat onnistuneet väistämään testejä mitä erilaisimmilla tavoilla – esimerkiksi siksi, ettei heidän olinpaikkaansa ole onnistuttu selvittämään. Yhteensä 736 testiä on jätetty antamatta helmikuun 15:nnen ja toukokuun 29. päivän välisenä aikana.

Valmentajat, lääkärit ja kisapaikkojen henkilökunta ovat osallistuneet panetteluun kuvaamalla dopingviranomaisten henkilöpapereita ja testiasiakirjoja.

Wadan raportti saa ajoittain jopa absurdeja sävyjä. Eräs naisurheilija oli sen mukaan jäänyt kiinni yrittäessään antaa valheellista virtasanäytettä elimistöönsä kätketystä astiasta. Piilovirtsa valui kuitenkin näyteputken sijasta lattialle. Jäätyään kiinni urheilija yritti lahjoa dopingviranomaisen.

Toinen urheilija karkasi testaajiltaan. Kolmas juoksi kesken kisan pois stadionilta eikä häntä enää löydetty.

15 naiskävelijää ei yllättäen startannut kilpailuun tai lopettivat sen ennen maaliintuloa.

Kaksi pyöräilijää kiinnitti testaajien huomion, kun heitä ei oltu vuoteen nähty ilmoitetussa olinpaikassa. Kun heidän kerrottiin jättäneensä testejä väliin, molemmat lopettivat urheilu-uransa.

Alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa koko joukkue vedettiin pois ja korvattiin 17-vuotiaiden joukkueella. Raportin mukaan syynä oli meldoniumin käyttö.

Dopingaineista meldonium on kyseessä peräti 49:ssä niistä venäläisten kärystä, jotka on onnistuttu raportoimaan helmikuun 15. päivän jälkeen. Yhteensä tapauksia on 52. Kuuluisin on Maria Šarapovan käry Australian avoimessa tennisturnauksessa tammikuussa.

IAAF sulki Venäjän kisoistaan viime marraskuussa. Ennen tätä aiempi Wada-raportti oli yksityiskohtaisesti esitellyt maan systemaattinen dopingjärjestelmä ja urheiluviranomaisten laaja korruptio.

Liitto on ilmoittanut, että panna perutaan vasta, kun Venäjän dopingvalvonnassa ja -kulttuurissa tapahtuu selkeä muutos. Venäjä on tämän jälkeen luvannut tarttua uudistustoimeen RUSADA-antidopingtoimistonsa johdolla.

Eilisen WADA-raportin perusteella näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. On täysin mahdollista, ettei IAAF hyväksy maan yleisurheilijoita Rion olympialaisiin.

IAAF:n suomalaisjäsen Antti Pihlakoski osallistuu huomenna liittonsa kokoukseen Wienissä. Venäjän osallistuminen olympialaisiin on kokouksen asialistalla viimeisenä.

Pihlakoski on tietoinen Wadan raportista, muttei ole vielä perehtynyt siihen, eikä halua sen vuoksi ennakoida Venäjän tilannetta.

”IAAF laati vuoden vaihteessa kriteerit, joiden täyttämisen perusteella Venäjä voidaan palauttaa takaisin yleisurheilutoimintaan”, Pihlakoski selittää. Asiaa valvomaan perustettiin objektiivinen työryhmä, jota vetää Wadan suosituksesta norjalainen Rune Andersen.

Andersen esittää huomisessa kokouksessa, miten hyvin kriteerit ovat Venäjällä täyttyneet. Hänen esityksensä sisältöön vaikuttaa luonnollisesti myös Wadan eilinen raportti.

”Wadan raportti kertoo varmasti paljon. Jos siitä löytyy juridisesti päteviä faktoja siitä, että Venäjä on toiminut kriteerien vastaisesti, niin sen tilanne näyttää aika heikolta”, Pihlakoski päättää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
  • Antidoping
  • Rion olympialaiset
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  2. 2

    Jalkapallo­maaottelu päättyi sekasortoon – katsoja taklasi pelaajan rugbytyyliin

  3. 3

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  4. 4

    Markku Kanerva lupaa muutoksia Huuhkajien kokoonpanoon illan otteluun: ”Pohjalla on tietty ajatus, katson vähän pidemmälle”

  5. 5

    Tampereella on nyt kiekkokiima päällä: hokimunkkia on kaupan, ja patsaatkin saivat pelipaidat – lupa heltisi vain neljäksi päiväksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  2. 2

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  3. 3

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  4. 4

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  5. 5

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    2. 2

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      Huono omatunto treenaamisesta ja jatkuva aikapula – Lue asiantuntijoiden täsmävinkit siihen, miten liikunta onnistuu ruuhkavuosien keskellä

    10. 10

      Sukupuolten välillä on meneillään kilpailu lisääntymismenestyksessä, eikä kumpikaan voi voittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    7. 7

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    8. 8

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää