Urheilu

Juoksijalupaus Alisa Vainio yllättäen mukana Jukolassa – oli ehdolla yön avausosuudelle ulkomaisessa joukkueessa

Jukolan viestissä on perinteisesti mukana monia tuttuja muitten lajien urheilijoita, esimerkiksi hiihtäjiä.

Lappeenranta. Jukolan viestissä on perinteisesti mukana monia tuttuja muitten lajien urheilijoita, esimerkiksi hiihtäjiä.

HS:n tietojen mukaan tänä vuonna Lappee-Jukolassa tulokkaisiin kuuluu 18-vuotias juoksijalupaus Alisa Vainio.

Lappeenrantalainen Vainio oli innostunut mahdollisuudesta ja harkitsi pitkään ihan suunnistamista mutta päätti lopulta tyytyä huoltajan rooliin.

Vaikka Vainion kokemus suunnistamisesta on toistaiseksi melko ohutta, hänelle oli tarjolla avausosuus pääasiassa nuorten MM-kisoihin tähtäävistä amerikkalaisista koostuvassa OUSA-joukkueessa (Orienteering USA).

Kyse oli siis seitsemän osuutta käsittävästä Jukolan viestistä eikä naisten Venlojen viestistä. Jukolan viestissä on nykyään yhä enemmän sekajoukkueita.

Jukolan avausosuus alkaa lauantaina kello 23 ja on pituudeltaan linnuntietä mitattuna 10,6 kilometriä. Aurinko laskee tuolloin klo 22.47.

Se olisi ollut Vainion kokemuksella haastava urakka otsalampun kanssa, vaikka hän onkin tottunut juoksemaan myös metsässä.

Mutta mitä tekemistä Vainiolla on amerikkalaisen joukkueen kanssa?

Joukkueessa suunnistaa Suomessa asuva Anton Salmenkylä, jolla on sekä Suomen että Yhdysvaltojen kansalaisuus.

Salmenkylä ja Vainio ovat harjoitelleet välillä yhdessä. Salmenkylä edustaa Suomessa Helsingin Suunnistajia, mutta nuorten MM-kisoissa Sveitsissä heinäkuussa hän on mukana amerikkalaisena.

OUSA-joukkue on leireillyt alkuviikon Espoossa Solvallan urheiluopistolla ja jatkaa samoissa merkeissä Jukola-viikonlopun jälkeen Tampereen seudulla, jossa pidetään nuorten MM-kisat ensi kesänä.

Viime syksynä Vainio alitti 17-vuotiaana maratonilla Rion olympiarajan. Hän ei kuitenkaan pääse olympiamaratonille, koska ikä ei riitä.

Huhtikuussa Vainio kertoi harjoitelleensa talven aikana liikaa – kivuista ja vammoista huolimatta. Hän myönsi sortuneensa tyhmyyteen.

Tuloksena oli muun muassa kaksi rasitusmurtumaa

Korvaavana harjoitteluna hän muun muassa ui ja oppi nauttimaan siitä. Sen myötä syntyi ajatus triathlonista.

Kolme viikkoa sitten Vainio ilmoitti jättävänsä heinäkuun EM-kisat Amsterdamissa väliin, koska ei ole mielestään riittävän hyvässä kunnossa.

Vainio oli jo valittu EM-kisojen 10 000 metrin juoksuun.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • jukolan viesti
  • Suunnistus
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Rallidraamaa Keuruun metsässä – monta kärkikuljettajaa ulos samalla erikoiskokeella

  2. 2

    El Clásico kiinnostaa harjoituspelinäkin – mustan pörssin lipuilla huima hinta Miamissa

  3. 3

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  4. 4

    Miikka Anttilasta tuli maailman­ennätysmies: ”Haluaisin olla se, jolla on eniten voittoja ja mestaruuksia”

  5. 5

    Arttu Mattila hyppäsi kultaa Euroopan nuorten olympia­festivaaleilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  2. 2

    Entisen tennistähden valmentajaisää epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – toinen oletetuista uhreista alle 10-vuotias

  3. 3

    Kimi Räikkönen tyytyväinen halo-valintaan

  4. 4

    Opiksi ottanut F1-kuski Valtteri Bottas paalutaistoon

  5. 5

    Vuosisadan siirto muhii edelleen – 30 miljoonan nettopalkka Neymarille?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    2. 2

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    3. 3

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    8. 8

      Näin ostin käytetyn auton ja tingin hinnasta tonnin – Reportaasi sukeltaa auton ostamisen tuskaan ja nautintoon

    9. 9

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    10. 10

      Kymmenet arvokkaat huvilat rapistuvat Helsingin käsiin, koska kaupunki ei ole pystynyt kunnostamaan tai myymään niitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    5. 5

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    6. 6

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    7. 7

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    8. 8

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    9. 9

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    10. 10

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    11. Näytä lisää