Valikko
Urheilu

HJK:n kesäkiireet jatkuvat Liettuassa – ”Tietyillä pelipaikoilla ei ole pystytty harjoittamaan rotaatiota”

SJK kohtaa Mestarien liigan karsinnassa kovan valkovenäläisjoukkueen Bate Borisovin

HJK:n pitää kaataa tänä kesänä peräti neljä joukkuetta, mikäli se mielii Eurooppa-liigan rahakkaaseen lohkovaiheeseen.

Urakka alkaa ensi viikon torstaina Liettuan Klaipėdassa, jossa HJK kohtaa paikallisen Atlantasin. Toinen osaottelu pelataan Helsingissä 7. heinäkuuta.

Viime vuosien euromenestyksestä oli HJK:lle hyötyä arvonnassa. Helsinkiläisten joukkuepisteet ovat sen verran korkeat, että se oli arvonnassa sijoitettujen joukossa.

Näin se sai vastustajakseen etukäteen arvioiden heikohkon Atlantasin eikä esimerkiksi Ruotsin IFK Göteborgia.

Atlantas sijoittui Liettuan liigan kolmanneksi viime kaudella ja on samalla sijalla myös tämän vuoden sarjataulukossa. Eurokentillä sillä ei ole sujunut, sillä vuonna 2015 Atlantas putosi ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarilaiselle Beroe Stara Zagoralle.

Joukkue koostuu pääasiassa liettualaisista pelaajista. Vahvistuksina Atlantasilla on muutama venäläinen, hollantilainen Abdoul-Karim Sylla sekä Guinean entinen maajoukkuepelaaja Pascal Feindouno.

HJK:n valmentaja Mika Lehkosuo ei tunne vastustajaa entuudestaan lainkaan. Atlantas pelaa ennen HJK-peliä yhden ystävyysottelun ja yhden liigaottelun, joista jälkimmäiseen HJK aikoo lähettää oman edustajansa tarkkailemaan.

”Lisäksi saamme kaiken mahdollisen kuvamateriaalin heidän edellisestä pelistään”, Lehkosuo sanoi.

Europelien aiheuttama otteluruuhka ei hetkauta Lehkosuota. Tahti on ollut kiivas keväästä alkaen.

”Pelasimme juuri Veikkausliigassa neljä peliä yhdeksään päivään.”

Valmentaja on tyytyväinen joukkueen viimeaikaisiin otteisiin. HJK voitti viikonloppuna SJK:n Seinäjoella ja aiemmin viikolla KuPSin cupin puolivälierissä niin ikään vieraissa.

Myös terveystilanne on parempi kuin viime vuonna, jolloin loukkaantumiset jos eivät tuhonneet kautta niin ainakin vaikuttivat vahvasti sen menemiseen alle tavoitteiden.

Lehkosuon mukaan maalivahti Thomas Dähnen lauantaina saama vamma ei ole paha, joten hän pelannee pian. Talven nimihankinnasta Anthony Annanista Lehkosuolla ei ollut uutta kerrottavaa. Ghanalainen ei ole pelannut vielä otteluakaan tällä kaudella.

Annan olisi tärkeä palanen myös rotaation kannalta. Otteluruuhkassa pelaajien kierrättäminen on lähes välttämätöntä sekä suoritustason että loukkaantumisten ehkäisyn kannalta.

”Tietyillä pelipaikoilla emme ole pystyneet harjoittamaan rotaatiota, kuten olisimme halunneet. Tietyillä pelipaikoilla se on onnistunut kohtuullisesti”, Lehkosuo arvioi.

HJK joutuu aloittamaan Eurooppa-liigan karsinnat jo ensimmäiseltä kierrokselta, koska Suomen niin sanotut maapisteet ovat heikot.

Mestarien liigan karsinnoissa suomalaisjoukkueet pääsevät suoraan toiselle kierrokselle. HJK joutuu näin ollen aloittamaan eurokarsinnat varhemmin kuin se on viime vuosina tottunut. Varoaikaa vastustajan selviämisestä aloitusvihellykseen jää vain puolitoista viikkoa.

Pelaajille tai valmennukselle asialla ei ole juuri merkitystä, mutta matkajärjestelyille tulee kiire. Karsinnan tässä vaiheessa etäisyydet ovat kuitenkin lyhyitä, eikä kalliita tai hankalia erityisjärjestelyjä tarvita.

Eurooppa-liigan karsinnoissa systeemi on armoton. Tappio tietää putoamista Euroopan kentiltä. Mestarien liigan karsinnoissa tarpeeksi pitkälle edenneet voivat vielä päästä Eurooppa-liigaan.

Mestarien liigan karsinnoissa Suomea edustaa mestarijoukkue SJK. Se kohtaa heinäkuun puolivälissä kovan valkovenäläisjoukkueen Bate Borisovin, joka on viime vuosina edennyt lohkovaiheeseen asti useita kertoja. Baten yhä jatkuva mestaruusputki Valko-Venäjän liigassa alkoi jo vuonna 2006.

RoPS sai vastustajakseen Euooppa-liigan karsinnoissa Shamrock Roversin Irlannista. IFK Mariehamn taas kohtaa norjalaisen Odds BK:n.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • HJK
  • Eurooppa-liiga
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  2. 2

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  3. 3

    Wilma Murto ja Samuel Purola nappasivat EM-pronssia – Purola ehti pohtia, juokseeko lainkaan finaalia

  4. 4

    Tähtipelaaja Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  5. 5

    Uusi päivä, sama vanha laulu HIFK:lle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  2. 2

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  3. 3

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  4. 4

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  5. 5

    Tähtipelaaja Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    4. 4

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    5. 5

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    9. 9

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    10. 10

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta