Valikko
Urheilu

Kroatia lähetti Espanjan Italiaa vastaan, Turkki tarrasi yllättäen jatkopaikkaan

Espanja joutui taipumaan viime hetkillä taistelussa D-lohkon ykkössijasta jalkapallon EM-kisoissa.

Espanja joutui taipumaan viime hetkillä taistelussa D-lohkon ykkössijasta jalkapallon EM-kisoissa.

Kroatia ei lannistunut aikaisesta takaiskumaalista, vaan kaatoi hallitsevan Euroopan mestarin Ivan Perisicin viime hetken maalilla. Espanjalle tappio oli karvas, sillä se kohtaa neljännesvälierissä Italian.

Illan toisessa ottelussa Turkki kaatoi yllättäen Tšekin maalein 2–0 ja tarrasi kiinni neljälle parhaalle lohkokolmoselle jaettavaan jatkopaikkaan. Jos Turkki selviää jatkoon, kohtaa se B-lohkon ykkösen Walesin.

Espanja repi Kroatian puolustuksen auki ensimmäisen kerran, kun peliä oli takana vasta seitsemän minuuttia.

David Silva puhkaisi loistavalla syötöllä puolustuksen, Cesc Fabregas siirsi pallon maalin eteen, ja Alvaro Morata tökkäsi turnauksen kolmannen osumansa tyhjään verkkoon.

14. minuutilla Espanjan maalivahti David De Gea antoi todellisen lahjan Ivan Rakiticille, mutta tämän nokkela nosto maalivahdin yli kolahti ylärimasta maaliviivalle ja takaisin kentälle.

Ottelu sujui Espanjan hallinnassa, mutta todella vaarallisia maalipaikkoja ei pitkään aikaan nähty.

Kroatian tasoituksen viimeisteli Nikola Kalinic aivan ensimmäisen puoliajan viime hetkillä. Ivan Perisic lähetti mainion keskityksen, ja Sergio Ramosin vartioinnista karannut Kalinic ohjasi De Gean edestä pallon verkkoon.

Toisella puoliajalla Kroatia painoi entistä kovemmin päälle, ja De Gea sai venyä pari kertaa estääkseen johtomaalin synnyn.

Espanjan ensimmäinen kunnollinen paikka tuli vasta 67. minuutilla, kun Ramos puski Silvan vapaapotkusta niukasti ohi maalin.

Ramos pääsi muutama minuutti myöhemmin yrittämään rangaistuspotkusta, mutta Danijel Subasic torjui yrityksen.

Subasic oli tosin liikkunut pari metriä maaliviivalta eteenpäin ennen laukausta, joten rangaistuspotku olisi pitänyt uusia. Hollantilainen päätuomari Björn Kuipers ei kuitenkaan maalivahdin liikkeitä noteerannut.

Lopulta Perisic pääsi nopean vastahyökkäyksen päätteeksi laukomaan etukulmasta ohi De Gean.

Ilman pisteitä viimeiseen otteluunsa lähtenyt Turkki järkytti jatkopaikkaa tavoitellutta Tšekkiä jo kymmenen minuutin pelin jälkeen. Emre Mor syötti, ja Burak Yilmaz laukoi pallon etukulmasta ohi Petr Cechin.

Lähimpänä tasoitusta oli ensimmäisellä puoliajalla Jaroslav Plasil, jonka tulisen kaukolaukauksen Volkan Babacan kuitenkin torjui kulmaksi.

Toisen puoliajan alussa nähtiin paha yhteentörmäys, kun kolme pelaajaa jäi keskityspallon jälkeen Turkin rangaistusalueelle makaamaan päätään pidellen. Lopulta silmäkulmaansa verta vuotavan haavan saanut Turkin Gokhan Gonul oli ainoa lääkintäapua tarvinnut.

Turkin toisen maalin iski paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta Ozan Tufan, kun peliä oli takana 65 minuuttia.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  2. 2

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  3. 3

    Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä

  4. 4

    IFK:n tahtohyökkääjä Lennart Petrell jaksaa uskoa joukkueeseen: ”Meillä on voittava resepti”

  5. 5

    Henri Kontinen ja John Peers taisteluvoittoon Miamissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  2. 2

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  5. 5

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  5. 5

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Valot sammuivat jälleen ilmaston puolesta – Earth Houria vietettiin niin tuomiokirkossa kuin Eiffel-tornissakin

    9. 9

      IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

    10. 10

      Näin valmistaudut kesäaikaan jo viikonloppuna – unitutkija kertoo, miten heräät helpommin maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    10. 10

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää