Urheilu

Olympialaisten mitalirohmu Michael Phelps uimassa Rioon

Kolmissa edellisissä olympialaisissa yli 20 mitalia voittanut Michael Phelps lähtee suosikkina Yhdysvaltojen olympiakarsintojen 200 metrin perhosuinnin finaaliin ensi yönä.

Olympialaisten kaikkien aikojen mitalirohmu Michael Phelps on kovaa vauhtia hankkimassa mahdollisuuden kasvattaa voittosaldoaan Rion altaassa.

Torstaina 31 vuotta täyttävä Phelps voitti Yhdysvaltojen olympiakarsinnoissa Omahassa 200 metrin perhosuinnissa oman välieränsä selvästi. Finaali uidaan torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Phelpsin palkintokaapista löytyy 22 olympiamitalia, joista kultaisia on peräti 18. Hurjinta vauhtia hän piti Pekingissä vuonna 2008, jolloin hän voitti kahdeksan kultaa ja vei maanmiehensä Mark Spitzin tuolloin 36 vuotta vanhan ennätyksen.

sai vielä neljä kultaa ja kaksi hopeaa. Hän ilmoitti tuolloin, että vuoden 2012 kisat jäävät hänen viimeisiksi olympialaisikseen. Phelps keskittyi omaa nimeään kantavan säätiönsä toimintaan, mutta pyörsi lopettamispäätöksensä vuonna 2014.

Phelpsistä tuli isä toukokuussa. Boomer-vauva oli mukana Omahassa.

”Boomer oli täällä. Toivottavasti hän oli valveilla kisani aikana”, Phelps vitsaili.

”Uintini oli ihan kelvollista. Olisin halunnut uida ehkä vielä vähän nopeammin, mutta pääsen huomenna keskiradalla. Siihen ei ole tänä vuonna ollut oikein mahdollisuuksia”, Phelps sanoi.

Phelps pani tyytyväisenä merkille, että nuoret uimarit tekivät vahvaa esilletuloa olympiakarsinnoissa.

USA:n uinnin uutta kaartia edustavat Townley Haas, Olivia Smoliga, Lilly King ja Ryan Murphy uivat Riossa ja jättivät rannalle useita viime vuosien menestysuimareita.

Esimerkiksi olympiavoittajat Jessica Hardy, Missy Franklin, Matt Grevers, Natalie Coughlin ja Ryan Locthe jäivät nuorten taakse, eivätkä näin ollen välttämättä pääse Rioon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uinti
  • Rion olympialaiset
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  2. 2

    Kimi Räikkönen tyytyväinen halo-valintaan

  3. 3

    Opiksi ottanut F1-kuski Valtteri Bottas paalutaistoon

  4. 4

    Ott Tänak näytti heti muille ajamisen mallia – Latvalan kova yritys kostautui

  5. 5

    Voittokin jätti Tahkon miesten Superpesiksen alempaan jatkosarjaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ralliautot kurvaavat ex-ministeri Mauri Pekkarisen pihapiiriin – omaan kisakatsomoon tulee koko suku

  2. 2

    Entisen tennistähden valmentajaisää epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – toinen oletetuista uhreista alle 10-vuotias

  3. 3

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  4. 4

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  5. 5

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    4. 4

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    5. 5

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    6. 6

      ADN: Alaskalaissenaattori asettui Trumpin ja republikaanien tahtoa vastaan ja nyt siitä voi kärsiä koko osavaltio – sisäministeriöstä soitettu ”huolestuttavia puheluita”

    7. 7

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    8. 8

      Pekka Haavisto odotti Putinin onnitteluja Suomelle – ”Puuttui se sydämellinen hetki”

    9. 9

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    10. 10

      Poliisisaattue ja utelias yleisö seurasivat Vladimir Putinin vierailua Savonlinnan maisemissa – katso kuvat presidenttien päivästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    5. 5

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    8. 8

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    8. 8

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää