Valikko
Urheilu

Klubi-kasvatti Soisalo lähtee brittiläisen QPR:n leirille

Helsingin Jalkapalloklubissa ja espoolaisessa Hongassa juniorivuotensa pelannut 18-vuotias laitahyökkääjä Mikael Soisalo lähtee englantilaisen Queens Park Rangersin testileirille.

Helsingin Jalkapalloklubissa ja espoolaisessa Hongassa juniorivuotensa pelannut 18-vuotias laitahyökkääjä Mikael Soisalo lähtee englantilaisen Queens Park Rangersin testileirille.

QPR pelaa Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Championshipissä.

Soisalo siirtyi täksi kaudeksi HJK:sta Tampereen Ilveksen riveihin. Ilveksessä Soisalo on saanut runsaasti peliaikaa, ja noussut päävalmentaja Jarkko Wissin luottomiesten joukkoon. Ilveksen pelaamassa 13 Veikkausliigan ottelussa Soisalo on ollut avausmiehistössä 11 kertaa.

Ilveksen toimitusjohtaja Toni Hevonkorpi kertoo, että Ilveksessä ollaan Soisalon puolesta tyytyväisiä. Testileirille lähteminen tukee pelaajan ja seuran yhteistä suunnitelmaa.

”Meillä on hyvä fiilis. Kun sopimusta tehtiin, niin yhteinen tavoite oli se, että hän pääsee meidän kautta ulkomaille. En tiedä johtaako tämä leiri esimerkiksi sopimukseen, mutta ainakin QPR:llä tuntuu olevan aitoa kiinnostusta.”

Soisalolla on sopimus Ilveksen kanssa myös kaudesta 2017. Hevonkorpi ei halua vielä puhua mahdollisesta seurasiirrosta.

”Katsotaan nyt rauhassa ensin, että kuinka testileiri menee. Toki toivon, että Soikkeli onnistuu siellä mahdollisimman hyvin.”

Soisalon murtautuminen Ilveksen runkomiehistöön ei varsinaisesti ole yllättänyt seuran johtoporrasta, mutta peliesitykset ovat silti olleet hieman oletettua parempia.

”Tiesimme, että hän kyllä pystyy pelaamaan liigassa. Mutta täytyy sanoa, että hän on kyennyt ottamaan suuremman roolin kuin mitä oletettiin. Kaikki on lähtenyt pelaajan omasta motivaatiosta ja työnteosta.”

Soisalo ja Ilveksen valmentaja Wiss tunsivat toisensa jo entuudestaan nuorisomaajoukkueen kautta.

”Se oli varmasti iso apu. Kummatkin osapuolet tiesivät mitä saavat”, Hevonkorpi sanoo.

Soisalon oli alunperin määrä lähteä sunnuntaina, mutta lähtö siirtyi.

Soisalon lähtöön liittyviä tietoja täsmennetty sunnuntaina kello 18

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • ilves
  • Jukka Vuorio
  • HJK
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kohukengät jalassa kuntomaratoonari voisi päästä maaliin, mutta aika ei paranisi – huippujuoksija pärjäisi markettilenkkareillakin

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Espanjalaislehti: Jalkapalloilun siirtosummien ME rikkoutuu lähiaikoina – 18-vuotiaan ranskalaishyökkääjän hinnaksi sovittu hirmuinen summa

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Ari-Pekka Liukkonen voitti sivulajissaan alkueränsä Budapestin MM-kisoissa ja teki kautta aikain toiseksi parhaimman ajan Suomessa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Manchester City rakentaa ennätyskallista alakertaa – neljän hankinnan siirtosumma lähes 180 miljoonaa euroa

  5. 5

    Nico Rosberg odottaa pääsevänsä huippuyliopisto Stanfordiin opiskelemaan – formulaeläkeläinen tutustui Kalifornian mahdollisuuksiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    4. 4

      Sompasauna saa jatkaa ainakin kolme vuotta, sen jälkeen saunan on joko siistiydyttävä tai muutettava – ”Se ei voi olla tuollainen kuin se nyt on”

    5. 5

      Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Klas Mattson asuu perheensä kanssa ulkosaaristossa yhdeksän muun vakituisen asukkaan kanssa, eikä kaipaa sinne mitään

    8. 8

      Raiskauksia ilmoitettu yli viidennes viimevuotista enemmän – ”Avoin keskustelu madaltanut kynnystä”

    9. 9

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    10. 10

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    10. 10

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää