Valikko
Urheilu

Suomalaislupaus pääsi F1-kuskien hautomoon: ”Helmut Marko pistää nuoren kuljettajan todella koville”

Helmut Markon pyörittämä kilpakuskien kasvatuslaitos Red Bull Junior Team on jauhanut uusia lupauksia huipputasolle aina vuodesta 1999 lähtien.

Spielberg

Helmut Markon pyörittämä kilpakuskien kasvatuslaitos Red Bull Junior Team on jauhanut uusia lupauksia huipputasolle aina vuodesta 1999 lähtien.

Uusin Grand Prix -voittajaksi kasvanut tähti on Max Verstappen, joka on kuitenkin poikkeus tämän juniorikoulun kasvattina.

”Minulla oli hieman toisenlainen lähestyminen. Olin vain viikon Red Bullin junioritiimin kuljettaja, eli sen ajan kun ajoin testin, jonka jälkeen tein F1-sopimuksen Red Bullin kanssa ja siirryin Toro Rosson kuljettajaksi. Jäsenyys junioritiimiin loppuu, kun nousee F1:een kilpakuskiksi”, Verstappen selvitti HS:n haastattelussa.

”Systeemi on todella hieno. Helmut Marko pistää nuoren kuljettajan todella koville puristaakseen hänestä parhaan esiin”, 18-vuotias Verstappen kiitteli.

GP-voittajiksi asti ennen Verstappenia Red Bullin suojateista ehtivät Sebastian Vettel ja Daniel Ricciardo.

Tällä hetkellä tuon junioritiimin varsinaiset jäsenet ovat GP2-tasolla ajava Pierre Gasly sekä F3-luokan Eurosarjassa kilpailevat Sergio Sette Camara ja Niko Kari sekä F4-tasolla aloittanut Luis Leeds.

Gasly on ranskalainen, Sette Camara on Brasiliasta, Kari Suomesta ja Leeds Australiasta.

16-vuotias Kari voitti viime vuonna ylivoimaisesti pohjoisen Euroopan (NEZ) F4-mestaruuden, ja se vakuutti kriittisesti uusia lupauksia tarkastelevan Markon hänen kyvyistään.

”Red Bullilta tuli soitto, että tuletko junioriohjelmaan. Lähdin mukaan ja tässä ollaan”, Kari taustoitti urakehitystään äskettäin HS:lle.

Tällä kaudella Kari kerää kokemusta erittäin teknisessä F3-luokassa vahvassa Motorpark -tallissa. Tuusulalainen on ollut kolmesti palkinnoilla yhteensä 15 startissa. Unkarissa ja Saksassa tuli kakkossija, Red Bull Ringillä kolmospaikka.

Tiimikaverina on Karilla on Sette Camara, joka pääsee ajamaan puolentoista viikon kuluttua Toro Rossolla Silverstonen F1-testissä.

Verstappen jätti seuraajilleen mitä melkoisimmat askelmerkit ponnistettuaan yhdellä F3-kaudella suoraan F1-tasolle.

”Kyllä siitä mallia saa. Max todisti nousullaan tehneensä työnsä todella hyvin. Hän näytti, että F1-tasolle pääsee, kun lyö kaiken likoon, onnistuu siinä, mitä radalla yrittää, ja tietysti ripauskin onneakin on mukana”, Kari tuumii.

Verstappen on seurannut Karin tekemisiä, vaikka kartingkisoissa hän olikin kahta vuotta vanhempana aina yhden luokan edellä.

”Niko pärjäsi hyvin kartingissa, ja oli hyvä viime vuonna F4:ssä. Nyt F3:ssa on vaikeampaa, koska se on niin kilpailullinen luokka, ja siellä on paljon hyviä tiimejä. Olen nähnyt pari Nikon kisaa, ja hyvin hänen näyttää menevän. Toivottavasti loppukausi osuu hänelle kohdalleen”, Verstappen kannustaa.

”Varmasti parasta mahdollista kokemusta Niko saa tehdessään töitä Helmut Markon kanssa. Olen varma, että hän kestää sen paineen, ja pystyy suoriutumaan hyvin.”

Verstappenin jälkeen F1-säännöstö edellyttää, että superlisenssin saadakseen täytyy olla 18-vuotias. Kari täyttää syyskuussa 17 vuotta, joten ainakaan ensi kaudella hän ei vielä ole ikänsä puolesta valmis F1-tasolle.

Tämän vuoden päätavoite Karille onkin Macaon F3-kutsukilpailu, missä menestyminen siivittäisi varmuudella kohti F1-uraa – Red Bullin leivissä.

Red Bullin junioritiimin kautta nousseita F1-kuljettajia:

Enrique Bernoldi, Christian Klien, Vitantonio Liuzzi, Scott Speed, Sebastian Vettel, Sebastien Buemi, Jean-Eric Vergne, Jaime Alguersuari, Daniel Ricciardo, Daniil Kvjat, Max Verstappen, Carlos Sainz Junior.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Heikki Kulta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  2. 2

    HIFK ja TPS siirtyvät jo toiseen jatkoerään –Tappara kukisti Ilveksen

  3. 3

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  4. 4

    Kansallislaulusta erikoinen versio IFK:n kotiottelussa – saiko selostajalegenda Mertaranta osansa?

  5. 5

    Norjan pääsarjassa maailman kaikkien aikojen pisin jääkiekko-ottelu – hallin ravintola syötiin tyhjäksi, pelaajille tilattiin laatikkokaupalla pizzaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  2. 2

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  3. 3

    IFK:n kone ei menisi koskaan läpi katsastuksesta – kaikki viittaa siihen, että kausi päättyy TPS:n käsittelyssä

  4. 4

    Pelaaja-agentti: NHL-pelaajat valmiit boikotoimaan MM-kisoja tukena USA:n naisjoukkueelle – liitto yrittänyt värvätä ”kaljaliigan” pelaajia

  5. 5

    Sami Kapanen teki komean uran pelaajana ja sijoittaa nyt omia rahojaan kuopiolaiseen jääkiekkoon –”Paljon on otettu persnettoa vuosikymmenen aikana”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    7. 7

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    8. 8

      Kovat tuulenpuuskat kurittavat Keski- ja Etelä-Suomea – 25 000 taloutta on yhä sähköttä

    9. 9

      Tästä Brasilian lihaskandaalissa on kyse – maailman suurimpien lihantuottajien synnit voivat kulkeutua suomalaistenkin lautasille

    10. 10

      Mihin perustuu väite, että raha menee kehitysmaiden köyhien sijaan rikkaiden taskuun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää