Valikko
Urheilu

Force Indian Hülkenberg piti eturivin lähtöpaikkansa

Nico Hülkenberg ei saanut lähtöruuturangaistusta, kun Itävallan Grand Prix -tuomaristo tutki hänen ajoaan keltaisten varoituslippujen alueella ensimmäisessä aika-ajossa.

Spielberg.

Nico Hülkenberg ei saanut lähtöruuturangaistusta, kun Itävallan Grand Prix -tuomaristo tutki hänen ajoaan keltaisten varoituslippujen alueella ensimmäisessä aika-ajossa.

Näin Force Indian saksalaiskuski starttaa eturivistä toisen kerran urallaan. Brasiliassa 2010 Hülkenberg nappasi kaatosateessa paalupaikan.

Sadekeli siivitti nytkin Hülkenbergin aika-ajotulosta. Hän otti ensimmäisenä kuljettajana slicksrenkaat aika-ajofinaalissa, kun rata alkoi kuivua. Niin hän sai myös eniten kierroksia, ja kun rata koko ajan parani, lopulta tuloksena oli kolmanneksi nopein aika.

Kun kakkoseksi ajanut Mercedeksen Nico Rosberg ja Ferrarin Sebastian Vettel putoavat viisi ruutua alemmas vaihdelaatikon uusimisen vuoksi, Hülkenberg nousi eturiviin ja McLarenin superyllättäjä Jenson Button kolmosruutuun.

Bakussa Hülkenbergin tallikaveri Sergio Perez oli aika-ajossa toinen, mutta putosi eturivistä vaihdelaatikon vaihtamisen vuoksi. Nyt Force India sai sitten korvauksena eturivin paikan, joka on sille kolmas F1-historiassa.

Ferrarin Kimi Räikkönen oli aika-ajon kuudesta. Kisaan hän pääsee neljännestä ruudusta Rosbergin ja Vettelin rangaistusten myötä.

Lewis Hamilton otti kauden viidennen ja uransa 54. paalupaikan. MM-sarjaa 24 pisteellä johtava Nico Rosberg starttaa seitsemännestä ruudusta.

Valtteri Bottas oli aika-ajossa kahdeksas, ja starttaa kisaan kuudennesta ruudusta.

Q1-vaiheessa pudonneista rangaistuksia saivat Jolyon Palmer, Rio Haryanto ja Felipe Nasr.

Aika-ajotulokset

Q3:

1. Lewis Hamilton Mercedes 1.07,922

2. Nico Rosberg Mercedes 1.08,465

3. Nico Hülkenberg Force India 1.09,285

4. Sebastian Vettel Ferrari 1.09,781

5. Jenson Button McLaren 1.09,900

6. Kimi Räikkönen Ferrari 1.09,901

7. Daniel Ricciardo Red Bull 1.09,980

8. Valtteri Bottas Williams 1.10,440

9. Max Verstappen Red Bull 1.11,153

10. Felipe Massa Williams 1.11,977

Q2:

11. Esteban Gutierrez Haas 1.07,578

12. Pascal Wehrlein Manor 1.07,700

13. Romain Grosjean Haas 1.08,117

14. Fernando Alonso McLaren 1.08,154

15. Carlos Sainz Jr Toro Rosso ei aikaa

16. Sergio Perez Force India ei aikaa

Q1:

17. Kevin Magnussen Renault 1.07,941

18. Jolyon Palmer Renault 1.07,965

19. Rio Haryanto Manor 1.08,026

20. Daniil Kvjat Toro Rosso 1.08,409

21. Marcus Ericsson Sauber 1.08,418

22. Felipe Nasr Sauber 1.08,446

Lähtöruudut:

1. Hamilton, 2. Hülkenberg, 3. Button, 4. Räikkönen, 5. Ricciardo, 6. Bottas, 7. Rosberg, 8. Verstappen, 9. Vettel, 10. Massa, 11. Gutierrez, 12. Wehrlein, 13. Grosjean, 14. Alonso, 15. Sainz, 16. Perez, 17. Magnussen, 18. Kvjat, 19. Ericsson, 20. Palmer, 21. Haryanto, 22. Nasr.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Autourheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lionel Messiä uhkaa pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  2. 2

    Taitoluistelun MM-kisat tuovat miljoonia euroja Helsinkiin – television äärellä yli 300 miljoonaa silmäparia

  3. 3

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  4. 4

    Dopingpannasta vapautunut Caroline Kostner hakee hyvitystä Helsingissä

  5. 5

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  2. 2

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  3. 3

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  4. 4

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  5. 5

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    10. 10

      Verovaroilla hankitut Helsingin opetusviraston laitteet eivät koskaan edes käyneet kouluissa – päätyivät poliisin mukaan suoraan vääriin käsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää