Urheilu

EM-jalkapallo huipentuu – tässä on viisi syytä, miksi sinun suosikkisi etenee finaaliin

Jalkapallon EM-kisat ovat edenneet välierävaiheeseen, ja ensimmäinen finaalipaikka ratkaistaan keskiviikkona, kun Portugali ja Wales ottavat yhteen.

Jalkapallon EM-kisat ovat edenneet välierävaiheeseen, ja ensimmäinen finaalipaikka ratkaistaan keskiviikkona, kun Portugali ja Wales ottavat yhteen. Torstaina vuorossa on Ranskan ja Saksan kohtaaminen.

HS arvioi välieräjoukkueiden vahvuudet ja kertoo viisi syytä, joilla voi perustella oman suosikkinsa menestystoiveita.

Portugali

1. Cristiano Ronaldo. Joukkueella on riveissään maailman parhaimpiin kuuluva maalintekijä. Real Madridin tähti on osoittanut pudotuspeleissä myös aiempaa vahvempaa sitoutumista puolustuspeliin. Voi ratkaista ottelun milloin tahansa yksilösuorituksella. Tehnyt turnauksessa kaksi maalia.

2. Mukautuminen. Portugali jätti tutun hyökkäysvoittoisen pelitapansa neljännesvälierässä Kroatiaa vastaan, ja ratkaisi jatkoajalla ottelun vastahyökkäyksestä. Sama jatkui Puolaa vastaan, ja myös Ronaldo puolusti poikkeuksellisen tunnollisesti.

3. Sitkeys. Joukkue ei ole hävinnyt turnauksessa vielä yhtään ottelua. Alkulohkossa tasapelejä tuli kolme, Kroatia kaatui neljännesvälierissä jatkoajalla ja Puola puolivälierissä rangaistuspotkuilla. Nousi Unkaria vastaan kolmesti tasoihin ja Puolaa vastaan kerran.

4. Kokemus. Portugali on ollut välierissä neljästi viidestä edellisestä yrityksestä, joten pelaajat eivät kavahda tärkeän ottelun paineita.

5. Nälkä. Yksikään pelaaja ei ole saavuttanut maajoukkueessa menestystä, ja sopivasti nuoruutta, kokemusta, kovuutta ja taitoa sisältävä ryhmä haluaa haudata vuoden 2004 kotikisojen pettymyksen.

Wales

1. Gareth Bale. Ronaldon joukkuetoveri on ollut kisojen parhaimpia pelaajia ja tehnyt jo kolme tärkeää maalia joukkueelleen. Pystyy nopeutensa ja loistavan laukauksensa turvin taikomaan maalin lähes tyhjästä.

2. Maalinteko. Hieman yllättäen Wales on onnistunut viidessä ottelussa tekemään peräti kymmenen maalia, kun karsinnoissa samaan meni kymmenen peliä. EM-viheriöillä joukkue ei ole jäänyt vielä kertaakaan maaleitta.

3. Valmennus. Päävalmentaja Chris Coleman on saanut joukkueen palaset loksahtamaan mainiosti kohdalleen ja saanut kaiken potentiaalin irti hieman keskinkertaisesta kokoonpanosta.

4. Ainutlaatuinen tilaisuus. Wales ei ole koskaan voittanut mitään. Pelaajat ymmärtävät, että mahdollisuus pelata EM-finaalipaikasta Portugalin tasoista joukkuetta vastaan ei todennäköisesti toistu heidän urallaan enää koskaan. Tämä tilaisuus on käytettävä.

5. Puolustus. Joukkue on pitänyt maalinsa kahdesti puhtaana ja päästänyt yhteensä vain neljä maalia. Belgian tähdet saivat aikaiseksi vain yhden osuman puolivälierässä.

Ranska

1. Maalinteko. Ranska on tehnyt välieräjoukkueista eniten maaleja, 11. Antoine Griezmann (4), Dimitri Payet (3) ja Olivier Giroud (3) takaavat hikisen iltapuhteen Saksan osittain varamiehiselle puolustukselle.

2. Paineensieto. Joukkue on osoittanut kestävänsä kotikentän paineet. Se ratkaisi kaksi alkulohkon voittoa loppuhetkillä ja nousi Irlantia vastaan neljännesvälierässä tappioasemasta voittoon.

3. Henkinen vapautuminen. Islanti kaatui puolivälierässä 5–2, ja joukkueen peli-ilon löytymisen saattoi nähdä kotikatsomojen takarivin sohvapaikalta saakka. Luottamus omaan tekemiseen sai kaipaamansa lisäsysäyksen.

4. Pystyy parantamaan. Joukkue on edennyt kisoissa tappioitta, mutta tasoa pystytään edelleen nostamaan. Etenkin keskikentän tärkeä Paul Pogba on pelannut epätasaiset kisat, mutta väläytteli Islantia vastaan ja onnistui maalinteossakin.

5. Kotiyleisö. Ranskalaisyleisö on ollut omiensa takana, eikä tuen merkitystä voi väheksyä Saksaakaan vastaan. Kotikenttä on siivittänyt kahdesti aiemmin Ranskan arvokisamenestykseen, joten kannattajat tietävät oman merkityksensä.

Saksa

1. Puolustus. Manuel Neuer ei ole päästänyt turnauksessa yhtään pelitilannemaalia. Ainoan kerran pallo kaivettiin Saksan verkosta, kun Italian Leonardo Bonucci onnistui puolivälierässä rangaistuspotkusta.

2. Kokemus. Saksa on hallitseva maailmanmestari, jonka pelaajat eivät hätkähdä Marseillen illan paineita.

3. Pelitapa. Jokainen joukkueen pelaaja toteuttaa tunnollisesti omaa tehtäväänsä ensimmäisestä vihellyksestä viimeiseen. Pelaajat osaavat sopeutua mainiosti vastustajan asettamiin vaatimuksiin ja eliminoida parhaat aseet.

4. Valmennus. Joachim Löw on ollut kisojen aikana otsikoissa muistakin kuin pelillisistä ansioista, mutta mestarivalmentaja osaa työnsä. Säätää mestarillisesti pelitapaa vastustajan vahvuudet ja heikkoudet huomioiden.

5. Materiaalin leveys. Joukkueelta puuttuu useita runkopelaajia loukkaantumisten ja pelikieltojen vuoksi, mutta penkiltä löytyy laadukkaita korvaajia. Esimerkiksi loukkaantuneen kärkimiehen Mario Gomezin todennäköisesti korvaava Mario Götze ratkaisi vuoden 2014 MM-finaalin Argentiinaa vastaan.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Rallidraamaa Keuruun metsässä – monta kärkikuljettajaa ulos samalla erikoiskokeella

  2. 2

    Wayne Rooneylla voittoisa paluu Goodison Parkille: ”Se oli jotain, mitä olin odottanut viime viikkoina”

  3. 3

    Seitsemän vuoden kirous päättyi – Kroatia kaatoi viimein Serbian maiden menestyslajissa

  4. 4

    El Clásico kiinnostaa harjoituspelinäkin – mustan pörssin lipuilla huima hinta Miamissa

  5. 5

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  2. 2

    Entisen tennistähden valmentajaisää epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – toinen oletetuista uhreista alle 10-vuotias

  3. 3

    Kimi Räikkönen tyytyväinen halo-valintaan

  4. 4

    Ralliautot kurvaavat ex-ministeri Mauri Pekkarisen pihapiiriin – omaan kisakatsomoon tulee koko suku

  5. 5

    Vuosisadan siirto muhii edelleen – 30 miljoonan nettopalkka Neymarille?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    2. 2

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    3. 3

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    4. 4

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    5. 5

      Kymmenet arvokkaat huvilat rapistuvat Helsingin käsiin, koska kaupunki ei ole pystynyt kunnostamaan tai myymään niitä

    6. 6

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    7. 7

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    8. 8

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    9. 9

      Vuoden parhaassa nuortenelokuvassa on muskeleita, räjähtäviä taloja ja feministinen sankari, jollaista satavuotias Suomi kipeästi kaipaa

    10. 10

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    9. 9

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    10. 10

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Wayne Rooneylla voittoisa paluu Goodison Parkille: ”Se oli jotain, mitä olin odottanut viime viikkoina”
    3. ”Hyvänä hetkenä voi tienata 160 euroa tunnissa” – Kiersimme Helsingin parhaat katusoittopaikat ja kysyimme muusikoilta, miten saa seteleitä kolikoiden sijaan
    4. ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia
    5. Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa
    6. Rallidraamaa Keuruun metsässä – monta kärkikuljettajaa ulos samalla erikoiskokeella
    7. Stressi tai kuume voi saada aikuisenkin kävelemään unissaan – Unissakävelijä voi lähteä ulos, ajaa autoa tai jopa vahingoittaa jotakuta
    8. Seitsemän vuoden kirous päättyi – Kroatia kaatoi viimein Serbian maiden menestyslajissa
    9. Poliisisaattue ja utelias yleisö seurasivat Vladimir Putinin vierailua Savonlinnan maisemissa – katso kuvat presidenttien päivästä
    10. Amazonin perustaja Jeff Bezos ehti olla maailman rikkain ihminen puoli päivää – kunnes Amazon julkisti tuloksensa
    11. Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa
    12. Näytä lisää