Urheilu

Ranskan EM-turnaus on kerännyt miljardiyleisön

Televisiokatsojien vertailussa Islanti on ylivoimainen ykkönen.

Pariisi

Jalkapallon EM-lopputurnaus on ollut suuri yleisömenestys. Fanialueilla ympäri Ranskaa torstai-ilta ja perjantain vastainen yö olivat juhla-aikaa.

Kymmenelle viralliselle fani­alueelle kokoontui Euroopan jalkapalloliiton Uefan mukaan yli 285 000 juhlijaa, kun Ranska kaatoi välieräottelussa Saksan numeroin 2–0.

EM-ottelut ovat keränneet kannattajille varatuille alueille yhteensä yli 3,6 miljoonaa kävijää.

Stadioneilla otteluita on seurannut 2,4 miljoonaa ihmistä. Määrä kasvaa 80 000:lla, kun Ranskan ja Portugalin loppuottelu pelataan sunnuntaina Saint-Denisissä.

Katsojat ovat nähneet 107 maalia eli 2,14 maalia ottelua kohti 51 kamppailussa. Maalikeskiarvoa ovat nostaneet pudotuspelit, joissa on tehty 2,71 maalia ottelua kohti.

Kisojen maalintekijätilastoa johtaa torstaina kaksi kertaa Saksan maaliin osunut Ranskan Antoine Griezmann kuudella maalillaan. Toisena on kolmella osumalla kuusi pelaajaa, yhtenä heistä Portugalin Cristiano Ronaldo.

Ronaldo nousi Walesia vastaan EM-turnausten kaikkien aikojen maalintekijätilastossa jaetulle ykköstilalle yhdessä ranskalaisen Michel Platinin kanssa. Molemmilla on yhdeksän osumaa.

Antoine Griezmann on tehnyt yhdessä turnauksessa toiseksi eniten maaleja EM-kisojen historiassa. Hänenkin edellään on Platini yhdeksällä maalillaan.

Pelaajilta on otettu kisoissa 1 878 dopingnäytettä.

Yhtään käryä ei ole tullut.

Erotuomarit ovat keränneet lähes poikkeuksetta kehuja koko kisojen ajan. Esimerkiksi paitsiovihellykset ovat osuneet kohdalleen 94,2 prosentin tarkkuudella.

Stadioneilla kisat ovat sujuneet rauhallisesti kolmea tapausta lukuun ottamatta. Vakavin välikohtaus koettiin, kun venäläiset huligaanit hyökkäsivät englantilaisten katsojien kimppuun maiden välisen alkulohkon ottelun päätteeksi.

Uefan mukaan heidän uhkauksensa sulkea maat ulos kisoista kannattajien käytöksen takia kuitenkin tehosi, ja järjestyshäiriöt stadioneilla loppuivat.

Uefan johtaja Ángel María Villar Llona onnitteli perjantaina kisajärjestäjiä ja Ranskaa hyvin hoidetusta tapahtumasta.

”Ranska on saavuttanut jotain ainutlaatuista järjestämällä yhden maailman suurimmista urheilutapahtumista erittäin haastavissa oloissa. Maa on näyttänyt että vaikeudet voidaan voittaa. Se on näyttänyt, miten ei anneta periksi”, Villar Llona sanoi ja viittasi Ranskan kokemiin terrori-iskuihin.

Televisiosta EM-otteluita on seurannut noin kaksi miljardia katsojaa. Lisäksi loppuottelun odotetaan keräävän vielä 300 miljoonaa katsojaa lisää.

Väestöön suhteutettuna Islanti on tv-katselun ylivoimainen ykkönen. Uefan tietojen mukaan vain 298 ihmistä koko maassa ei katsellut Islannin voittoa Englannista.

Uefan sosiaalisen median tileille Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa kisat ovat houkutelleet 15 miljoonaa uutta seuraajaa.

Ranskaan kisat ovat tuoneet Limogesin yliopiston urheilun tutkimuskeskuksen mukaan 1,2 miljardia euroa.

Voittoa EM-turnaus on tuottanut tähän mennessä 830 miljoonaa euroa. Summasta 600 miljoonaa jaetaan 55 jäsenmaan kesken. Loput menevät järjestön hallinnollisiin kuluihin vuosina 2016–2020.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Floppijoukkue HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa

  2. 2

    Päävalmentaja Kanerva raapii taas laarinpohjia – huumori loppui, kun piti tehdä ”hauska” video liiton viestinnälle

  3. 3

    Yhden kolikon viskomiselle tuli yllättävän kova hinta – englantilainen jalkapallofani kärsii tempustaan vuosia

  4. 4

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  5. 5

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  2. 2

    Suomalaissensaation MM-unelma hyytyi niukalla tappiolla – ”Kuulun tälle tasolle”

  3. 3

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  4. 4

    Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi

  5. 5

    Yhden kolikon viskomiselle tuli yllättävän kova hinta – englantilainen jalkapallofani kärsii tempustaan vuosia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  3. 3

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  4. 4

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Pohjois-Korea: Trump julisti sodan tviitissään – diktatuuri uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    9. 9

      Vaatekauppa joutui tuhansien eurojen korvauksiin etnisestä syrjinnästä – myyjä ei päästänyt aluksi romaneja sisään

    10. 10

      Floppijoukkue HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    10. 10

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää