Valikko
Urheilu

Punavihreä kisahuuma valtasi Portugalin

”Tytöt ja pojat sekä mummot ja vaarit ikään katsomatta toivovat Ranskan tappiota”, portolaisfani sanoo.

PORTO

Punavihreiden Portugalin lippujen myynti on kiihtynyt sitä mukaa, kun oma jalkapallomaajoukkue on edennyt EM-kisoissa.

Kun Portugali kaatoi Walesin keskiviikkoiltana ja ylsi finaaliin, erikokoisia lippuja on rynnistetty ostamaan noin neljä kertaa aiempaa enemmän, arvioi pikkukaupan myyjä ja harras futisfani Lurdes Marinho lauantaina Porton kaupungissa.

”Portolaiset mutta myös ulkomaalaiset turistit ovat hankkineet eniten näitä kaikkein isoimpia lippuja. Niitä ripustetaan ikkunoihin ja parvekkeille. Näitä kepillisiä taas voi kantaa mukana”, Marinho esitteli Hullu hinta -nimisen puodin valikoimaa.

Kookkaat ja näyttävät liput maksoivat euron ja kaikkein pienimmät viirit 35 senttiä.

Usean portolaiskaupan ovensuuhun on tuotu näytille myös pelipaitoja ja Portugal-jalkapallohuiveja.

Lurdes Marinho ennusti, että kaupunkien torit ympäri maata täyttyvät sunnuntai-illan loppuottelussa kotimaan väreihin sonnustautuneista ihmisistä.

”Me olemme valtavan innostuneita sekä todella jännittyneitä ikään katsomatta. Tytöt, pojat, mummut ja vaarit kokoontuvat kannustamaan omaa joukkuetta”, nainen sanoi ja pyyhki liikutuksen kostuttamia silmäkulmia.

Hän itse aikoi lähteä perheensä kanssa asuinkuntansa Maian torille hyvissä ajoin ennen EM-isäntämaa Ranskaa vastaan käytävää mittelöä. Suurkaupunki Porton keskusaukiolle odotettiin ennakkoarvioiden mukaan 150 000 henkeä seuraamaan kisahuipennusta jättimäisiltä televisionäytöiltä.

Portugali pääsi EM-kilpailujen historiassa toista kertaa finaaliin. Ensimmäisestä kerrasta on aikaa kaksitoista vuotta. Tuolloin Portugalin isännöi turnausta, mutta hävisi kotikatsomon edessä Kreikalle.

Parturi Antero Pereira ei sano yllättyneensä Portugalin finaalipaikasta nyt.

”Pikemmin ihmettelen, miten heikosti meidän joukkue pelasi kaikki ensimmäiset ottelut. Liian monta tasapeliä”, hän kummasteli tukanleikkuun lomassa.

Pereira kiitteli Ricardo Quaresmaa, jonka jatkoaikamaali vei Portugalin voittoon tasapäisessa ottelussa Kroatiaa vastaan. Quaresmalla oli ratkaisijan paikka myös tiukassa Puola-pelissä.

Peli ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa 3–5. Quaresma laukoi maalin viimeisenä viidentenä, kun Puolan neljäntenä laukonut Jakub Błaszczykowski oli juuri vetänyt ohi.

Erityisesti portolaiset ovat juhlineet Quaresmaa sankarinaan, pelasihan hän kotiseura FC Portossa 2004–2008.

”Kyllä Nani ja Ronaldo ansaitsevat myös kiitosta”, parturi Pereira julisti.

Hän kertoi, että futistähtien tukkamuoti on innostanut jonkin verran enemmän nuoria hakeutumaan hiustenleikkuuseen EM-kisojen alettua kuukausi sitten.

”He ovat sellaisia kouluikäisiä, 10–12-vuotiaita.”

Dourojoen rantapenkalla sijaitsevan urheiluseuran baarissa katseltiin lumoutuneina televisiosta toistoa, miten Cristiano Ronaldo puski pallon Walesin verkkoon.

Yleisradioyhtiö RTP oli omistanut suoran päivälähetyksen kisamenestykselle. Julkkishaastateltavat ruotivat Dourojoella seilaavassa jahdissa voittomahdollisuuksia.

”Isäni veikkaa, että Ranska ja Portugali pelaavat tasan ja ottelu ratkeaa vasta rankkareissa”, Pedro Ruiz sanoi kortteliseura Infante Dom Henriquen baarissa.

19-vuotias Ruiz kertoi haaveilleensa itsekin ammattilaisurasta ja pelanneensa ranskalaisessa pikkuseurassa.

”En löytänyt Ranskasta töitä, joten minun oli palattava Portoon.”

Ruiz myönsi pelkäävänsä, että Ranska voittaa.

”Heillä on loistava joukkue ja hyökkäävä pelityyli. Meidän vaarallisimmat vastustajat ovat Payet ja Griezmann”, hän sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallon EM-kisat
  • Jalkapallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Finskistä Sonskin kautta Telskiksi? Sonera-stadionin nimi vaihtuu

  2. 2

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  3. 3

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  4. 4

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  5. 5

    Palkinnoksi auto – hole-in-one kiihdytti Oliver Lindellin hurjaan nousuun Kenian kilpailussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  4. 4

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  5. 5

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    6. 6

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    9. 9

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    10. 10

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää