Valikko
Urheilu

7 kenialaista, 2 jamaikalaista, kuubalainen – ostourheilijat siivittivät Turkin EM-kisojen mitalitilaston kärkeen

Turkki keikkuu yllättäen yleisurheilun EM-kisojen mitalitilaston kärkipaikalla saalistettuaan kolme kultaa, neljä hopeaa ja yhden pronssin ennen lauantai-illan loppukilpailuja.

Turkki keikkuu yllättäen yleisurheilun EM-kisojen mitalitilaston kärkipaikalla saalistettuaan kolme kultaa, neljä hopeaa ja yhden pronssin ennen lauantai-illan loppukilpailuja.

Ihan puhtailla keinoilla menestys ei kuitenkaan ole tullut, sillä Turkin joukkueen menestyjät ovat yhtä lukuun ottamatta kaikki saaneet maan kansalaisuuden ja edustusoikeuden ilman selviä siteitä maahan.

Joukkueessa on Amsterdamin kisoissa muun muassa seitsemän entistä kenialaista, kaksi jamaikalaista, etiopialainen, kuubalainen, eteläafrikkalainen, azerbaidžanilainen ja ukrainalainen urheilija. Ja menestystä on tullut.

Miesten 10 000 metrillä Turkki sai juhlia kaksoisvoittoa, kun kaksi entistä kenialaista juhlivat radalla. Paul Kipkosgei Kemboi, nykyiseltä nimeltään Polat Kemboi Arikan vei kultaa ennen Ali Kayaa, joka tunnettiin ennen nimellä Stephen Kiprotich.

Oskari Mörö jäi niukasti EM-pronssimitalista ja oli neljäs 400 metrin aidoissa. Kilpailun voitti entinen kuubalainen Yasmani Copello Escobar.

Kenialaistaustainen 19-vuotias Vivian Jemutai toi Turkille EM-kullan naisten kymppitonnilla nimellä Yasemin Can.

Azerbaidžanista tullut Ramil Guliyev otti hopeaa miesten 200 metrillä, nimellä Jak Ali Harvey kilpaileva entinen jamaikalainen Jacques Harvey puolestaan oli toiseksi nopein 100 metrillä. Myös Armas Kaya, eli entiseltä kenialaiselta nimeltään Amos Kibitok, otti hopeaa 3 000 metrin esteissä.

Ainoa turkkilaissyntyinen mitalisti ennen lauantai-illan loppukilpailuja oli naisten kuulantyönnöstä pronssia ottanut Emel Dereli.

Ostourheilijoiden käyttö ei ole uutta yleisurheilun arvokisoissa, sillä etenkin rikas öljyvaltio Qatar on niittänyt menestystä arvokisojen juoksumatkoilla kenialaistaustaisilla urheilijoilla. Nyt Turkki on päättänyt astella samalle polulle.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n sääntöjen mukaan urheilija saa kilpailla toisen maan väreissä oltuaan edustamatta lähtömaata 12 kuukauden ajan. Jos lähtömaa vastustaa siirtoa, joutuu urheilija odottamaan kolme vuotta edustusoikeuttaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilun EM-kisat
  • Yleisurheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Ajax-keskikenttä pois koomasta – kärsii pysyvästä aivovammasta

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin

  4. 4

    Jääkiekkolegenda Teemu Selänne debytoi ITF Senior Tourin tennisturnauksessa Talissa

  5. 5

    Helsinki Seagullsille amerikkalainen vahvistus – ensimmäinen ulkomainen kiinnitys ensi kaudelle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin

  3. 3

    Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä

  4. 4

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  5. 5

    Espanjalaislehti: Jalkapalloilun siirtosummien ME rikkoutuu lähiaikoina – 18-vuotiaan ranskalais­hyökkääjän hinnaksi sovittu hirmuinen summa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    3. 3

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Trump piti puheen 40 000 partiolaiselle – niin tiedotusvälineet, Washingtonin päättäjät kuin Obamakin saivat taas kuulla kunniansa

    7. 7

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    8. 8

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    9. 9

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    10. 10

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää