Urheilu

Kontinen pelasi itsensä historiaan

Wimbledonin sekanelinpelin voitto tuli yhdessä Heather Watsonin kanssa.

Lontoo

Suomella on viimeinkin grand slam -voittaja aikuisten sarjassa. Kello 19.12 Britannian aikaa Henri Kontinen löi iskulyönnin ja sinetöi sekanelinpelin mestaruuden Wimbledonissa yhdessä britti Heather Watsonin kanssa.

Loppuottelussa kaatuivat kolumbialainen Robert Farah ja saksalainen Anna-Lena Grönefeld 7–6 (5), 6–4.

”Tämä oli hieno kokemus. En ole koskaan ollut grand slamissa mukana näin pitkään. On hieno saada palkinto viikon lopuksi”, Kontinen sanoi.

Suomalais-brittiläinen pari hallitsi hienokseltaan finaalia ja sinetöi voiton tunnin ja 27 minuutin pelin jälkeen.

Parilleen Kontinen jakoi paljon kiitosta.

”Heather pelasi turnauksen parhaan ottelunsa finaalissa, ja juuri sellaista sitä toivoo pariltansa”, Kontinen sanoi.

Kontinen pääsi ensimmäisen kerran urallaan pelaamaan Wimbledonin keskuskentälle.

”Vähän erilaiselta se näytti muihin kenttiin nähden kattorakennelman takia. Tietenkin kentällä on hieno historia, kun miettii, mitä kaikkia otteluita siellä on pelattu”, Kontinen mietti.

Kontinen ja Watson päätyivät pariksi suomalaisen valmentajan Chris Eatonin kautta. Pari ei päässyt Ranskan avoimiin Watsonin liian alhaisen rankingin takia, mutta Wimbledon onnistui.

”Ei, jäämme eläkkeelle”, Kontinen nauratti kansainvälistä lehdistöä, kun häneltä kysyttiin, jos he jatkavat parina.

Watson kiirehti heti sanomaan, että hän toivoo yhteistyön jatkuvan. Toistaiseksi pari on pelannut neljä ottelua ja voittanut ne kaikki.

Voiton jälkeen edessä oli perinteinen Wimbledonin voittajien illallinen. Kontisesta oli otettu mitat pukua varten jo ennen ottelua, ja kaikki oli valmista juhlaa varten.

Ja jotta suomalaiset juniorisarjojen grand slam -voittajat eivät unohtuisi:

Birgitta Lindström 1966 Wimbledon tyttöjen kaksinpeli, Jarkko Nieminen 1999 US Open poikien kaksinpeli, Harri Heliövaara 2007 Australian avoimet poikien nelinpeli, Henri Kontinen 2008 Ranskan avoimet poikien nelinpeli.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lentismaajoukkueen tähtihakkuri mainosti maltalaista vedonlyöntiyhtiötä, pelikaveri seisoi vieressä Veikkauksen logo rinnassa – näin Veikkaus reagoi

  2. 2

    Vedonlyöntihuijari Wilson Raj Perumal yritti ostaa viime vuonna Atlantiksen – seuralle langetettiin nyt 12 pisteen rangaistus ja varapuheenjohtaja Markku Ritalalle vuoden toimintakielto

  3. 3

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  4. 4

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  5. 5

    Andy Murray kokee jääneensä yksin puolustaessaan naisia tenniksessä – pelikaveri ehdotti valmentajaksi koiraa naisen sijaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  2. 2

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  3. 3

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  4. 4

    Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

  5. 5

    Arvostettu valmentaja vaatii Norjan hiihtoliiton johdon eroa: ”Yksi tapaus voi olla sattumaa, kaksi ei”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    3. 3

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    6. 6

      Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”

    7. 7

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    8. 8

      Sukellusvene-Madsenin murhaepäily avasi vanhat tapaukset: Poliisi tutkii myös japanilaisnaisen paloittelumurhaa vuodelta 1986

    9. 9

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    10. 10

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    5. 5

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää