Valikko

Cristiano Ronaldosta tuli sankari, joka koki EM-finaalissa mystisen muodonmuutoksen

Portugali voitti EM-loppuottelussa Ranskan maalein 1–0, ja suurin tähti Cristiano Ronaldo näytteli pääosaa myyttisessä tarinassa.

Portugalin nousu Euroopan mestariksi oli ehkä koskettavinta mitä jalkapallon arvoturnauksissa on koskaan nähty. Loppuottelu oli jopa häkellyttävän täydellinen tarina sankarin kuolemasta ja jälleensyntymästä.

Se on tarina, jonka suurin osa ­ihmisistä tunnistaa alitajuisella tavalla ­tutuksi, ja sen takia se on niin koskettava. Näimme modernin jalkapallon kentälle sijoittuvan tarinan kuolevan jumalan myytistä.

Stade de Francella lihallistui jungilainen kollektiivinen tiedostamaton, ja Cristiano Ronaldo näytteli pääosaa. Ronaldo oli kuin kreikkalaisen mytolo­gian ylijumalan Zeuksen poika Dionysos.

Titaanit repivät Dionysoksen kappaleiksi ja hänet kursittiin kokoon oman sydämensä kappaleista.

Psykiatri C. G. Jungin mukaan kollektiivinen menneisyytemme on synnyttänyt arkkityypit eli peruskuvat, jotka saavat meidät tiedostamaan alitajuisen sielunelämämme. Tiedostamattomaan voisi päästä käsiksi egon kuolemalla ja syntymällä uudestaan henkisesti. Ronaldon loukkaantuminen oli kuin symbolinen egon kuolema kentällä, joka auttoi häntä pääsemään tiedostamattomalle tasolle ja syntymään uudestaan kentän laidalla.

EM-turnauksen loppuottelussa ilma oli sakeana symboleista. Stadionin valoissa, katsomoiden ja kattojen vankeina räpyttelivät tuhannet yöperhoset. Ne olivat kuin symboleina turnauksen historian lukemattomille pelaajille, jotka ovat perhosten lailla eläneet vain muutaman viikon – palaakseen poroiksi parrasvaloissa.

Cristiano Ronaldo tuli EM-turnaukseen puolijumalan kaltaisena supertähtenä, jota Euroopan mestarille annettavan Henri Delaunay -pokaalin kiilto veti puoleensa kuin katulamppu yöperhosta. Kolmesti Ronaldon siivet olivat palaneet lampun poltteessa.

Neljännellä kerralla näimme tarinan, jossa toistuivat arkkityyppisen tarinan elementit sankarista, joka saa päälleen kirouksen, muuttuu liikkumattomaksi ja herää lopulta vapauteen horroksestaan.

Dimitri Payetin kova taklaus ottelun alussa oli kuin villikarjun torahammas, joka surmasi hedelmällisyyden jumalan Adoniksen. Se oli keihäs, joka puhkaisi Jeesus-hahmon kyljen.

Lopulta taklaus vaikutti kuin myrkky, joka lamautti Ronaldon hitaasti ensimmäisellä puoliajalla. Piinaavien minuuttien jälkeen Ronaldo vaipui liikkumattomana nurmen pintaan.

Normaalisti Ronaldo olisi väistänyt elegantisti taklauksen. Tällä kertaa hän jähmettyi pallo jaloissaan, ja Payet runnoi tarinan sankarin polven rikki. Sankarista antisankariksi muuttuneen Payetin taklaus oli kuin kirous, jota Ronaldo ei voinut väistää tai paeta.

Kun itkevä Ronaldo istui kentällä, laskeutui hänen otsalleen gammayökkönen, yöperhonen. Yöperhonen on myyttinen symboli, joka on kuvastanut totuutta etsivää sielua.

Ronaldo joutui luopumaan egostaan syntyäkseen uudelleen ja löytääkseen totuuden. Avukseen Portugalin kapteeni tarvitsi joukkuettaan, ja erityisesti vaihtopelaaja Ederiä, jonka maalilaukaus oli kuin suudelma, joka herätti sankarin horroksesta.

Kentällä itsekkäänä tunnettu Ronaldo löysi viimeistään loppuottelun kohtalonhetkillä sisältään voittoon tarvittavan epäitsekkyyden. Hän lähetti Ederin kentälle kannustavilla sanoilla. Ronaldo sanoi Ederille, että tämä tekisi voittomaalin.

Ronaldo heräsi sivurajalla henkiin jonkinlaisena valmentajana, joka piiskasi joukkuettaan päävalmentajan rinnalla. Tarinan sankari nousi voittajaksi vasta, kun hän luotti täydellisesti muiden apuun.

Jalkapallossa historia toistaa itseään. Jalkapallokirjailija ­Eduardo Galeano kirjoitti kirjassaan Jalkapallo valossa ja varjossa, miten vuonna 1993 rasismin aallot olivat nousussa. Ja juuri samana vuonna ranskalainen joukkue, Marseille voitti ensimmäisen kerran Euroopan seurajoukkueiden mestaruuden. Voittomaalin teki norsunluurannikkolainen Basile Boli, joka pukkasi ghanalaisen Abedi Pelén kulmapotkun maaliin.

Vuonna 2016 rasismin aallot lyövät taas kovaa. Tällä kertaa Portugali otti ensimmäisen arvoturnausvoittonsa, ja voittomaalin teki Länsi-Afrikan Guinea-Bissausta lähtöisin oleva Eder. Voittomaalia oli alustamassa romani Ricardo Quaresma.

”Tämä pokaali on kaikille portugalilaisille, kaikille maahanmuuttajille ja kaikille, jotka uskoivat meihin”, Ronaldo sanoi finaalin jälkeen.

Filantroopikkona, hyväntekijänä tunnettu Ronaldo pyrki hyvään myös sanoillaan.

Portugali sai viimein todellisen kultaisen jalkapallomaajoukkueensa ja Ronaldo sinetöi nousunsa EM-legendojen joukkoon.

Cristiano Ronaldo

  Syntynyt 5. helmikuuta 1985.

  Portugalin maajoukkueen ja Real Madridin hyökkääjä.

  Ronaldo sivusi neljännessä EM-turnauksessaan Michel Platinin yhdeksän maalin EM-maaliennätystä.

  Ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin neljässä EM-turnauksessa.

  Kaikkien aikojen maalintekijä karsinnat mukaan lukien (29).

  Eniten EM-otteluita (21).

  Eniten maaotteluita Portugalin maajoukkueessa (133).

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Bottaksella paras vauhti perjantaina

  2. 2

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  3. 3

    Palkinnoksi auto – hole-in-one kiihdytti Oliver Lindellin hurjaan nousuun Kenian kilpailussa: ”Tähän mennessä uskomaton viikko”

  4. 4

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  5. 5

    Pääseekö Moshtagh Yaghoubi irti Turkkia vastaan? – Kanerva on innostunut nuorukaisen palavasta halusta näyttää

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  4. 4

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    5. 5

      JSN joutui median oman poikkeuksellisen arvostelun kohteeksi, jäsenten taustojakin repostellaan – Mitä siitä pitäisi ajatella?

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    8. 8

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    7. 7

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    8. 8

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää