Valikko
Urheilu

Zlatan ja Mourinho eivät riitä ManU:lle – kolmas musketööri puuttuu

Englannin Valioliigan menestynein joukkue Manchester United on rämpinyt viime vuodet erikoisessa alhossa.

Englannin Valioliigan menestynein joukkue Manchester United on rämpinyt viime vuodet erikoisessa alhossa. Joukkueen edellisestä mestaruudesta on kolme vuotta, ja kolmeen edelliskauteen kaupungin punaisia ei ole nähty edes kolmen parhaan joukossa.

Kannattajien toiveet ensi kauden suhteen ovat kuitenkin korkealla, kiitos kahden maailmanluokan värväyksen. Ensin seura antoi kenkää hollantilaisluotsi Louis van Gaalille ja palkkasi tilalle portugalilaisen José Mourinhon.

Seuraavaksi vahvistui monien ennakoima asia, ja viime vuosina maailman kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Zlatan Ibrahimovic ilmoitti siirtyvänsä Unelmien teatterille, Old Traffordille.

Miehet työskentelivät yhdessä Inter Milanissa kaudella 2008–09, ja ruotsalaishyökkääjä on useasti harmitellut yhteisen ajan jääneen liian lyhyeksi.

”Oltuani kissa tunsin itseni leijonaksi. Hän sai minusta esiin asioita, joita kukana muu valmentaja ei ole saanut. Tunsin itseni Terminaattoriksi, kun pelasin hänen alaisuudessaan”, Zlatan kommentoi Mourinhoa ManU:n verkkosivulla.

Menestys on seurannut Ibrahimovicia, sillä hän on kauden 2003–04 jälkeen jäänyt vain kerran ilman sarjamestaruutta. Ansiolistalla on Hollannin, Italian, Espanjan ja Ranskan mestaruuksia, joten paineet putken jatkamiselle ovat kovat.

José Mourinho puolestaan on niin ikään niittänyt kultaa eri puolilla Eurooppaa, ja mestaruusjuhlia on vietetty synnyinmaa Portugalin lisäksi Englannissa, Italiassa ja Espanjassa. Suurin tahra on potkuihin päättynyt viime kausi Chelseassa.

Mourinho, 53, osaa käsitellä Zlatania, ja tämä kunnioittaa päävalmentajaa suuresti.

Mourinho esimerkiksi päätti antaa supertähdelle ylimääräistä lomaa eikä ottanut tätä mukaan ManU:n Kiinan-kiertueelle, koska ei halunnut rasittaa miestä turhaan.

Zlatan puolestaan lomaili Las Vegasissa ja Los Angelesissa, jossa hän tietojen mukaan lounasti yhdessä ManU:n ja monen muun huippujoukkueen havitteleman Paul Pogban kanssa.

Onko menestys ensi kaudella siis väistämätöntä, kun superkaksikko on taas yhdessä?

Ei, koska kumpikaan kaksikon osapuolista ei ole enää ylivertainen. Valioliigassa nähdään ensi kaudella eurooppalaisen jalkapallovalmennuksen kerma, sillä Mourinhon kanssa vuoden valmentajan tittelistä taistelevat ainakin Bayern Münchenistä Manchester Cityyn siirtynyt Pep Guardiola sekä Juventuksesta Chelseaan palkattu Antonio Conte.

Zlatan täyttää lokakuussa 35 vuotta, mikä asettaa omat fyysiset haasteensa. Valioliigan jatkuvasti kohonnut taso, talven olosuhteet ja tiukka ottelurytmi nostava vaikeustason aivan uusiin korkeuksiin. ManU jäi viime kaudella sarjassa viidenneksi, joten Mestarien liigan sijaan rasitusta tuovat Eurooppa-liigan pelit.

Ruotsin vaatimaton menestys Ranskan EM-kisoissa osoitti, että yksi Zlatan ei takaa menestystä, jos muu joukkue ei ole tarpeeksi hyvä.

ManU:n menestymismahdollisuuksien kannalta tärkeää on, miten Mourinho onnistuu vahvistamaan joukkuetta loppukesän aikana. Dortmundista tullut Henrikh Mkhitaryan tuo keskikentälle pelintekovoimaa, mutta joukkueen materiaali kalpenee silti vertailussa esimerkiksi paikalliskilpailija Cityyn.

Juventuksessa loistanut Pogba olisi vastaus moneen kysymykseen, ja kolmen musketöörin voimin ManU voisi tosissaan tavoitella entistä loistoaan, mutta dynaaminen duo siihen tuskin riittää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  2. 2

    Tähtipelaaja Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  3. 3

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  4. 4

    Samuel Purola nappasi EM-pronssia 200 metrillä

  5. 5

    Uusi päivä, sama vanha laulu HIFK:lle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  2. 2

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  3. 3

    Samuel Purolasta Euroopan toiseksi nopein alle 20-vuotias pikajuoksija

  4. 4

    Tourin etappivoittaja Edvald Boasson Hagen käytti laskupäätä ja voitti Tourin 19. etapin valitsemalla lyhyemmän puolen liikenneympyrässä

  5. 5

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    4. 4

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    5. 5

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    6. 6

      ”Itseoppineet suomalaistutkijat” haukkuvat hallituksen perustulokokeilun New York Timesissa: ”Lähinnä julkisuustemppu”

    7. 7

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    8. 8

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    9. 9

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    10. 10

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    7. 7

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    8. 8

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    9. 9

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää