Urheilu

Rion suomalaisgolfarit eivät pelkää zika-virusta – ”Huonoa tuuria voi olla, mutta en ole mitenkään panikoitunut siitä”

Vuonna 1904 olympialaiset kilpailtiin St. Louisissa Yhdysvalloissa.

Vuonna 1904 olympialaiset kilpailtiin St. Louisissa Yhdysvalloissa. Suomi ei vielä ollut mukana kisoissa. Golf sen sijaan oli urheilulajina.

Kun olympialaisia kilpailtiin seuraavan kerran vuonna 1908, Suomi oli mukana ensimmäistä kertaa. Golf oli sen sijaan pudonnut ohjelmasta pois.

112 vuotta myöhemmin Riossa golf tekee paluun kisalajiksi. Suomi on edelleen mukana ja joukkueeseen mahtuu myös neljä golfaria: Mikko Ilonen, Roope Kakko, Ursula Wikström ja Noora Tamminen.

Wikström ja Tamminen edustivat golfareita maanantaina, kun olympiajoukkueen viimeisetkin urheilijat julkaistiin.

Rion-turnaus osuu heillä sopivaan väliin. Sekä ennen että jälkeen olympialaisten on taukoa muista kilpailuista. Riossa odottaa links-tyypin – eli vähän esimerkiksi puita ja vesiesteitä sisältävä – kenttä, joka sijaitsee merenrannalla.

”Menemme Rioon hyvissä ajoin. Ehdimme nähdä millainen kenttä on ja tutustua pintoihin, ei sen enempää ota stressiä siitä millainen kenttä on”, Tamminen sanoi.

Olympiagolf on ollut viime viikkoina otsikoissa enimmäkseen siksi, että useampi miesgolfari on päättänyt jättää kisan väliin. Perusteluissa on vilahdellut zika-virus.

”Kaikki mitä on kuullut on, että tartuntojen määrä olisi vähentynyt, kun on talvi meneillään. Huonoa tuuria voi olla, mutta en ole mitenkään panikoitunut siitä”, Wikström sanoi.

”Kyllä se vähän harmittaa, että jättäytyivät pois. Naisissa on hyvä tilanne, että kaikki huiput ovat tulossa”, Tamminen sanoi.

Tamminen ja Wikström sanovat, että ovat katsoneet aina olympialaisia. Nyt molemmat saavat tilaisuuden kokea kisatunnelma paikan päällä.

”On hienoa että on mukana olympialaisissa. Laji tulee uusien ihmisten tietoisuuteen”, Wikström sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Golf
  • Rion olympialaiset
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Englannin naismaajoukkueen päävalmentaja kovien rasismisyytösten kohteena – ”Varmista, etteivät tuo ebolaa”

  2. 2

    Nyrkkeilyn yllätysmestari Horn ei usko McGregorin osuvan Mayweatheriin: ”Jos on yhtään järkeä, taklaa ja ottaa kuristusotteeseen”

  3. 3

    Äitiyslomalta kentille palannut tennistähti Azarenka jättää US Openin väliin huoltajuuskiistan vuoksi: ”Yhdenkään vanhemman ei pitäisi joutua valitsemaan lapsensa ja uransa välillä”

  4. 4

    Jokeri-vahti Karri Rämö kasvoi NHL:ssä Miikka Kiprusoffin pitkän varjon alla: ”Oli hauska kuunnella niitä juttuja, kun he haikailivat hänen peräänsä”

  5. 5

    Wayne Rooney rikkoi rajapyykin ja kuittasi kriitikoille: ”Ei huonosti sellaiselta, joka ei ole kunnossa eikä ehdi mihinkään”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpin entisen päästrategin Steve Bannonin johtamalta verkkosivustolta melkoinen moka: Kuvitti ihmissalakuljetusta käsitelleen jutun Saksan maajoukkueikonilla

  2. 2

    71-vuotias uimari uhmasi järjestäjiä ja kunnioitti Barcelonan iskun uhreja – finaalin hieno ele kerää suitsutusta

  3. 3

    Painonnoston bulgarialainen olympiamitalisti kuoli vain 35-vuotiaana

  4. 4

    Huuhkaja-toppari Sauli Väisänen teki loistodebyytin Serie A:ssa – ”Tiedän, että olen tehnyt vaikutuksen otteillani”

  5. 5

    HIFK uskoo löytäneensä ruotsalaishyökkääjästä menestysavaimen – NHL-pelaaja Artturi Lehkonen teki mestarivahvistukseen suuren vaikutuksen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  4. 4

    Mika Häkkinen paljastaa: paluu F1-sirkukseen kariutui McLarenin surkeaan autoon – ”Pelkkää kärsimystä”

  5. 5

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    5. 5

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    6. 6

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    7. 7

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    8. 8

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    9. 9

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    10. 10

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    5. 5

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    9. 9

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää