Urheilu

Ari-Pekka Liukkoselta ei heru ymmärrystä Venäjälle: ”skandaalin laajuus yllätti”

Suomalaiset dopingtestaajat ovat kertoneet Ari-Pekka Liukkoselle jo aiemmin ongelmista Venäjällä.

Maanantaina julkistettu raportti, jonka mukaan Venäjän valtio on peitellyt dopingin käyttöä systemaattisesti, yllätti Rion olympialaisiin valmistautuvan uimari Ari-Pekka Liukkosen.

”Huhuja oli liikkunut jo aikaisemminkin, mutta dopingskandaalin laajuus yllätti. Se, että toiminta on ollut laajemmin hyväksyttyä ja järjestelmällistä”, Liukkonen sanoi HS:lle puhelimitse.

Venäjä salaili valtiojohtoisesti urheilijoidensa dopinginkäyttöä Sotšin olympialaisissa 2014. Positiivisia dopingnäytteitä on peitelty Venäjällä muutenkin kuin vain talvikisojen yhteydessä.

Liukkonen olisi valmis sulkemaan Venäjän pois Rion olympialaisista.

”Dopinginkäytön salailu on ollut niin laajaa. On vaikea nähdä muita vaihtoehtoja, jos halutaan taistella sen puolesta, että urheilijoilla on kaikissa lajeissa tasavertaiset mahdollisuudet puhtaaseen urheiluun”, Liukkonen sanoo.

”Jos Venäjä ei pysty hoitamaan valvontaa niin kuin kuuluisi, niin täytyy kehittää muita toimia kansainvälisesti.”

50 metrin vapaauinnissa Riossa kilpaileva Liukkonen tosin lisää, että hän ei aio aiheella pahemmin päätään vaivata, vaan keskittyy omaan suoritukseensa.

”Ei ole minun asiani pohtia, minkälaisiin toimiin mikäkin taho ryhtyy. Toki toivon, että jatkossa ei olisi enää kannattavaa eikä mahdollista rakentaa tällaisia järjestelmiä mihinkään maahan.”

Liukkonen toivoo myös, että venäläiset urheilijat, jotka pystyvät todistamaan puhtautensa, saisivat mahdollisuuden kilpailla olympialaisissa erikoisluvalla.

”Esimerkiksi uinnissa on paljon urheilijoita, jotka ovat asuneet muualla kuin Venäjällä. He ovat esimerkiksi opiskelleet amerikkalaisissa yliopistoissa. Voi hyvinkin löytyä urheilijoita, jotka pystyvät todistamaan, että he eivät ole olleet venäläisen järjestelmän piirissä.”

Suomessa Liukkosen mukaan dopingkäytön valvonta toimii hyvin. Liukkonen ilmoittaa testaajille kolme kuukautta etukäteen, missä on minäkin päivänä. Myös jokaiselta päivältä on merkittävä olinpaikka yhden tunnin ajan.

”Merkkaan monesti tunnin aamukuudesta seitsemään, koska olen silloin kotona nukkumassa. Tänään viimeksi soi aamulla kuudelta ovisummeri, ja testaajathan siellä olivat.”

Liukkosella on välillä aikaa jutella testaajien kanssa. He ovat kertoneet, että antidopingjärjestelmä ei Venäjällä toimi.

”Urheilijan pitää antaa tarkka osoite, missä on tunnin verran päivässä. Esimerkiksi Moskovassa saattaa olla kolme hyvin samankaltaista osoitetta. Testaajien pitäisi ehtiä käymään tunnin aikana mahdollisesti jopa kolmessa eri osoitteessa”, Liukkonen sanoo.

”Suomessa asiat ovat hyvällä tasolla. Minua testataan enemmän kuin joka toinen kuukausi. Keväällä oli kuuden päivän sisään kolme testiä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Uusi rallitähti Esapekka Lappi tykittää pohja-aikoja Jyväskylän MM-rallissa – perjantai alkoi dramaattisesti Keuruun metsässä

  2. 2

    El Clásico kiinnostaa harjoituspelinäkin – mustan pörssin lipuilla huima hinta Miamissa

  3. 3

    Jani Honkavaara jatkaa KuPS-luotsina: ”Täällä on loistava työympäristö”

  4. 4

    Ari-Pekka Liukkonen ui MM-välieriin päämatkallaan: ”Se oli isoin juttu tässä”

  5. 5

    Sauberin ja Ferrarin moottoritoveruus jatkuu – suhde on kestänyt jo 20 vuotta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vapaaottelutähti Conor McGregor kuittaa tapetuksi tulemista ennustaneelle Mike Tysonille: ”Rahat ovat minun”

  2. 2

    Uusi rallitähti Esapekka Lappi tykittää pohja-aikoja Jyväskylän MM-rallissa – perjantai alkoi dramaattisesti Keuruun metsässä

  3. 3

    Kimi Räikkönen tyytyväinen halo-valintaan

  4. 4

    Entisen tennistähden valmentajaisää epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – toinen oletetuista uhreista alle 10-vuotias

  5. 5

    Opiksi ottanut F1-kuski Valtteri Bottas paalutaistoon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    3. 3

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    4. 4

      Venäjä vastaa Yhdysvaltain uusiin pakotteisiin: karkottaa diplomaatteja ja sulkee amerikkalaisten loman­viettopaikan

    5. 5

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    6. 6

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    7. 7

      Junaid Khan, 15, puukotettiin kuoliaaksi, koska hän syö lihaa – ”pihvilynkkaukset” ovat kesän kuumin puheenaihe Intiassa

    8. 8

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    9. 9

      Festareiden silmiinpistävät: Hippi-Arto, 65, joka tanssii, vaikka ystävät ovat kuolleet huumeisiin

    10. 10

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    6. 6

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    7. 7

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    8. 8

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    9. 9

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    10. 10

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    11. Näytä lisää