Valikko
Urheilu

Suomi kukisti trillerissä Ranskan – tänään vastassa pudotuspeleissä Liettua

Suomi voitti koripallon nuorten EM-kisoissa Ranskan pistein 70–65.

Suomi–Ranska 70–65

Suomi voitti peräkkäisissä alle 20-vuotiaiden koripallo-otteluissa Euroopan mahtimaat Espanjan ja Ranskan. Se on lause, jota ei aiemmin ole saatu kirjoittaa.

Maanantaina pelatussa EM-kisojen alkulohkon päätöskamppailussa Ranskaa vastaan Suomelta vaadittiin nousu vaikeuksien kautta voittoon.

Espanja-pelin menestys oli vetänyt korisfanit kesämökin lämmöstä Helsingin jäähalliin. Maanatain yleisömäärä oli peräti 6 979, mutta kotiyleisöön ladattu energia pysyi ottelun alussa piipussa. Suomi aloitti ottelun erittäin hermostuneesti ja heittokädet kohmeessa. Tukun helppoja virheitä tehnyt joukkue teki avausneljänneksellä vain kahdeksan pistettä. Atleettinen Ranska eteni nopeasti kymmeneen pisteen johtoon.

Suomi pystyi kuitenkin pitämään pelin tiukkana puolustuksensa avulla ja selviytyi tauolle vain neljä pistettä tappiolla. Vaikka joukkueen peli perustuu pitkälti kolmen pisteen heittoihin, ei se upottanut avauspuoliskolla ainuttakaan neljästä yrityksestään.

Hyökkäyspäässä Suomen johtopelaaja Lauri Markkanen (27 pistettä/12 levypalloa) pidettiin lujilla ja häneen kohdistettiin fyysisiä virheitä. Ison laitahyökkääjä tekikin lähes puolet pisteistään vapaaheittoviivalta.

Ottelu kääntyi toisella puoliskolla. Penkiltä hurjaa energiaa tuonut Kannelmäen kasvatti Lassi Nikkarinen vei Suomen johtoon joukkueen ensimmäisellä onnistuneella kolmosella.

”Ranskan pojat eivät tainneet olla kuulla Kannelmäestä”, kaukoheitolla osumisesta helpottunut Nikkarinen totesi ottelun jälkeen.

Luoteishelsinkiläinen asenne auttoi Suomen taistelemaan itsensä viimeiselle kymmenminuuttiselle viiden pisteen johdossa. Trillerin loppuhetkillä esiin nousi Suomen kapteeni Joonas Tahvanainen (10/4). Hän teki kolme isoa stoppia, joista komein päättyi lebronjamesmäiseen torjuntaan. Fiifi Aidoo ja Okko Järvi naulasivat Suomen voiton vapariviivalta.

Suomen päävalmentajan Anton Mirolybovin mukaan alun tahmeus ei johtunut ylilatautumisesta tai jännityksestä.

”Ranska otti palloskriinipelaamisestamme heittäjät pois. Pelintekijät pakotettiin ajamaan korille”, hän kommentoi.

”Meillä on joukkue, joka äärimmäisen sitoutunut tekemään yhdessä töitä. Se ei pelkää mitään”, Mirolybov luonnehti takaa-ajoasemasta noussutta ryhmäänsä.

Tahvanainen myönsi katsoneensa LeBron Jamesin kesäkuisen finaaliblokin Andre Iguodalaa vastaan ”muutamia” kertoja Youtubesta.

”Se oli tuoreena mielessä. Aika vastaavanlainen nähtiin tänään”, Tahvanainen naurahti. Hänen mukaansa tämä oli peli, jossa kapteenin piti nousta esiin.

”Jos pystyn joukkueen sytyttämään, niin se pitää tehdä.”

”Tahvanainen on joukkueen kapteeni, koska hänen sydämensä sykkii tälle joukkueelle. Hän juoksee tuosta seinästä läpi, jos pyydän”, Mirolybov sanoi.

Suomi pelaa uudelleen jo keskiviikkona. Se kohtaa neljännesvälierässä Liettuan kello 18.30.

Jos joukkue etenee puolivälieriin, se pääsee pelaamaan kaikki ottelunsa jäähallissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koripallo
  • Joonas Kuisma
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    19-vuotias Fredrik Jensen toi Suomelle tasapelin maaottelussa Itävaltaa vastaan

  2. 2

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  3. 3

    Kerttu Niskasen ja Pekka Vähäsöyringin valmennussuhde saa kritiikkiä Ruotsista: ”Ilmeinen riski”

  4. 4

    Salibandyliiton väki vaihtuu tiuhaan – nyt lähti maailmanmestarien päävalmentaja: ”Päätös oli pettymys”

  5. 5

    Pelaaja-agentti: NHL-pelaajat valmiit boikotoimaan MM-kisoja tukena USA:n naisjoukkueelle – liitto yrittänyt värvätä ”kaljaliigan” pelaajia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  3. 3

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  4. 4

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  5. 5

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    5. 5

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    6. 6

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Huomenna hänet silvotaan – suomalaiskuvaaja todisti ympärileikkausta Keniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää