Valikko
Urheilu

Rion kisakoneesta jääneet painonnostajat valittavat päätöksestä: ”En käsitä tätä valintaa yhtään”

Painonnostajat Meri Ilmarinen ja Anna Everi aikovat valittaa Suomen olympiakomitean päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Painonnoston olympiavalinnat ovat jo nyt nostattaneet hien pintaan. Suomen naisilla on Rion olympialaisissa yksi maapaikka, ja olympiakoneeseen valittiin maanantaina Rovaniemen Reippaan Anni Vuohijoki.

Kaksi muuta ehdolla ollutta painonnostajaa, Lohja Liftingin Meri Ilmarinen ja Porin Punttikarhujen Anna Everi aikovat valittaa Suomen olympiakomitean päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Everi kirjoitti vihaisen blogitekstin, kun selvisi, että valinta ei osunut häneen. Everi kimmastui erityisesti siitä, että päätös tehtiin EM-kisamenestyksen perusteella. Vuohijoki sijoittui EM-kisoissa kahdeksanneksi ja Everi kymmenneksi 63-kiloisten sarjassa.

Everi muistutti, että hän on nostanut EM-kisojen jälkeen enemmän kuin Vuohijoki.

”Olen rikkonut kymmeniä kertoja Suomen ennätyksiä ja nostanut tällä olympiaadilla isoimmat raudat sarjoihin 63 kg ja 69 kg. Kukaan muu ei ole nostanut minua enempää. Mutta Suomen painonnostoliitossa on ihmisiä, jotka eivät arvosta minua ja haluavat olympialaisiin urheilijan, joka ei ole Suomen paras”, Everi kirjoittaa.

”En käsitä tätä valintaa yhtään. Miten liitossa voidaan kuvitella, että Anni on minua parempi edustaja?”

Everi ja Vuohijoki nostavat 63-kiloisten sarjassa. Myös 74-kiloisissa nostava Ilmarinen aikoo valittaa päätöksestä.

Ilmarinen oli Suomen olympiakomitean painonnoston lajivastaavan Pasi Sarkkisen ehdotus Rioon valittavaksi urheilijaksi. Lopullisen esityksen Olympiakomitealle tehnyt johtokunta kuitenkin kumosi Sarkkisen esityksen.

Everi olisi ymmärtänyt, jos Ilmarinen olisi valittu Rioon.

”Hän on vielä nuori ja nosti parhaimmat sijoitukset sekä ​m​aailman rankingissä kuin olympiarankingissa​, tosin vain muutama sijoitus minua par​emmin​.”

Suomen toinen edustaja olympialaisten painonnostossa on Anna Everin avopuoliso Milko Tokola.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  2. 2

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  3. 3

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  4. 4

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

    Espoo United taas kohun keskellä: Raimo Summanen pyytää anteeksi pedofiilikommenttejaan

  4. 4

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  5. 5

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Jos haluaa treenata ja pysyä hyvässä kunnossa, on oltava itsekäs

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää