Valikko
Urheilu

Sudenpentujen valmentaja käänsi katseen tulevaan: ”Seuraava peli on äärimmäisen tärkeä suomalaisen koripallon kannalta”

Vaikka Suomi pelaa jatkossa sijoista 9–16, ei valmentaja usko, että hänellä on perjantain Slovenia-ottelussa vaikeuksia sytyttää joukkuetta.

Suomen alle 20-vuotiaden koripallomaajoukkue taipui EM-kotikisojen neljännesvälierässä Liettualle lukemin 62–81. Joukkueen päävalmentaja Anton Mirolybov oli ottelun jälkeen luonnollisesti harmissaan. Hänen valmentamansa ryhmän tavoitteena oli selviytyä turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon.

”Ei saatu itsestämme irti sitä, mitä oltaisiin haluttu. Miksi? Se on hyvä kysymys” Mirolybov kommentoi ottelun jälkeen.

Hänen mukaansa perustaitava Liettua yllätti Suomen kovalla levypallopelaamisella, vaikka sitä oli osattu odottaa.

”Mielestäni olemme olleet hyviä levypalloissa tässä turnauksessa. Yritimme tänään eri juttuja, mutta meillä oli vaikeuksia palloskriinin kanssa ja jouduimme puolustuksessa rotaatioon.”

EM-turnauksen taso on kova. Vaikka Suomi kaatoi alkulohkossa Espanjan ja Ranskan, se sai vastaansa neljännesvälierässä baltialaisen suurmaan, jonka miesten maajoukkue valmistautuu olympialaisiin.

”Tämä on osittain junnukorista, ja osittain olemme oppimatkalla. Meillä on 1996-syntynyt ikäluokka, joka pelaa ensimmäisiä A-kisojaan. Mielestäni he ovat pelanneet aivan huikeasti”, Mirolybov kehui.

”Ehkä Liettualla oli enemmän kokemusta pelata isoja pelejä. Meille tämä oli uusi tilanne, vaikka käsittelimme tilanteen ihan hyvin.”

Vaikka Suomi pelaa jatkossa sijoista 9–16, ei valmentaja usko, että hänellä on perjantain Slovenia-ottelussa vaikeuksia sytyttää joukkuetta. Sudenpennut osoittivat tänäänkin suoraa ryhtiä isosta tappioasemasta huolimatta.

”Sanoin jätkille, että aika moni mies olisi painanut pään alas, kun eroa oli kolmekymmentä pinnaa. Nämä vain tulivat ja halusivat pelata tälle yleisölle ja sille, mitä lukee paidan rintamuksessa”, luotsi sanoi viitaten 5311-päiseen jäähalliyleisöön.

”Me pelaamme Suomelle ja toisillemme. On eri asia voittaa tässä turnauksessa viisi kuin kaksi peliä.”

Mirolybov lepuutti ottelun jo ratkettua kahta johtopelaajaansa: pelintekijä Tuomas Hirvosta ja nelosvitospaikan Lauri Markkasta. Kaksikolta tarvitaan tuoreita jalkoja Sloveniaa vastaan.

”Seuraava peli on äärimmäisen tärkeä suomalaisen koripallon kannalta. Se on näiden jätkien uran kannalta tärkein mahdollinen peli. Jos pelaa elämänsä pelin, se voi auttaa heitä tulevaisuudessa. Niin kylmää tämä on.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koripallo
  • Susijengi
  • Joonas Kuisma
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  2. 2

    Ville Herttua tuo voimakkaan ensikertalaisen Kuninkuusraveihin – ”Costello ei jää mailillakaan muiden jalkoihin”

  3. 3

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  2. 2

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  3. 3

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  4. 4

    Aitajuoksun nuorten EM-mitalisti Viivi Lehikoinen hätkähdytti rajulla ennätys­parannuksellaan – ”Raainta lajiharjoittelua ei ole tehty kuin parit treenit”

  5. 5

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    3. 3

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Miksi presidentin pitää olla syntyperältään Suomen kansalainen?

    6. 6

      Palkittu eliittisotilas Trumpille: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    7. 7

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    8. 8

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    7. 7

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää