Valikko
Urheilu

Valmennusjohtaja venäläisten yleisurheilijoiden sulkemisesta kisoista: ”Voitto puhtaalle urheilulle”

Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen mukaan CASin päätös vaikuttaa eniten kilpakävelyyn, joka on yksi venäläisten mahtilajeista.

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS hylkäsi torstaina Venäjän yleisurheilijoiden valituksen. Päätös merkitsee sitä, etteivät Venäjän yleisurheilijat saa osallistua Rion olympialaisiin.

Suomalaisesta huippu-urheilusta vastaava Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen pitää päätöstä voittona puhtaalle urheilulle.

Taustajoukkojen rankaiseminen on ollut mahdollista vuoden 2015 alusta lähtien, kun Maailman antidopingtoimisto Wada uudisti sääntöjään. Sitä ennen dopinginkäytöstä oli jaettu rangaistuksia vain urheilijoille.

”Nyt näyttää siltä, että rangaistukset voidaan ulottaa koskemaan myös maita. Tämä on käänteentekevä päätös ja samalla valtava palkinto suomalaisille urheilujohtajille, jotka ovat 90-luvulta alkaen tehneet töitä näiden asioiden hyväksi”, Kemppainen sanoi HS:lle.

CASin päätös tarkoittaa sitä, että myös osa mitalisuosikeista jää Rion kisoista pois.

Vahvoilla olympialaisissa olisivat olleet muun muassa maailmanmestari, aitajuoksija Sergei Šubenkov ja kaksinkertainen olympiavoittaja, seiväshyppääjä Jelena Isinbajeva, joka olisi halunnut huipentaa uransa Riossa.

Kemppaisen mukaan päätös vaikuttaa eniten kilpakävelyyn, joka on yksi venäläisten mahtilajeista.

”Vaikka Venäjällä on varmaan jo puoli armeijaa kärytetty, niin venäläisten kävelijöiden joukosta olisi takuuvarmasti löytynyt mitalisteja, vaikka nimet olisivat vielä tuntemattomampia”, Kemppainen sanoo.

Venäjä on ollut perinteisesti vahva myös keskimatkoilla, viestijuoksussa ja etenkin naisten kenttälajeissa, kuten korkeus- ja seiväshypyssä.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lionel Messiä uhkaa pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  2. 2

    Taitoluistelun MM-kisat tuovat miljoonia euroja Helsinkiin – television äärellä yli 300 miljoonaa silmäparia

  3. 3

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  4. 4

    Dopingpannasta vapautunut Caroline Kostner hakee hyvitystä Helsingissä

  5. 5

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Corey Elkins ratkaisi voiton HIFK:lle toisessa jatkoerässä

  2. 2

    Legendaarinen formulaääni Matti Kyllönen palaa selostuskoppiin – ”Lasken jo päiviä, milloin on ensimmäinen kilpailu”

  3. 3

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  4. 4

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  5. 5

    Saksalaisseuran kaksi pelaajaa kuoli peräkkäisinä päivinä sydänkohtaukseen – ”Aivan kuin meidän ympärillämme olisi kirous”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  2. 2

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    10. 10

      Verovaroilla hankitut Helsingin opetusviraston laitteet eivät koskaan edes käyneet kouluissa – päätyivät poliisin mukaan suoraan vääriin käsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää