Valikko
Urheilu

Julia Stepanova pyytää uusintakäsittelyä kiellolleen – hän on pääsemässä vain KOK:n vieraaksi

Alunperin Stepanova sai Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta IAAF:ltä luvan osallistua kilpailemaan itsenäisenä urheilijana.

Venäjän järjestelmällisen dopingohjelman paljastamisessa auttanut Julia Stepanova on kutsuttu Rion olympiakisoihin Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n vieraaksi.

Maanantaina Stepanova pyysi vielä uusintakäsittelyä, jotta hän pääsisi myös kilpailemaan.

Alunperin Stepanova sai Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta IAAF:ltä luvan osallistua kilpailemaan itsenäisenä urheilijana, mutta KOK:n linjasi, että kerran dopingista kärynneet venäläisurheilijat eivät saa osallistua olympialaisiin. Stepanova jäi kiinni dopingin käytöstä vuonna 2013.

Nyt KOK:n hallitus haluaa osoittaa kiitollisuuttaan Stepanovan antidopingtyölle. Siksi KOK kutsuu hänet puolisoineen seuraamaan paikan päälle Rion olympiakisoja. Lisäksi KOK toteaa tiedotteessaan, että KOK on valmis tukemaan Stepanovan urheilu-uran jatkamista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
  • Kansainvälinen olympiakomitea
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

  2. 2

    Lapsuuden joukkuetoveri paljastaa: Cristiano Ronaldolla nolo mutta osuva lempinimi

  3. 3

    Emmi Peltosen rohkea luistelu hurmasi yleisön –”Olin omassa kuplassani”

  4. 4

    Entinen HJK-toppari Ivan Tatomirović on lähellä siirtoa Rovaniemen Palloseuraan – ”Tarvitsemme nuoreen pelaajistoomme kokemusta”

  5. 5

    Huimat voltit videolla: freestyle-laskija teki ensimmäisenä maailmassa neloiskorkki 1800 -tempun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  3. 3

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  4. 4

    Kaksivuotiaana taitoluistelun aloittaneen Emmi Peltosen harjoittelu vaatii sumplimista – ”Emmi ostaa omaa jääaikaa sieltä mistä saa”

  5. 5

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  5. 5

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    7. 7

      Ruotuväki: Puolustus­voimat harkitsee naisten ja miesten majoittamista sekatupiin – ”Sotiakin pitäisi yhdessä”

    8. 8

      Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Viisi velkojaa perui yllättäen Talvivaaran konkurssihakemuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    8. 8

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    9. 9

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    10. 10

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää