Valikko
Urheilu

HJK aiheutti ruotsalaislehden mukaan Göteborgille painajaisen – IFK:n pelaajat ihmettelivät tuomaritoimintaa

Helsingin Jalkapalloklubi voitti Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa IFK Göteborgin 2–1.

IFK Göteborgin pelaajien oli vaikea sulattaa tappiota HJK:lle Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella.

Ottelun jälkeen Göteborgin leirissä ihmeteltiin tuomaritoimintaa ja HJK:n ajanpeluuta. Myös yleisö Gamla Ullevin katsomossa kävi samoista syistä kuumana.

Ruotsalaisille 1–2-tappio oli järkytys. Aftonbladet otsikoi ottelun olleen ”painajaistulos” IFK Göteborgille.

Skotlantilainen erotuomari Kevin Clancy sai lokaa niskaansa erityisesti tilanteesta, jossa IFK:n Tobias Hysén kaadettiin rangaistusalueella.

Ruotsalaisjoukkueen pelaajien mielestä pallo olisi pitänyt viedä pilkulle. Tilanteessa oli kontakti, mutta hidastuksesta näki, että Hysén jatkoi hetken juoksuaan ennen kuin kaatui. Hän sai keltaisen kortin filmaamisesta.

”Sain iskun jalkaan, joka oli maassa. Siksi pystyin ottamaan ensimmäisen askeleen ilman ongelmia, mutta seuraavalla askeella jalka oli poissa pelistä. Yritin joka tapauksessa, mutta liu’uin polvilleni”, Hysén selitti Aftonbladetille.

”Se varmasti näytti filmaamiselta.”

Clancy sai Hyséniltä kritiikkiä muistakin tuomioista.

”Meitä vastaan tuomittiin muutama vapaapotku hieman halvalla, se antoi aikaa heille”, Hysén sanoi.

IFK Göteborgin maalivahdin John Alvbågen mukaan HJK:n pelaajat pelasivat aikaa jäämällä makaamaan kentän pintaan. Hän kuitenkin myönsi, että IFK keskittyi liiaksi vääriin asioihin.

”Keskityimme enemmän erotuomariin ja siihen, mitä he tekivät”, Alvbåge sanoi.

HJK:n esitys sai Göteborgin leiristä myös kehuja. Alvbåge sanoi, että helsinkiläisten rutiinin europeleistä huomasi.

”HJK on erittäin hyvä joukkue. Heillä on pirun hyviä pelaajia. Tämä ei ollut hyvä tulos, mutta pitää muistaa, että olemme vasta puolimatkassa”, maalivahti totesi Expressenille.

Göteborgin pelaajat manasivat virheitään. Joukkueen ainoan maalin viimeistellyt Emil Salomonsson ruoski omiaan kovin sanoin.

HJK:n avausmaali syntyi, kun Sören Rieks antoi karmaisevan harhasyötön, josta HJK:n Alfredo Morelos ja Atomu Tanaka pääsivät pahantekoon.

”Meidän ei pitäisi menettää palloa tuollaisissa paikoissa”, Salomonsson sanoi.

Pelkkiin virheisiin ottelu ei ratkennut. HJK pelasi fiksusti. Joukkue puolusti hyvin ja lähti vastahyökkäyksiin oikeilla hetkillä. IFK ei löytänyt siihen aseita.

”Olimme liian passiivisia heidän maalillaan”, Salomonsson myönsi.

Otteluparin toinen osaottelu pelataan Helsingissä ensi torstaina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Eurooppa-liiga
  • HJK
  • Joska Saarinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Ari-Pekka Liukkonen voitti sivulajissaan alkueränsä Budapestin MM-kisoissa ja teki kautta aikain toiseksi parhaimman ajan Suomessa

  3. 3

    Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä

  4. 4

    Nico Rosberg odottaa pääsevänsä huippuyliopisto Stanfordiin opiskelemaan – formulaeläkeläinen tutustui Kalifornian mahdollisuuksiin

  5. 5

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  3. 3

    Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä

  4. 4

    Nico Rosberg odottaa pääsevänsä huippuyliopisto Stanfordiin opiskelemaan – formulaeläkeläinen tutustui Kalifornian mahdollisuuksiin

  5. 5

    Manchester City rakentaa ennätyskallista alakertaa – neljän hankinnan siirtosumma lähes 180 miljoonaa euroa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Työttömien työnhakijoiden määrä vähentynyt rajusti – pitkäaikaistyöttömien määrä supistunut 16,5 prosenttia

    9. 9

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    10. 10

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää