Valikko
Urheilu

Jari-Matti Latvala toisena Jyväskylässä – Sebastien Ogier ajoi ulos

Suomen MM-rallin perjantaipäivä oli täynnä tapahtumia, esimerkiksi MM-sarjan kärjessä ajava Sebastien Ogier menetti voitonmahdollisuutensa ulosajoon Surkeen erikoiskokeella 10.

Jyväskylä

Suomen MM-rallin perjantaipäivä oli täynnä tapahtumia, esimerkiksi MM-sarjan kärjessä ajava Sebastien Ogier menetti voitonmahdollisuutensa ulosajoon Surkeen erikoiskokeella 10.

Mutta kisan kärjessä viiletti Kris Meeke ilman suuria huolia.

Britti johti päivän viimeisen metsässä ajetun erikoiskokeen jälkeen 19,5 sekunnin erolla ennen toisena ajanutta Jari-Matti Latvalaa. Edessä oli enää illalla ajettu Harjun yleisö-ek Jyväskylän keskustassa.

Meeke summasi hyvin menonsa Ylen ralliradiolle Jukojärven ek 9:n jälkeen.

”Me tarkkailemme aikoja ja asiat ovat ok”, pohjoisirlantilainen sanoi ykskantaan.

Meeke on ajanut kauden mittaan vain kolme MM-osakilpailua, koska hänen Citroën-tallinsa ei aja koko MM-sarjaa, vaan keskittyy jo 2017 WRC-auton kehitystyöhön.

Meeke voitti kuitenkin toukokuussa Portugalin sorarallin. Vuotta aiemmin hän voitti Argentiinassa uransa ensimmäisen MM-rallin.

Se oli brittien ensimmäinen voitto WRC-luokassa sitten Colin McRaen 2002 voiton Safari-rallissa. McRae kuoli helikopterionnettomuudessa 2007.

Meeke ymmärsi hyvin, kuinka kaukana uran ensimmäinen voitto Suomessa vielä oli.

”Lauantai tulee olemaan erilainen. On valtava haaste pitää tämä ero”, Meeke sanoi.

Latvalalla oli ongelmia aamulla. Hän tömäytti ek 4:llä Volkswageninsa takakulman penkkaan ja kärsi rengasrikon. Sen takia hän hävisi Jukojärven pätkällä pohja-ajan ajaneelle Ott Tänakille 16,0 sekuntia ja mikä tärkeämpää, 15,3 sekuntia Meekelle.

”Ralli on vielä pitkä. Lauantaina ajetaan Ouninpohja ja Päijälä”, Latvala muistutti kisan ratkaisupätkiksi veikatuista erikoiskokeista.

Latvala myönsi olleensa ehkä hieman onnekas, koska hänen autoonsa ei tullut pahempia vaurioita törmäyksen seurauksena.

”Siinä olisi voinut jarruletku rikkoutua”, Latvala sanoi.

Tänak ajoi loistavasti – kun ei kohdannut ongelmia. Hän ajoi kolme pohja-aikaa ja olisi voinut olla taistelemassa voitosta. Mutta virolaisen ohjaus hajosi aamupäivän rynkytyksessä ja iltapäivällä puhkesi rengas.

Tänak oli ennen Harjun ek:ta 1.15 minuuttia Meekeä jäljessä, ja virolainen hävisi pohja-ajoille 1.19 minuuttia kolmella ongelma-ek:llaan.

”Mitä tässä voi tehdä. Jotta Suomessa voi taistella voitosta, kaiken täytyy mennä täydellisesti”, Tänak sanoi.

Ogier oli päivän mittaan pienissä vaikeuksissa aura-autona. Ranskalainen oli kuitenkin kolmantena runsaat puoli minuuttia Meekea perässä, ennen kuin jumiutti Volkswageninsa ojanpohjalle.

”Paikalla oli muutamia katsojia, mutta ehkä heiltä puuttui sisua”, Ogier sanoi, kun autoa ei saatu nopeasti takaisin tielle.

WRC2-luokassa Esapekka Lappi paineli Škodallaan muilta karkuun.

”Olen vähän yllättynyt, että jätkät eivät tule kovempaa. Menen vain linjoja pitkin ja sitten tulee hyvä aika”, Lappi sanoi.

Hän johti luokkaa 42,7 sekunnilla ennen Teemu Sunista, joka jaksoi hämmästyttää vauhdillaan, kun ottaa huomioon hänen vähäisen kokemuksensa.

Miehet tuntevat toisensa jo karting-uriensa ajoilta. Kolme vuotta vanhempi Lappi toimi jopa aikanaan Sunisen mekaanikkona.

Lapilla ei vauhtia yleensä puutu, mutta esimerkiksi Puolan rallissa heinäkuun alussa johtopaikka vaihtui kolmanteen sijaan rengasrikon takia.

Nelonen ja Ruutu+-palvelu näyttävät MM-rallin tapahtumia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jyväskylän MM-ralli
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Tenniksen 12-kertainen grand slam -voittaja Novak Djokovic jättää loppukauden väliin: ”Minulla ei ollut vaihtoehtoja”

  2. 2

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  3. 3

    Teemu Rannikko kutsuttiin pikakomennuksella Susijengiin – Petteri Koposen toipuminen EM-otteluihin menee tiukoille

  4. 4

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  5. 5

    NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  3. 3

    Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin

  4. 4

    Aitajuoksun nuorten EM-mitalisti Viivi Lehikoinen hätkähdytti rajulla ennätys­parannuksellaan – ”Raainta lajiharjoittelua ei ole tehty kuin parit treenit”

  5. 5

    NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    3. 3

      Trump Twitterissä: Transsukupuoliset eivät voi palvella Yhdysvaltain armeijassa

    4. 4

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    5. 5

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    6. 6

      Vanhempiensa Malesiaan hylkäämästä Evon Söderlundista kasvoi Suomessa menestyvä yrittäjä – ”Suomessa ei ole korruptiota vaan kilpailu on reilua”

    7. 7

      Kaikki hiestä ja hikoilusta: Helteiden pitäisi viimein tulla – miksi toiset hikoilevat enemmän, miksi kaikkien hiki ei haise, voiko deodoranttien kemikaaleista olla haittaa?

    8. 8

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    9. 9

      Ulkopaikkakuntalaiset ruuhkauttivat mökkikuntien päivystykset heinäkuussa – yksityiset eivät juurikaan tarjoa ympärivuorokautista päivystystä

    10. 10

      Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    6. 6

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    7. 7

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    8. 8

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää